Stranded on Roxy Musicin kolmas studioalbumi ja ensimmäinen jonka yhtye teki ilman Brian Enoa.
Bryan Ferryn passiivis-aggressiivisesti savustettua Eno ulos bändistä oli Roxy Musicin kohtalo tiukasti hänen käsissään. Ferry kuitenkin ymmärsi että muut bändin jäsenet eivät täysin sulattaneet Ferryn diktatuuriin kallellaan olevia taipumuksia ja etenkin puhalllinsoittaja Andy Mackay oli hyvin nyreissään ystävänsä Enon poistumisesta. Ferry fiksuna miehenä ymmärsi antaa bändikavereilleen hieman periksi (ainakin näennäisesti) ja lopulta Strandedia voi pitää jopa jossain määrin demokraattisempana albumina kuin kahta aiempaa sillä kitaristi Phil Manzarena ja Mackay saavat ensimmäistä kertaa kumpikin yhden sävellyskrediitin Roxy Musicin levyllä. Enon ollessa poissa kuvioissa yhtyeen instrumentaaliset solistit saivat myös aiempaa suurempaa roolia sovitusten rakentamisessa.
Brian Enoa korvaamaan tuotu nuori Eddie Jobson (joka napattiin bändiin Curved Airista) tosin sai kahden veteraanin rinnalla huomattavasti tilaa myös. Sekä koskettimia -että viulua virtuoosimaisesti soittava Jobson oli hyvin erilainen muusikko kuin Eno joka oli keskittynyt varsinaisen soittamisen sijasta lähinnä käsittelemään syntetisaattorilla muiden yhtyeen jäsenien soittamia osuuksia. Tämä ”äänten käsittelyn” rooli jakaantui jatkossa Manzarenan, Mackayn ja Jobsonin kanssa joka oli kotonaan myös tuoreimpien syntetisaattorien kanssa. Jobson toi mukaan Roxy Musiciin aivan uudenlaista tulivoimaa instrumentaalisella puolella ja muukin bändi tuntuu innostuneen tästä ja soittaa selvästi taitavammin kuin aiemmin. Uutta
väkevämpää instrumenttipuolta selittää myös bändin uusi basisti. Perinteisesti tuulisen basistin paikan nappasi taitava Johnny Gustafson joka oli aiemmin soittanut proge-bändi Quatermassissa. Gustafsonista tuli harvinaisen kestävä basisti värväys sillä hän soitti myös yhtyeen seuraavalla kahdella albumilla.
Levy käynnistyy räjähtävästi ”Street Lifella” joka jatkaa Roxy Musicin ”Do The Strand”-tyyppisten rokkibiisien sarjaa. ”Street Lifen” erottaa tusina rokkibiisistä rikas ja monikerroksinen sovitus. Niin ja tietenkin Ferryn omaperäinen laulutyyli. ”Street Life” on onnistunut vastine edellisen levyn ”Do The Strandille” vaikkei ihan hyvä kiinnostava kappale olekaan.
Tunnelma seestyy dramaattisesti seuraavassa kappaleessa ”Just Like You” jossa Ferry laulaa kohtalokkaan kuuloisesti kummallisella hieman falsettimaisella äänellä Jobsonin pianon kilkahdellessa taustalla. Manzanera soittaa tyylikkään, mutta turhankin lyhyen kitarasoolon. Kappaleen melodia on aivan vastustamaton ja Ferryn laulusuoritus huikea! Siinä missä Ferryn laulusuoritus oli kahdella edellisellä levyllä vielä hetkittäin hieman hutera ja varovainen niin Strandedilla hän puhkeaa todella kukkaansa ja käyttää ääntään todella huikaisevan rohkeasti ja vakuuttavasti.
