Vastavirtaan osa 22: Wings – Wild Life (1971)

Paul McCartneyn sooloura oli lähtenyt käyntiin lupaavasti kahdella varsin onnistuneella albumilla (McCartney, 1970), RAM, 1971). Koko musiikillisen uransa ajan bändissä soittanut McCartney alkoi pian kuitenkin kaipaamaan yhtyettä ympärilleen ja niin syntyi idea Wingsin perustamisesta. Yhtyeen jäsenistä 50% tuli McCartneyn taloudesta, eli Paul (basso ja laulu) ja hänen vaimonsa Linda McCartney, joka osasi laulaa ja soittaa koskettimia alkeellisesti. Rumpalin jakkaralle pestattiin kakkoslevy RAM:lla ansiokkaasti pamputellut Denny Seiwell ja kitaristin paikan sai mm. Moody Bluesista tuttu Denny Laine. Nimi bändille saatiin McCartneyn unesta, jossa hän näki enkelin. Ja mitäs enkeleillä on selässä? Sen kummempia aikailematta uusi bändi suunnisti tutulle Lontoon Abbey Road -studiolle aikeissaan äänittää yhtyeen debyyttialbumi. Äänityssessiot oli tarkoitus pitää mahdollisimman lyhyinä ja musiikillinen ilmaisu mahdollisimman raakana.

Albumi pärähtää käyntiin McCartneyn huudolla äänitysteknikko Tony Clarkille “Take it, Tony!”, joka aloittaa räväkän aloituskappaleen “Mumbo”:n. Wings paahtaa varsin maukasta rockia heti alkuun ja kun tähän lisätään McCartney raspiäänellään huutamaan nonsense-lyriikkaa niin lopputulos on varsin huumaava! “Mumbo” on todella vetreä, rohkea ja räväkkä startti Wingsin kaikinpuolin huikealle levytysuralle.

Meininki rauhoittuu melkoisesti siirryttäessä kakkoskappale “Bip Bop”:iin, mutta tämäkin on varsin hupaisa ja mukavasti eteenpäin keinahteleva kappale. Mitään lyriikan riemujuhlaa ei tämäkään kappale ole, mutta biisi on varsin tarttuva ja Wingsin soitto on tässäkin kappaleessa sen verran ensiluokkaista että lyriikka jää varsin toissijaiseksi.

Kolmas kappale on reggae remake amerikkalaisen R&B duon Mickey & Sylvian kappaleesta “Love is Strange”. Alkuperäiseen versioon verrattuna tämä otanta on sekä musiikillisesti, että vokaalisuoritusten puolesta huomattavasti upeampi. Paulin ja Lindan äänet soivat hyvin yhteen, bändi on tehtäviensä tasalla ja erityisesti ilahduttaa Paulin hyvin kuuluviin miksattu basso.

Neljäntenä kappaleena kuullaan albumin nimikappale “Wild Life”. Linda McCartneyn koskettimilla ja Paulin soololaululla alkava kappale on heti ensi nuoteista lähtien varsin huikeaa kuultavaa! Lyhyen ja rauhallisen alun jälkeen bändi hyökkää varsin raskaaseen ja mehukkaaseen blues-rymistelyyn. Vaimonsa innoittamana eläinten oikeuksista kiinnostunut McCartney laulaa karvaisia ystäviämme puolustelevaa lyriikkaa upeasti upealla raspillaan. Kappale on oikeastaan joka saralla todella onnistunut kappale ja saattaa hyvinkin olla allekirjoittaneen suosikkikappale Wingsin tuotannosta.

Nimikappale asettaa riman suhteellisen korkealle seuraavalle kappaleelle, mutta kaikeksi yllätykseksi viides kappale “Some People Never Know” on lähestulkoon yhtä hyvä! Huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä etenevä kappale on tyyliltään McCartneyn jo The Beatles -ajoilta tutuksi tullutta ihanan melodista, lyyristä ja sanalla sanoen erittäin kaunista pop-vetoista rockia. Tämäkin kappale on loistava esimerkki siitä, kuinka Paul McCartney on yksi aikamme ehdottomasti hienoimpia musiikintekijöitä ja vokalisteja.

Lue myös: Levyarvio: The Beatles – Abbey Road (1969)

Kuudes kappale “I Am Your Singer” ei sentään jatka kahden edelliseen kappaleen täydellisyyttä hipovaa mahtavuutta, mutta ei sekään todellakaan mikään huono kappale ole. Reilu pariminuuttinen Paulin ja Lindan yhdessä laulama kappale on itseasiassa varsin harmiton, söpö ja kiva popkappale, joka ansaitsee paikkansa levyllä oikein mainiosti.

Seitsemäs kappale on lyhyt akustinen toisinto “Bip Bop” -kappaleesta, jota ei edes merkitty alkuperäisen albumin kappalelistaan. Tämä pieni harmiton välipala ei herätä sen suurempia tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta se toimii ihan hyvin pienenä irrallisena alkusoittona seuraavaan kappaleeseen, joka on

“Tomorrow”. Levyn ehkä eniten Paulin The Beatles -historiasta muistuttava kappale nostaa tason takaisin sinne mihin nimikappale ja “Some People Never Know” sen ampaisivat. Kappale on jälleen taattua melodista, kaunista ja harmonista McCartneya, jossa erityisesti ilahduttavat Paulin jälleen niin upean laulusuorituksen lisäksi myös Linda McCartneyn ja Denny Lainen taustalaulut.

Levyn päättävä “Dear Friend” on edellislevy RAM:n sessioista ylijäänyt kappale, joka on suunnattu Paulin entiselle bändikaverille John Lennonille, jonka kanssa hänellä oli ollut sukset enemmän kuin ristissä The Beatlesin hajoamisen jälkeen. McCatney oli tehnyt RAM:lle kappaleen nimeltä “Too Many People”, jossa hän sivaltaa Lennonia ainakin riveissä:

Lennonhan suivaantui tämäntyyppisestä naljailusta varsin perusteelisesti ja teki vastahyökkäyksenä Imagine albumilleen “How Do You Sleep?” nimisen kappaleen, jossa lauletaan muunmuassa näin:

viitaten 60-luvulla velloneeseen Paul is Dead -salaliittoteoriaan. “Dear Friend” on kuitenkin varsin sovittelevan kuuloinen ja varsinkin kappaleen taustat tuntien todella kaunis ele McCartneylta vanhan ystävyytensä pelastamiseksi. Lennonin ja McCartneyn välithän lämpenivät takaisin ennalleen 70-luvun puoliväliin mennessä, mutta tämän kappaleen vaikutusta asiaan en osaa arvioida. Oli miten oli, “Dear Friend” on joka tapauksessa todella hieno varsinainen päätöskappale todella todella hienolle albumille.

“Dear Friend”:n jälkeen tulee vielä toinen lyhyt instrumentaali, joka puolestaan on toisinto aloituskappale “Mumbo”:sta. Tätäkään kappaletta ei löydy alkuperäisen levyn kappalelistasta, mutta tämä on sellainen harmiton kiva loppusoitto joka ainakin päättää levyn hieman enemmän rock-tunnelmissa kuin mitä “Dear Friend” olisi tehnyt.

Wings on yksi niitä harvoja bändejä, joka osui heti debyyttilevyllään napakymppiin, mutta toisaalta Paul McCartneyn historian huomioon ottaen tämä oli jokseenkin odotettavissakin. Wild Life on ollut ikisuosikkini McCartneyn tuotannosta niin kauan kuin jaksan muistaa ja taitaapa se jopa yltää aika korkealle kun kaikkien aikojen suosikkialbumeitani listataan.

Omistan Wild Lifesta peräti kolme eri versiota, jotka eroavat kukin bonusmateriaaliltaan jonkin verran. Vuoden 1987 CD-painos sisältää “Another Day” -hittisinglen B-puolen “Oh Woman, Oh Why”:n, lastenlaulu “Mary Had a Little Lamb”:n sekä sen B-puolen “Little Woman Love”. 1993 CD-painoksella “Oh Woman” on vaihtunut Wingsin “protestilauluun” “Give Ireland Back to the Irish” ja lisäksi sisältää myös Wild Lifen aikoihin äänitetyn, mutta vasta vuonna 1990 singlen kakkosbiisinä julkaistun “Mama’s Little Girl”:n. Näiden versioiden lisäksi omistan myös vuonna 2018 albumista julkaistun hulppean boksin, joka sisältää albumin raakamiksauksen ja levyllisen Wild Lifen aikaan äänitettyjä bändikappaleita sekä Paulin ja Lindan kotidemoja. Näistä paras hinta-laatu suhde on ehkäpä tuolla 93-remaster CD:llä.