Tago Mago on saksalaisen Canin kolmas studioalbumi ja toinne jonka yhtye teki katusoittajan hommista mukaansa poimineen hurjan japanilaissyntyisen vokalisti Damo Suzukin (s.1950) kera.
Cania pidetään usein definitiivisenä krautrock -bändinä. Mutta mitä krautrock oikein on? Jotkut ajattelevat asian laajasti niin että kaikki saksalainen kokeellinen rock on krautrockia ja jotkut vielä avomielisimmät yksilöt saattavat jopa mieltää kaiken saksalaisen rockin krautrockiksi. Omasta mielestäni krautrock on eräänlainen saksalainen versio, tai oikeastaan seuraava askel, psykedeelisestä rockista. Psykedeelisen huuruisten tunnelmien ohella olennainen osa krautrockin soundia on tietynlainen jumittava rytminen toisteisuus. Moni krautrock-bändi on käyttänyt hyväkseen junnavaan tasaista (ns. motorik beat) rytmiä jonka taitavimmat saksalalaisrumpalit kuten Canin Jaki Liebezeit (1938-2017) saavat silti jotenkin maagisesti groovaamaan.
Vaikka krautrock on läheistä sukua progressiiviselle rockille (ja sitä voi pitää sen alagenrenä) puuttuu siitä progelle tyypillinen sinfoninen elementti eikä virtuoosimaisille yksilösuorituksilla anneta yhtä paljoa tilaa. Sinfonisen progen lailla krautrock ammentaa vahvasti myös länsimaisesta taidemusiikista, mutta enemmänkin kokeellisen avantgarden puolelta eikä 1800-1900 lukujen sinfonisilta mestareilta. Avantgardeen liitetty Musique concrète -henkinen kokeilu kuuluukin usein krautrockin keinoihin. Canin tapauksessa yhtyeellä oli jopa akateemista taustaa taidemusiikin kokeellisemmalta puolelta. Sekä yhtyeen basisti Holger Czukay (1939-2017) että kosketinsoittaja Irmin Schmidt (s.1937) olivat nimittäin molemmat opiskelleet musiikkia itsensä Karlheinz Stockhausenin johdolla. Canin ohella merkittäviä krautrock-bändejä olivat Neu!, Faust, Embryo ja elektronisempaa koulukuntaa etenkin myöhemmällä urallaan edustaneet Tangerine Dream ja Kraftwerk.
Tago Magoa äänitettiin Kölnissä peräti kolme kuukautta ja musiikki rakennettiin pitkälti valtavasta määrästä improvisaatioita joista Chukay sitten editoi lopulliset kappaleet kasaan. Käytössä oli siis pitkälti sama metodi jota tuottaja Teo Macero hyödynsi Miles Davisin 60-70-luvun taitteen levyissä. Parhaimpana esimerkkinä tietenkin legendaarinen Bitches Brew (1969)
Alunperin tuplavinyylinä julkaistu, mutta yhdelle CD:lle mahtuva 73 minuuttinen Tago Mago alkaa uneliaan lempeästi keinahtelevalla spacerockilla ”Paperhouse” nimisen kappaleen myötä. Parin minuutin tunnelmoinnin jälkeen tunnelma muuttuu radikaalisti biisin ottaessa vauhdikkaan motoristisen kraut-grooven jonka päälle kitaristi Michael Karoli (s.1948-2001) sommittelee vuoroin kimmeltäviä kitarakuvioita, vuoroin sahaa viiltäviä rosoisia riffejä. Mainio alku levylle, mutta seuraava kappale laittaa vielä paremmaksi.
Kakkosraita, Ihanan hypnoottinen ”Mushroom”, leijailee ja sutii eteenpäin pehmeän psykedeelisesti vokalisti Damo Suzukin hokiessa autistisen oloisesti mielipuolista (ja mielipuolisen tarttuvaa!) värssyä:
When I saw a mushroom head I was born and I was dead
Suzuki herättelee hypnotisoitua kuulijaa välillä karjuen raa’asti I’m gonna give my despair, I’m gonna give my despair I’m gonna give my despair, I’m gonna give my despair!
”Mushroom” on kuin soundtrack hermoromahdukselle. Ja yksi Canin hienoimmista kappaleista.
Tago Magon ote ei hellitä piiruakaan kolmannella raidalla ”Oh Yeah” joka on sekin mekaanisen maaninen mutta jonka minimalistisen biitin rumpali Liebezeit onnistuu jälleen pitämään huikean groovaavana. Kappeleessa ilahduttaa myös Suzukin kuiskauksista yllättäen villeihin karjahduksiin kasvava vokalisointi ja Michael Karolin omaperäisesti suriseva sähkökitara.
