Levyarvio: Cassiber – Man Or Monkey (1982)

Man Or Monkey on saksalais-englantilaisen Cassiberin ensimmäinen studioalbumi.

Cassiber syntyi hyvin erilaisten muusikkojen ja musiikkityylien yhteentörmäytyksestä. Klassisesti koulutettu pianisti/säveltäjä Heiner Goebbels oli soittanut improvisoitua avantgarde-musiikkia free-jazz -saksofonisti Alfred Harthin kanssa. Harth puolestaan oli soittanut myös punk-bändissä kitaristi/vokalisti Christophe Andersin kera. Kolmikko alkoi suunnittelemaan yhteistä uutta yhtyettä ja otti yhteyttä entiseen Henry Cow -rumpali Chris Cutleriin joka oli jo aiemmin ollut kiinnostunut kutsumaan Goebbels ja Harthin duon osaksi Rock In Opposition -liikkeettä. Kasassa oli siis yhtye jolla oli taustaa paitsi modernin taidemusiikin puolelta, free jazzista, punkista ja nyt vielä Cutlerin kautta avantprogesta.

Cassiberiksi nimetty yhtye otti tavoitteekseen soittaa improvisoitua musiikkia joka kuulostaisi mahdollisimman vähän improvisoidulta. Eli siinä missä kokeellisen musiikin puolella improvisoinnissa suunnattiin yleensä kohti abstraktiota ja pyrittiin häivyttämään muusikista rytmiä, melodiaa ja perinteistä harmoniaa niin Cassiberin tavoitteena oli tuoda improvisaatioihinsa mahdollisimman paljon struktuuria ja saada se kuulostamaan ennalta suunnitellulta. Tyypillisen avantgarde-improvisaation melu ja yleinen abstraktio jäivät toki työkaluiksi Cassiberin pakkiin, muttei hallitsevalla tavalla. 

Kokeelliselle improvisoidulle musiikille poikkeuksellisesti Cassiber sisällytti musiikkiin myös vokaaleja ja sanoituksia. Sanoituksia ei tekstien osalta sentään improvisoitu vaan Cutler kyllä kirjoitti ne ennalta valmiiksi vokalisti Andersin sijoittaessa niitä sattuman varaisesti musiikin sekaan. Joissain tapauksissa hän ilmeisesti luki lyriikoita ensimmäistä kertaa niitä ”laulaessaan”.  Eli ikään kuin prima vista -laulua, mutta ilman vokaalimelodioita varten kirjoitettuja nuotteja. Vain yhden kappaleen, ”Our Colourful Culturen”, kohdalla sanoitukset kirjoitettiin jo ennalta soitettuun musiikkiin liitettäväksi.

Christophe Anders, Chris Cutler, Alfred Harth ja Heiner Goebbels

Cassiberin musiikissa yhdistyy varsin ainutlaatuisella tavalla huutolaulu, maaninen new-wave energia, avantprogen virtuositeetti ja free jazzin ennalta-arvaamattomuus. Chris Cutlerin hyperaktiivinen rumpalointi yhdistyy saumattomasti Harthin saksofoni-skronkkaukseen, Andersin meluisaan ja teksturaaliseen kitarointiin sekä Goebbelsin atonaalisiin kosketinvyörytyksiin tai elektronisiin surinoihin ja häiriöääniin. Parhaimmillaan Cassiber taikoo kasaan aivan jumalattoman mekkalan. Cassiberin mekkala pitää kuitenkin kätkee sinsäänsä pieniä melodisia ja rytmisiä yksityiskohtia jotka tarjoavat herkullista tarttumapintaa joka improvisoidusta muusikista usein jää uupumaan.

Man Or Monkeyn kappaleet ovat pääosin lyhyitä 3-5 minuuttisia intensiivisiä purskahduksia jotka kuulostavat välillä siltä kuin yhtye soittaisi henkensä edestä. Vokalisti Anders ennemmin huutaa kuin laulaa Cutlerin pelkistettyjä, mutta tehokkaita, sanoituksia. Usein kuin intensiivisen ja alati kasvavan paniikin vallassa. Lyhyiden ja räjähtävien rallien vastapainoksi tarjoillaan ilmavammin soiva nimibiisi joka venyy yli 16 minuuttia kestäväksi hyvin kokeelliseksi mekkalaksi.

