Anabelas-levyn avausraidan ”El Cortejo de un Día Amarillon” kajahtaessa soimaan saattaa herätä huoli, jatketaanko viime viikon free jazz –tunnelmissa. Atonaalisen avausjakson rooli on kuitenkin hieman samanlainen kuin Yesin ”Close to the Edgen” alkurevittelyn, ja siitä luovitaan selvemmille vesille aika pian. Eteen avautuu puhaltimilla laajennetun rock-yhtyeen harmonisen rikas sävelmaisema, joka teatraalisuudessaan tarjoaa häivähdyksiä Frank Zappan Grand Wazoo –levystä, ja pastoraalisävyissään kumartaa jopa hieman Pekka Pohjolan suuntaan. Antaumuksella lauletut kuoroharmoniat viittaavat Zeuhl-perinteeseen; asiantuntijat saavat arvioida, tulisiko levy tulisi laskea täysiveriseksi Zeuhl-teokseksi. Toinen raita ”El Viaje de Anabelas” toi minulle paikoitellen mieleen ELP:n, ehkä lähinnä siksi, että laulaja Petty Guelachen soundissa on jotain samaa kuin Greg Lakella.
Vuonna 1978 julkaistu Anabelas on argentiinalaisen Bubu-yhtyeen toistaiseksi ainoa täysipitkä studiolevy, vaikka ryhmä julkaisi vuonna 2016 Resplandor -nimisen EPn. Levy koostuu kolmesta pitkästä raidasta joiden pituuksien suhde 20/10/10 muistuttaa niin ikään Close to the Edgea. Yhtyeestä on vaikea löytää kattavaa tietoa, mutta espanjankielinen Wikipedia-sivu vihjaa, että yhtye olisi saanut alkunsa Anabelas-nimisestä naisesta kertovan teatteriesityksen musiikista, josta sitten työstettiin levy. Yhtye panosti ilmeisesti live-esitystensä visuaalisuuteen (mikä näissä piireissä ei tietenkään oli tavatonta) – tulkinta on levylläkin teatraalisen intohimoista.
Valitsin levyn viikon teokseksi monestakin syystä. Ensinnäkin siinä on free-särmää, joka jatkaa Machine Gunin momenttia, mutta myös paljon makeaa, rikkaan tonaalista harmoniaa. Levy oli minulle uusi tuttavuus, joka nauttii Gnosis- ja Progarchives –piireissä suurta arvostusta. Levy on kuitenkin ensimmäinen viikon teoksista, jota en voi lukuisista kuunteluista huolimatta nostaa erityisen korkealle jalustalle. Monista mainioista sävyistään huolimatta levyn pitkät sävellykset eivät kanna kokonaisuuksina. Niitä ei voi olla vertaamatta Genesiksen ”Supper’s Readyn” tai ”Close To The Edgen” kaltaisiin malliesimerkkeihin, joiden rinnalla minulle syntyy vaikutelma, että Anabelas on koostettu irrallisista sävelaiheista, jotka eivät rakenna yhtenäistä teosta.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 