18 minuuttinen ”Halleluhwah” on levyn keskeisin teos. Kappaletta luonnehtii äärimmäisen vahva rytmisyys. Liebezeitin jumittava, mutta silti musiikkia taianomaisesti eteenpäin potkiva rumpalointi on suorastaan nerokasta. Kappaleen soundi on todella massiivinen ja kuulostaa jotenkin todella modernilta vielä melkein viisikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen. Pakko tosin myöntää että kappale olisi toiminut luultavasti vielä paremmin muutamaa minuuttia lyhyempänä. Livenä yhtye soitti kappaletta tosin kuulema puolisen tuntiakin pitkänä versiona…
”Halleluwahin” jälkeen levy on puolivälissä eli alkuperäisen julkaisun ensimmäinen LP on käyty läpi Tähän menessä meno on ollut enimmäkseen mestarillista, mutta jälkimmäinen puolisko levydtä on hieman ongelmallisempi tapaus.
Toki ensimmäisen levyn musiikkikin on huuruista ja kaukana mainstreamista, mutta Tago Magon jälkimmäiselle puoliskolla kokeellisuusastetta käännetään vielä pari astetta hapokkaammalle tasolle Kokeellisemmat ja avantgardistisemmat ja esi-ambientit kokeilut eivät aina toimi yhtä tyydyttävästi kuin ensimmäisen levyn kappaleet. Ja jotkin osiot tuntuvat suorastaan tylsiltä loputtomine huminoineen ja kolinoineen. Toisaalta myöst Tago Magon toisella puoliskolla on monia upeita hetkiä kuten 17 minuuttisen ”Aumgnin” pitkä rumpuhelvetti jossa koko bändi soittaa erilaisia rytmi-instrumentteja saaden aikaan aivan saatanallisen, mutta kiehtovan mekkalan. Lieneeköhän tämä osuus inspiroinut Yesiä muutamaa vuotta myöhemmin Tales From Topographic Oceansin (1973) kappaleessa ”Ritual” joka sisältää hieman samankaltaisen perkussio-osuuden? 11 minuuttisessa ”Peking O” kappaleessa on myös todella kiinnostava varhaisen rumpukoneen kuljettama osuus.
Kaiken kaikkiaan kakkoslevy olisi kuitenkin kaivannut reipasta trimmaamista. Ehkäpä CD-aikakaudella kokonaisuus olisi muodostunut kompaktimmaksi kun ei olisi ollut tarvetta tuottaa riittävästi materiaalia neljää levyn puoliskoa varten vaan olisi voinut tyytyä vaikkapa ”vain” 60 minuutin kestoon.
Canilla ja ehkäpä erityisesti juuri Tago Mago levyllä on ollut valtava merkitys modernin rockmusiikin kehityksessä. Koko post-rock -genre on velkaa levylle ja loputon määrä merkittäviä muusikoita ja bändejä muistakin genreistä ovat kertoneet saaneensa levystä vaikutteita. Tähän porukkaan kuuluu mm. niinkin erilaiset yhtyeet kuin Sex Pistols, Talk Talk, The Flaming Lips, Swans ja Radiohead.
Siihen nähden miten vaikutusvaltainen levy Tago Mago on ollut on hieman yllättävää että myös se itse on säilyttänyt tuoreutensa ja raikkautensa niin hyvin. Perässähiihtäjät eivät ole onnistuneet vesittämään levyn voimaa.
Can teki myöhemmin muutaman albumin josta henkilökohtaisesti pidän hieman enemmän kuin Tago Magosta niiden tasapainoisemman luonteen ansiosta, mutta jollain tavalla tämä levy on kuitenkin juuri se jossa yhtyeen uniikki energia kukkii kaikista alkuvoimaisimmin ja väkevimmin.
Parhaat biisit: ”Paperhouse”, ”Mushroom”, ”Oh Yeah” ”Halleluhwah”
Arvosana: ****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
- ”Paperhouse” 7:28
- ”Mushroom” 4:03
- ”Oh Yeah” 7:23
- ”Halleluhwah” 18:32
- ”Aumgn” 17:37
- ”Peking O” 11:37
- ”Bring Me Coffee or Tea” 6:47
Kokonaiskesto: 73:27
Bändi:
Damo Suzuki: Vokaalit Holger Chukay: Basso, äänitys, nauhamanipulaatiot Michael Karoli: Kitarat, viulu Jaki Liebezeit: Rummut, kontrabasso, piano Irmin Schmidt: Urut, sähköpiano, syntetisaattori
Tuotanto: Can
Levy-yhtiö: United Artist
Muut levyarviot löydät täältä.
Pienemmät Purot 