Kolmannessa kappaleessa Manzaneran ja Ferryn yhdessä säveltämässä hieman funkahtavassa kappaleessa ”Amazoniassa” Gustafsonin kuminauhamaisesti kumiseva basso pääsee hienosti esiin. Kokeellisen äänimaailmansa puolesta ”Amazonia” lienee Strandedin kappaleista se joka on lähinnä For Your Pleasuren tyyliä, mutta kappale ei kuuluu mielestäni levyn parhaimmistoon.
Neljäs kappale ”Psalm” onkin sitten jotain ihan muuta. Kyseessä on hyvin kummallinen kappale josta on vaikea sanoa onko se tosissaan hartaan uskonnollinen vai onko Ferrylla tiukasti kieli poskessa laulaessaan gospelmaista hymnia jeesuksesta ja paratiisista. Oli Ferry tosisaan tai ei niin hänen antaumuksellinen laulusuorituksensa on jälleen upeaa kuultavaa. ”Psalm” alkaa vähäeleisesti Ferryn laululla Jobsonin urun suristessa taustalla kasvaen sovitukseltaan pikku hiljaa isommaksi ja isommaksi. Lopussa Mackay päästetään lopultakin kunnollla irti sopraanosaksofonin kanssa ja mies soittaa ihanasti pärisevän soolon. Kahdeksanminuuttisena ”Psalm” on Roxy Musicin toiseksi pisin kappale. Se on myös Ferryn mukaan ensimmäinen kappale jonka hän on koskaan kirjoittanut vaikka saikin ensi-iltansa vuosien viiveellä.
Hartaan ”Psalmin” jälkeen tunnelma piristyy popahtavan ”Serenaden” muodossa. Kelpo kappale, mutta hieman menee hieman rutiinisuorituksen puolelle. Monen pop-bändin katalogissa ”Serenade” olisi kohokohta, mutta Strandedin upeiden kappaleiden joukossa se ei tee suurta vaikutusta. Etenkin kun heti ”Serenaden” jälkeen kuullaan ehkä Roxy Musicin kaikista hienoin kappale ”Song For Europe”.
Ferryn yhdessä Mackayn kanssa säveltämä ”Song For Europe” on Strandedin ehdoton kohokohta. Mahtipontisen dramaattinen, menetystä käsittelevä kappale on täynnä katkeransuloista haikeutta ja yltäkylläistä melankoliaa. Kappale on suorastaan pursuaa suurta draamaa joka lähentelee patetiaa, mutta pysyy silti lopulta herkullisesti laidan oikealla puolella. Ferryn pintaan miksattu laulu on majesteettista kuultavaa. Yksi rock-musiikin hienoimmista vokaalisuorituksista.
”Though the world
Is my oyster
It’s only a shell
Full of memories”
”Song For Europen” melodia on kerrassaan nerokas. Instrumenttien puolelta kappale saa tehokasta tukea etenkin Jobsonin pianonsoitosta joka toimii kappaleessa täydellisesti ja Mackayn saksofonista joka soi vuoroin surumielisesti ja vuoroin vaativan voimakkaasti. Kappaleen kliimaksissa Ferry vaihtaa tehokkaasti laulamaan ranskankielellä tuoden mieleen Édith Piafin, chansonit ja Pariisin katukahvilat.
”Jamais, jamais, jamais, jamais, JAMAIS!”
”Song For Europen” melodramaa joko rakastaa tai inhoaa. Minulle se toimii täysillä. Upea, upea kappale.
Levyn kuin levyn luulisi olevan vaikea enää säväyttää ”Song For Europen” kaltaisen mestariteoksen jälkeen, mutta seuraava kappale ”Mother Of Pearl” on itseasiassa lähes yhtä upea. ”Mother Of Pearl” on kaksijakoinen kappale joka alkaa riehakkaalla rockilla, mutta rauhoittuu jo parin minuutin jälkeen hypnoottiseeen jäähdyttelyyn jota kuljettaa tyylikkäästi Gustafsonin basso ja Ferryn vokaalit muun bändin koristellessa soundia erilaisilla pikku yksityiskohdilla. Kastanjettien nopea vierailu vain yhtenä esimerkkinä mainiten. Lopussa musiikki ikään kuin vajoaa pois Ferryn alta ja hän jää toistamaan värssyä ”Oh Mother of Pearl I wouldn’t trade you for another girl”. Lopuksi kappaleen aloittanut piano palaa vielä pikaisesti. Erittäin tyylikäs lopetus, erittäin tyylikkäälle kappaleelle.
