“Who do you trust when everyone’s a crook?”
Queensrÿche oli herättänyt ansaitusti huomiota kahdella ensimmäisellä täyspitkällä albumillaan. Yhtyeen toinen albumi Rage For Order oli tyylikäs kokonaisuus, jolla oli keskivertoa koukeroisempia mutta silti tarttuvia ja melodisia kappaleita, joiden sanoituksissakin käsiteltiin perusrockista poikkeavia teemoja. Queensrÿchen maailma oli synkkä, tulevaisuus oli täynnä vaaroja ja menneisyys ikäviä tapahtumia. Tietysti tämä kelpasi 1980-luvun nuorille, varsinkin kun kaiken kruunasivat Chris DeGarmon ja Michael Wiltonin uljaat kitarat sekä Geoff Taten uskomattomat lauluosuudet.
Keväällä 1988 julkaistu Operation: Mindcrime kuljetti periaatteessa loogisesti yhtyeen esittämää progressiivista metallia pidemmälle. Albumi oli täysverinen konseptialbumi, jonka vainoharhaisen maailman hahmot olivat joko hyväksikäytettyjä uhreja tai vallanhimoisia ja häikäilemättömiä manipuloijia. Eivät salaliitot, aivopesu ja tuhoontuomitut ihmissuhteet olleet tuolloinkaan mikään uusi juttu – onkos kukaan nähnyt vaikkapa elokuvaa Mantshurian kandidaatti vuodelta 1962? – mutta silti Queensrÿche onnistui kutomaan niistä hienosti toimivan kokonaisuuden. Musiikin osalta albumi on paljolti hylännyt Rage For Orderilla kuullut progeainekset, mutta eipä Operation: Mindcrimea voi konseptinsa ansiosta ihan tavalliseksi heavylevyksikään väittää.
Operation: Mindcrimen idea oli lähtöisin Geoff Tatelta. Hän oli muuttanut Kanadaan, jossa hän sattui kuulemaan itselleen tuttujen Quebecin separatistiliikkeen jäsenten jutustelua. Vallankumous ja militaristiset ryhmittymät olivat olleet aiheina jo Rage For Orderin kappaleilla ”Surgical Strike”, ”Neue Regel” ja ”Chemical Youth (We Are Rebellion)”, joten teema ei ainakaan olisi yhtyeelle vieras. Lisämausteita tarina sai Taten muistellessa huumeiden tuhoamia tuttujaan.
Albumin laajennetun painoksen kansiteksteissä Geoff Tate kertoo tarinan synnystä seuraavasti: ”The idea for Operation: Mindcrime came in a flood one night as I sat on a well-worn wooden bench in the back of a Catholic Church. I had stayed behind in snow-covered Montreal at the end of the previous tour, and the city and its people were my muse. One night in a bar called St. Supice, I met the man who became Dr. X. The cold, calculating, vicious personality of this man still makes me feel uneasy as I write this. His character and alleged involvement with a terrorist organization coupled with other personalities I had met on my travels truly were the inspiration for this record.”
Kun Tate kertoi ideastaan muille yhtyeen jäsenille, eivät muut aluksi innostuneet asiasta. Lopulta Chris DeGarmo alkoi nähdä kehyskertomuksen mahdollisuuksia ja päätti ryhtyä kehittelemään tarinaa. Kun muutama kappale oli saatu valmiiksi, innostuivat yhtyeen muutkin jäsenet. Lopullinen tarina kerrottiin salamurhaajaksi aivopestyn narkomaanin näkökulmasta. Taustalla on tietysti epämääräiseksi jäävä järjestö, jonka tavoitteina ovat vallankumous ja poliittinen valta.
Operation: Mindcrime kuulostaa 1980-luvun lopun levyltä niin hyvässä kuin pahassakin. Soundeihin ja äänimaisemaan yleensäkin ovat vaikuttaneet tuottaja Peter Collins ja äänittäjä James ”Jimbo” Barton, jotka olivat työskennelleet esimerkiksi Rushin, Gary Mooren ja Nik Kershaw’n kanssa. Collins valittiin tehtäväänsä jo varsin aikaisessa vaiheessa ja yhtyeen jäsenet olivat tyytyväisiä tapaan, jolla Collins ohjasi heidän työtään.
Vaikka Queensrÿche oli saanut levy-yhtiöltä melko vapaat kädet albuminsa tekemiseen, ei valmiin levyn julkaiseminen käynyt aivan ongelmitta. Tuolloin vielä varsin tuoreella tekniikalla eli digitaalisesti äänitetty albumi kuulosti levy-yhtiön edustajien mielestä oudolta ja Barton joutui kuulemma taistelemaan, jotta levy julkaistiin suunnitelluilla soundeilla.
