J.S. Bachin Fuugan Taito tuo minulle mieleen Genesiksen kappaleen ”The Eleventh Earl of Mar”. Ei siksi, että tämä kappale muistuttaisi Ukko-Bachista sen enempää kuin muutkaan Genesiksen kappaleet (progen klassikoista suurin Bach-vaikute on selvästi Gentle Giantilla), vaan niiden jakaman historiallisen kontekstin vuoksi. Tony Banks on kertonut ”Wind and Wutheringin” avanneen kappaleen olleen keskisormi punk-musiikin progressiivisen rockin suuntaan kohdistamaa ivaa kohtaan. Punkin työväenluokkainen anarkistikapina oli kohdistettu yksityiskoulujen parempien perheiden kuoropoikia vastaan.
Bach sai kokea elämänsä loppumetreillä samankaltaisen musiikillisen vallankumouksen kuin vaikka Mike Oldfield, jonka Tubular Bells auttoi rakentamaan Virgin– yhtiön imperiumin ja joka sai nähdä punk-levyjen vievän hyllytilan hänen tuotannoltaan. Bach oli aikansa paras urkuri ja moniäänisen, kirkkomusiikin perinteestä kumpuavan sävellystavan viimeinen mohikaani. Hän sai kokea musiikin klassisismin yksiäänisen melodiaihanteen sysäävän hänet ja koko hänen edustamansa taiteenlajin paitsioon, naurettavaksi dinosaurukseksi. Bach unohdettiinkin yli sadaksi vuodeksi, ja löydettiin uudestaan vasta 1800-luvulla hänen poikansa Carl Philip Emmanuelin työn kautta, ”kuuluisana isänä”.
Fuugan taito –teos on tavallaan samanlainen keskisormi klassisisteille kuin Marin Jaarli oli punkkareille. Se on oppikirja, jossa Bach pyrkii avaamaan fuugan tyylilajin sävellystavan kaikki mahdollisuuden omille pojilleen ja tuleville sukupolville. Teos pitää sisällään muunnelmia samasta teemasta fuugan erilaisissa vakiintuneissa muodoissa. Yksinkertainen teema aukeaa kerta toisensa jälkeen aina uudenlaiseen väriloistoon, hieman kuin riikinkukon pyrstö.
Bach sävelsi kuin arkkitehti. Hän aloitti sävellyksen johtoajatuksesta ja seurasi sitä kerros kerrokselta kunnes yksityiskohdat olivat kohdallaan. Hän myös muokkasi sävellyksiään toistuvasti, eikä Fuugan Taito ole tässä poikkeus. Fuugasävellysten kohdalla hän aloitti kirjoittamalla fuugan perusaiheen ja fuugan tyylilajista riippuen tähän liittyvät vasta-aiheet. Fuugan taidossa hän rakentaa koko teoksen tutkielmaksi yhden fuuga-aiheen mahdollisuuksista.
Teos on progressiivinen, sillä se vie erään, hyvin monimutkaisen ja hienostuneen musiikinlajin loogiseen päätepisteeseensä; samassa yhteydessä tulee mieleen John Coltranen kappale ”Giant Steps”, joka vei sointopohjaisen jazz-improvisaation ääripäähänsä, ja sai säveltäjänsä tämän jälkeen etsimään uusia suuntia modaalisesta ja vapaasta improvisaatiosta. Tätä kauemmas ei kontrapunktaalinen sävellystapa mene. Bachin innovaatio ei ole uutta musiikkityyliä luovaa vaan olemassa olevaa kehittävää. Muissa teoksissa (vaikkapa Brandenburgin konsertoissa) Bach on suuri synteetikko, joka tuo saksalaiseen kurinalaiseen sävellystapaan italialaisen oopperan huikentelevaa melodista lentoa ja ranskan Ludvig neljännentoista hovin tanssillista charmia.
Valitsin kuunneltavaksi Jordi Savallin vanhan musiikin yhtyeen Hesperion XX:n tulkinnan. Yleensä Fuugan taitoa esitetään cembalolla tai pianolla, sillä fuugaa soitettiin koskettimilla Bachin aikana; fuugan taito oli myös improvisaation taitoa kun säännöt osasi riittävän hyvin, ja tämä on edelleen osa kirkkomuusikoiden koulutusta. Halusin kuitenkin kuunneltavaksi yhtyetulkinnan, sillä näin risteävät melodiat on helpompi erottaa. Hesperion myös tulkitsee kappaleita eri kokoonpanoilla, mikä tehnee teoksen helpommin lähestyttäväksi.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 