Levyn aloittaa vimmaisesti pärisevä ”Not Me” jossa Anders huutaa suorastaan hykerryttäviä sanoituksia siitä kuinka hän ei todellakaan ole syyllinen johonkin avoimeksi jätettyyn syytökseen.

”Not me! / Not me! / It wasn’t me! / I was asleep / I was elsewhere / Nobody told me / I was very busy / My children were ill / I had problems at work / I was under a cloud / I had amnesia / I’am stupid / I didn’t ask to be born
Don’t blame me! / Don’t blame me!

”Not Me”

Toinen raita ”Red Shadow” puolestaan tuo aluksi mieleen Henry Cow’n parhaat improvisaatiot. Cutler takoo rumpuja maanisesti ja Harthin saksofoni soi yllättävänkin hillitysti. Lähes romanttisesti. Lopulta Cassiber-soundi sinetöidään kun vokalisti Anders päästetään taas ääneen. Tällä kertaa hän huutaa kuin kasvavan paniikin vallassa ilmeisesti tarinaa itsemurhasta. Andersin vaiettua bändi ottaa vielä reippaan loppukiihdytyksen ja Harthin soitosta katoaa kaikki lempeys hänen repiessä riettaita riitasointuja irti alttosaksonistaan

Lue myös: Levyarvio: Henry Cow – Unrest (1974)

Levyn kiehtovin ja samaan aikaan häiritsevin kappale on ”Our Colourful Culture”. Sen tunnelma on toisaalta lähes karnevalistinen ja riemukas ja toisaalta erittäin synkkä. Sen erittäin nopea tempoinen musiikki yhdistyy vinksahtaneisiin trumpetti-päristelyihin joiden rinnalla Anders huutolaulaa pseudo-meksikolaisella aksentilla jonkinlaista surullista tarinaa vapaustaistelijasta jonka perhe on joutunut kansanmurhan uhriksi. Kaiken kruunaa Andersin sanoituksia katkova maaninen tekonauru. Nykypäivän (ja itseasiassa luultavasti myös vuoden 1982) vinkkelistä tämä kaikki vaikuttaa aivan helvetin rasistiselta. Uskon kuitenkin tuntevani Cutlerin sielunmaisemaa sen verran hyvin että siitä tuskin on ollut kyse. Ihan tarkkaan en kyllä ymmärrä mitä Cutler ja Cassiber ovat kappaleella halunneet sanoa. Ehkä vain herättää ajatuksia sen perverssillä ristiriitaisuudella. Joka tapauksessa kyse on todella kiinnostavasta kappaleesta enkä ole kuullut ikinä mitään aivan vastaavaa. ”Our Colourful Culturesta” tuli yksi Cassiberin livekeikkojen kohokohdista ja keikoilla kappaleesta kuultiin todella hienoja ja vimmaisia versioita jotka päihittävät tämän studioversion joka tuntuu valitettavsti loppuvan kesken liian äkkinäisesti. 

Tässä välissä on hyvä hetki nostaa esiin Cassiberin erittäin kiinnostava suhtautumistapa livekeikkoihin. He kyllä soittivat studiolevyjen materiaalia konserteissaan, mutta pitääkseen touhun spontaanina yhtye ei koskaan harjoitellut niitä ennalta vaan soitti ne ulkomuistista mikä johti luonnollisesti hyvin ennalta-arvaamattomiin lopputuloksiin ja oli linjassa bändin improvisointiin perustuvan toimintamallin kanssa.

I came from the country / Arriba! Arriba! / They were killing my family / I had to eat / Ha ha ha ha”
Arriba! / I came to the city / I had to eat / Arriba! / Ha ha ha ha
Our colourful culture / Our people are starving / Ha ha ha ha
We Fight in the mountains

”Our Colourful Culture”

Kummallista musiikkia täynnä olevan Man Or Monkeyn ehkä kummallisin kappale on ”O Cure”. Se on kerrassaan hullunkurinen tulkinta J.S. Bachin kantaatista ”Ach Herr, mich armen Sünder”. Cassiberin versiossa, ja en ole varma onko mukana Bachilta oikeastaan muuta kuin pätkä englanniksi käännettyjä sanoituksia, minimalistisesti pulputtavan syntetisaarisekvenssin rinnalla raapii viulu epävireisesti ja torvet törisevät räikeästi. Kaikkea katkoo toistuvasti erilaiset häiriöäänet ja etenkin Cutlerin raivostuttavasti viiltävät pillin puhallukset. Kokonaisuuden kruunaa jälleen Andersin äärimmäisen dramaattinen resitointi joka asemoituu jonnekin hartauden ja rienaavan sarkasmin välimaastoon.