Operation: Mindcrime käynnistyy pelkkää puhetta ja satunnaisia tehosteääniä sisältävällä introlla ”I Remember Now”, jonka päätteeksi tarinan keskushahmo Nikki tulee tajuihinsa sairaalassa. ”Muistan, miten se alkoi, mutten muista eilistä. Muistan vain tehneeni sen, mitä minun käskettiin tehdä.”
Lue myös:
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
”I Remember Now” muuttuu noin minuutin kuluttua puolitoistaminuuttiseksi instrumentaaliksi ”Anarchy-X”, joka taas oikeastaan on vain intro ensimmäiselle lauletulle kappaleelle ”Revolution Calling”. Selkeitä melodioita ja hiottuja stemmalauluja sisältävä kappale kertoo, kuinka narkomaani Nikki päätyi Dr. X:n johtaman ryhmittymän aivopestyksi tappajaksi.
Mitäpä olisi konseptialbumi ilman joka väliin tungettuja tehosteääniä? “Operation: Mindcrime” alkaa puhelimen pirinällä. Laulussa Dr. X. suostuttelee Nikkin mukaan järjestönsä toimintaan. ”I’ll send someone over to bring you what you need. You’re a one-man death machine, make this city bleed.” Pahaenteiseltä kuulostava valittava riffi antaa kappaleelle synkän tunnelman, joka oikeastaan on läsnä lähes koko tunnin mittaisen albumin ajan.
Vauhdikkaampi “Speak” nostaa tempoa. Rage For Orderilla DeGarmo ja Wilton käyttivät kitaroitaan useita kertoja tyylillä, joka toi mieleen Iron Maidenin. Jos tältä levyltä haluaa poimia samantyyppisen kappaleen, on ”Speak” selvä valinta. Jopa Geoff Taten lauluosuudet tuovat paikoitellen mieleen Bruce Dickinsonin.
“Spreading The Disease” kertoo Sisar Maryn tarinan. Katolinen pappi pelastaa kadulta nuorena prostituoiduksi päätyneen tytön – vai onko nunnaksi päätyminen sittenkään pelastus? Pappi työskentelee Dr. X:lle ja käyttää häikäilemättä Sisar Marya hyväkseen. Tiukka heavybiisi tyylikkäästi soivine kitaroineen on juuri sopiva tarinan tähän vaiheeseen ja laulumelodia on todella tarttuva. Kappaleen sanoituksissa kuullaan myös tylyä kritiikkiä ”systeemiä” kohtaan: ”Poor stay poor, the rich get rich and the cops get paid to look away as the ‘One Percent’ rule America.” Tietysti tämä teema-albumi oli fiktiivinen, mutta toisaalta teksteissä onnistutaan välillä tuomaan esiin myös reaalimaailman ongelmia.
Rauhallisesti alkava ja edellisiä kappaleita hidastempoisempi “The Mission” on yksi albumin hienoimmista kappaleista. Tarinassa Sisar Mary käy ”tehtävien” jälkeen Nikkin luona ”pesemässä synnit pois”. Nikkin tunteet Sisar Marya kohtaan heräävät ja hän alkaa kyseenalaistaa omien tekojensa oikeutusta ja Dr.X:n tavoitteita. Pelastiko tehtävän suorittaminen maailman ja pitääkö siitä olla ylpeä? Jälleen kerran kertosäe on tyylikäs ja tarttuva.
Kymmenminuuttinen “Suite Sister Mary” on rakennettu uljaaksi eepokseksi, joka ei kuitenkaan mielestäni toimi aivan niin hyvin kuin tavoite selvästikin on ollut. Kappale alkaa uudella käskyllä: Nikkin pitää tappaa pappi ja Sisar Mary. Kuoron käyttö sekä Pamela Mooren laulamat Sisar Maryn osuudet tuovat tervetullutta vaihtelua lauluosuuksiin. Kappaleen aikana Nikki tappaa papin, mutta ei pysty tappamaan Sisar Marya, kuten arvata saattaa. Nikki ja Mary päättävät lähteä ja aloittaa uuden elämän, mutta tekevät tietysti ratkaisevan virheen – kertovat aikeistaan Dr. X:lle.
Reipas rokkikappale “The Needle Lies” voidaan tietysti tulkita nopeasti huumeidenvastaiseksi lauluksi. Tarinan kannalta Dr. X. kertoo siinä Nikkille, että lähteminen tarkoittaisi paluuta surkeaksi narkkariksi.