Levyn päättää tunnelmallisesti vähäeleinen puoliakustinen coda ”Sunset” johon vierailija Chris Laurencen jousella soittama kontrabasso tuo surumielistä vaikuttavuutta.
Strandedilla Roxy Music saavutti täydellisen tasapainon kokeilun, outoilun ja toisaalta helposti lähestyttävien ja tarttuvan pop-musiikin väliltä. Ferryn tavoite säveltää aiempaa konventinaalisempia kappaleita jotka silti ovat nokkelasti sovitettuja ja sisältävät omalaatuista särmää tuotti tulosta yltäkylläisesti. Stranded on Roxy Musicin paras levy ja lähes täydellinen artrock-levy.
Parhaat biisit: ”Just Like You”, ”Psalm”, ”Song For Europe”, ”Mother Of Pearl”
Arvosana: ****½
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
A-puoli
- Street Life – 3.27 (säv. Bryan Ferry)
- Just Like You – 3.34 (säv. Ferry)
- Amazona – 4.12 (säv. Phil Manzanera/Ferry)
- Psalm – 8.04 (säv. Ferry)
B-puoli
- Serenade – 2.55 (säv. Ferry)
- A Song for Europe – 4.44 (säv. Andrew Mackay/Ferry)
- Mother of Pearl – 6.53 (säv. Ferry)
- Sunset – 6.00 (säv. Ferry)
Muusikot:
Bryan Ferry: vokaalit, piano, sähköpiano, huuliharppu Eddie Jobson: koskettimet, sähköviulu Andy Mackay: oboe, saksofoni Phil Manzanera: sähkökitara Paul Thompson: rummut John Gustafson: basso
Tuottajat: Chris Thomas
Levy-yhtiö: Island
Pienemmät Purot 
Olen samaa mieltä albumista ja varsinkin ”Song for Europesta”. Tavallaan kappaleen mahtipontisuus ja minusta ihan suoranainen pateettisuuskin voi olla osin tietynlaista parodiaa mannermaisesta ja varsinkin ranskalaisesta populaarimusiikista, johon briteissä suhtauduttiin jo tuolloin aika nirppanokkaisesti. Ilmaisu ” a song for Europe” viittaa briteissä myös Euroviisu-karsintoihin. Ehkä Ferry tavallaan vetää stereotyyppisen käsityksen ranskalaisen viisun tunteellisuudesta tappiin ja samalla muokkaa ideasta oman, ajattoman hienon rockversionsa (toiseksi viimeinen säkeistöhän lausutaan latinaksi, ehkä korostamaan sitä, että jäljellä on vain menneisyys ja kertojan mieli ei muutu, vaikka kaupungit muuttuisivatkin). Samalla tavoin David Bowien ”Life on Mars?” on oikeastaan musiikillisesti mahtipontisen chansonin ”progressiivinen” variaatio ja alkoi parodiana Frank Sinatran / Paul Ankan versiosta eräästä chansonista. ”Song for Europen” voisi nähdä näinkin. Hieno se on joka tapauksessa.
Samalla tavoin on vaikea sanoa, miten vakavasti ”Psalmin” teksti on otettava. Toisaalta samanlainen teksti löytyy seuraavan albumin ”Triptychiltä”. Toisaalta kumpikin kappale voidaan ajatella myös eräänlaisena tyylikokeiluna tai pastissina, ”Psalmin” tapauksessa yrityksenä kirjoittaa Roxyn tyylin sopiva modernin versio perinteisestä virrestä tai ehkä enemmänkin spirituaalista.
TykkääLiked by 1 henkilö