Alunperin tuplavinyylinä (kestoa on silti vain 55 min.) julkaistun levyn A ja B puoliskolla toteutuu selkeiten Cassiberin tavoite tehdä improvisoitua musiikkia jossa on silti rakennetta ja toistoa. Kaikeasta outoudestaan huolimatta Man Or Monkeyn kaksi ensimmäistä levyn puoliskoa sisältävät mielestäni suht helposti lähestyttävää musiikkia jotka ainakin hetkittäin tarjoilevat tarttumapintaa myös tavanomaisemman rock-musiikin ystäville. Levyn C ja D -puoliskot ovat haastavampaa kuunneltavaa. 

Etenkin C-puolen täyttämä 16 minuuttinen nimiraita ”Man Or Monkey” on hyvinkin abstraktia avantgarde-improvisaatiota tuoden mieleen esimerkiksi Henry Cow’n huuruisimmat seikkailut täysin vapaan musiikin parissa. Ajatellen Cassiberin konseptia luoda sävelletyn kuulosta improvisoitua musiikkia ”Man Or Monkeyta” voi pitää jossain määrin epäonnistumisena sen jäädessä hyvin muodottomaksi. Tarkemmin kuunneltuna kaiken kolinan ja nypläyksen seasta nousee kuitenkin muutamia hyvin musikaalisia hetkiä. Vaikka kappale kieltämättä on hieman ylipitkä on se kuitenkin kiehtovaa kuultavaa.

D-puoli käynnistyy levyn elektronisimmalla ja ehkä kaoottisimmalla kappaleella ”Django vergibt”, mutta se tarjoilee myös yllättävän hienovaraisia ja melodisia osioita niin puhallinsoittaja Harthilta kuin kosketinsoittaja Goebbelsilta. Etenkin kappaleessa ”Die Verunreinigung des Flusses ist gerade noch ertraeglich”. Cutlerin jatkuvasti koliseva ja rätisevä rumpalointi kuitenkin terrrorisoi meininkiä niin ihastuttavan tarmokkaasti ettei ole pelkoa että musiikki kävisi liian itsestäänselväksi tai, luoja paratkoon, helposti kuunneltavaksi!

Man Or Monkey sai etenkin yhtyeen kotimaassa Saksassa yllättävän hyvän vastaanoton ja Cassiber kutsuttiin soittamaan monille merkittäville musiikkifestivaaleille. Tästä riemastuneena nelikko päätti jatkaa toimintaansa ja alunperin yksittäiseksi projektiksi tarkoitettu hanke muuttui oikeaksi yhtyeeksi.  

Cassiber julkaisi lopulta vuosien 1982-1991 välissä neljä studiolevyä kunnes lopetti toimintansa vuonna 1992. Seuraavilla levyillä improvisaation määrä asteittain väheni ja musiikki muuttui levy levyltä harkitummaksi säilyen kuitenkin loppuun asti tinkimättömän kokeellisena. Itselleni yhtyeen levyistä rakkaimmaksi on kuitenkin muodostunut nimenomaan tämä pidäkkeettömän hullu debyytti joka on ehdottomasti improvisoidun avantgarde-musiikin merkkiteos.

Rating: 4.5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. Not Me (3:38)
  2. Red Shadow (3:50)
  3. Chor der Gefangenen (4:51)
  4. Our Colourful Culture (3:05)
  5. O Cure Me (5:54)
  6. This Core (4:20)
  7. Man or Monkey (16:39)
  8. Django vergibt (3:10)
  9. Die Verunreinigung des Flusses ist gerade noch ertraeglich (6:38)
  10. Sag mir wo die Blumen sind (2:41)

Cassiber

Chris Cutler: rummut, meteli, esineet, pilli Heiner Goebbels: viulu, piano, syntetisaattorit, urut, kiinalainen viulu, bassokitarat Christoph Anders: vokaalit, sähkökitara, syntetisaattori, tenorisaksofoni, metallilevyt, preparoidut kasetit Alfred Harth: tenorisaksofoni, alttosaksofoni, pasuuna, trumpetti, bassoklarinetti, sello

Tuottaja: Cassiber, Etienne Conod

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