“Electric Requiem” on lyhyt kappale, joka toimii synkän tunnelmallisena siirtymänä seuraavaan kappaleeseen. Sisar Mary löytyy kuolleena, mutta kuka hänet on tappanut? Kun Operation: Mindrimea alettiin myöhemmin soittaa keikoilla, selvisi hänen kohtalonsa itsemurhaksi. ”Electric Requiem” oli ensimmäinen Queensrÿchen kappale, jolle rumpali Scott Rockenfield oli merkitty säveltäjäksi. Basisti Eddie Jackson ei saanut vielä tällä albumilla sävellyskrediittejä, mutta ei hän missään tapauksessa ollut yhtyeessä pelkkä basisti. Kun yhtye suunnitteli seuraavaa albumiaan, kertoivat DeGarmo ja Wilton Jacksonin rakentaneen yhtyeelle harjoitus- ja studiotilan Seattlessa rumpali Rockenfieldin kotiin.
“Breaking The Silence” kuuluu jälleen albumin mieleenjäävimpiin kappaleisiin. Tarttuva kertosäe on juuri sellainen, jonka mukana yleisön voi kuvitella laulavan keikoilla. Tyylikkäistä kitaraosuuksia sisältävä kappale toimii kaikilta osin hienosti. Tarinan osalta Nikki on tässä pakomatkalla, sillä hänen uskotaan tappaneen Sisar Maryn.
Myös “I Don’t Believe In Lovessa” on tyylikäs kertosäe. Nikki jää kiinni ja vakuuttaa syyttömyyttään Sisar Maryn murhaan. Singlenäkin julkaistu kappale toimii myös ilman kehystarinaa – eivätköhän useimmat ole joskus olleet tilanteessa, jossa rakkaus tuntuu tuottavan vain tuskaa ja usko rakkauteen on mennyt?
Operation: Mindcrimen tarina on rakennettu kirjoista ja elokuvista tutun draaman kaaren sääntöjen mukaisesti. Lyhyet “Waiting For 22” ja “My Empty Room” toimivat rauhoittumishetkinä ennen tarinan loppuhuipennusta.
Operation: Mindcrimelta löytyy uljaita melodioita, eikä myös singlenä julkaistu päätöskappale “Eyes Of A Stranger” jätä kylmäksi. Tuotannollisestikin sille on saatu ladattua energiaa, joka tarinan synkkyydestä ja lohduttomuudesta huolimatta tuntuu positiiviselta. Albumi päättyy luonnollisesti sanoihin ”I remember now”, mutta mitä sen jälkeen? Nikki muistaa läpikäymänsä helvetin, muut rangaistukset olisivat kuulijan kannalta sivuseikoja.
Mikä teki Operation: Mindcrimesta Queensrÿchen tunnetuimman albumin? Tällä levyllä yhtye sai palaset loksahtamaan täydellisesti yhteen. Konseptialbumit eivät ole kovin tavallisia heavy rockissa, mutta Geoff Taten ja kumppanien kertoma tarina oli toimiva ja aikaansa sopiva. Teemasta ja tarinasta huolimatta kappaleet toimivat myös yksittäin kuultuina ja tilanteesta riippuen niiden sanoitukset voi tulkita useammalla tavalla. Lauluissa oli tarttuvia melodioita, jollaiset olisivat varmasti kelvanneet vaikkapa Bon Joville tai muille tukkahevibändeille. Myös levyllä suurimman osan ajasta vallitseva äänten tyly kylmyys tukee lohduttoman tarinan tunnelmaa.
Operation: Mindcrime on edelleen Queensrÿchen tunnetuin albumi siitäkin huolimatta, että jälleen kerran suuri yleisö löysi yhtyeen vasta hieman jälkijunassa. Seuraava albumi Empire oli kyllä listoilla suurempi menestys, mutta hienoista yksittäisistä kappaleista huolimatta siltä ei löydy samanlaista magiaa kuin Operation: Mindcrimelta. Olen jopa törmännyt artikkeleihin joissa ihmetellään, minne Queensrÿche katosi Operation: Mindcrimen jälkeen. Ei edelleen uutta musiikkia tekevä Queensrÿche mihinkään kadonnut, se ei vain onnistunut tulevilla albumeillaan osumaan napakymppiin.
Jotain Operation: Mindcrimen merkityksestä kertoo varmasti se, että lähdettyään Queensrÿchestä riitaisissa merkeissä vuonna 2012 Geoff Tate nimesi uuden yhtyeensä Operation Mindcrimeksi. Tätä kirjoittaessani Taten yhtye ei enää käytä tuota nimeä, mutta ei Nikkin synkkä tarina ole jättänyt Tatea rauhaan – kiertueen nimenä on ”35th Anniversary Of Operation Mindcrime Tour”.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Avainsanat: hard rock, 1988, USA
Lue myös: Rush– Signal (1982)
Tuottaja: Peter Collins
Levy-yhtiö: EMI America
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti