Levyarvio: Art Zoyd – Le mariage du ciel et de l’enfer (1985)

Le mariage du ciel et de l’enfer on vuonna 1969 perustetun ranskalaisen Art Zoydin kuudes studioalbumi.

Ranskalainen tanssija/koreografi Roland Petit (1924-2011) oli yksi oman sukupolvensa suurimmista baletin uudistajista. Petit työskenteli baletin parissa laajalla skaalalla toimien niin tanssijana, koreografina kuin ohjajana kokeillen rohkeasti eri genrejä ja tehden yhteistyötä yli taiteen rajojen. Yksi Petitin avarakatseista projekteista oli ”Pink Floyd Ballet” vuonna 1972 jossa hän yhdisteli Pink Floydin musiikkia balettiin.

Melko tarkalleen kymmenen vuotta Pink Floyd -yhteistyön jälkeen vuonna 1983 Petit näki Ranskan televisiossa pätkän Art Zoydin konsertista. Petit kiinnostui näkemästään ja otti yhteyttä bändiin vain muutamaa päivää myöhemmin tilaten heiltä musiikin uuteen balettiinsa. Art Zoyd oli imarreltu Petitin kaltaisen kulttuurin raskaan sarjan toimijan huomiosta ja otti haasteen ilolla vastaan.

Valitettavasti Petitin baletista Le mariage du ciel et de l’enfer (suomeksi ”Taivaan ja helvetin avioliitto) on hankala löytää minkäänlaista informaatiota joten olen täysin pimennossa sen suhteen mitä aiheita se käsitteli ja minkälaisen vastaanoton se aikanaan sai. Art Zoydin balettia varten säveltämä musiikki on joka tapauksessa kiehtovaa vaikka usein onkin vaikea hahmottaa miten se toimii yhdistettynä tanssiin. Toisaalta tämä ristiriita on osa musiikin kiehtovuutta!

Elektroniikka oli hiipinyt mukaan jo Art Zoydin edellisellä levyllä Les espaces inquiets, mutta Le mariagella synteettisempi äänimaisema sampleineen ja sekvenssoituine rytmeineen nousee tasapainoiseksi komponentiksi viulujen, flyygelin, bassokitaran, trumpetin, sellon ja koskettimien rinnalle. Tasapaino orgaanisen ja keinotekoisen välillä on onnistunut ja syntetisaattorit ja sekvenssit luovat kiinnostavalla tavalla hyytävää äänimaisemaa joka sopii hyvin Art Zoydin tumman sinisenä hohtavaan musiikkiin. Ja tummasävyistä yhtyeen musiikki on tosiaan tälläkin kertaa. Synkkien ja jopa painostavien tunnelmien seassa on tosin myös ilkikurista otetta joka tulee esiin etenkin levyn käyttämissä sampleissa. Synteettiset elementit tuovat musiikkiin uutta lähes industriaalista vimmaa. Toisaalta sävellykset ovat ainakin osittain kallellaan myös minimalismin suuntaan.

Kaikki musiikki on, kuten useimmilla Art Zoydin levyillä, joko viulisti Gérard Hourbette (1953-2018) tai basisti Thierry Zaboïtzeffin säveltämää. Kaksikko on sisäistänyt yhtyeen tyylin niin hyvin että vaikka he lähes poikkeuksetta säveltävät kappaleensa yksinään en ole oppinut tunnistamaan Hourbetten ja Zaboïtzeffin teoksia toisistaan. Minulle ne ovat vain Art Zoyd -musiikkia.

Hieman poikkeuksellisesti Le mariagesta ilmestyi heti vuonna 1985 kaksi erilaista versiota. Kokopitkä CD-versio jolla oli kestoa yli 68 minuuttia ja vinyyliä varten lyhennetty 47 minuutin versio. Itse olen tutustunut levyyn nimenomaan CD-versiona joten tämä kirjoitus perustuu siihen.

Levyä dominoi Hourbetten kaksi massiivista sävellystä ”Cryogenèse: Rêve artificiel” ja ”Cryogenèse: Les portes du futur” jotka kestävät yhteensä yli 32 minuuttia. Zaboïtzeffin”Sortie 134 (part 1)” kestää myös yli 11 minuuttia. Näiden järkäleiden välissä kuullaan kuusi lyhyempää ja kevyempää kappaletta (nämä kuusi lyhyttä kappaletta on jätetty vinyyliversiosta kokonaan pois).

---

Lue myös: Levyarvio: Univers Zero – Uzed (1984)

---

”Sortie 134 (Part 1)”

Levy alkaa ravistelevasti Zaboïtzeffin sävellyksellä ”Sortie 134 (Part 1)”.Kappale lähtee liikkeelleräjähdyksen kaltaisiilla perkussioäänillä. Näiden rinnalle nousee pian kerrostettuja aavemaisia sämplättyä nauruääniä sekä nopea monimutkainen pianokuvio jonka päälle kerrostuu kiivas trumpetti-riffi. Musiikki hidastuu ja sitä katkoo elektronisten perkussioiden iskut ja entistä keskeisemmäksi nousevat lasten naurun äänet. Piano liruttelee taustalla sellon soittaessa lyhyen melankolisen soolon minkä jälkeen kuullaan lyhyt fanfaarimainen jakso joka toistuu muutaman kerran. Melankolinen selloteema palaa tällä kertaa pianon ja jäätävästi soivien syntetisaattorien kera. Paikallaan polkeva kosketinsoitinkuvio ja kasvava hälyäänien massa kasvattaa jännitettä. Hälyäänet peittävät kaiken muun alleen mutta sen kylkeen nousee sekvenssoituja tsih-tsih-rytmejä joita katkoo massiivisesti iskevät syntetisaattori-iskut ja jonkinlaiset orkestraaliset rummut. Zaboïtzeff ryhtyy joikaamaan sanattomasti musiikin päälle mikä vain entisestään korostaa musiikin aavemaista tunnelmaa. Viulut nousevat soimaan sekvenssoitujen rytmien ja yhä epätoivoisemmaksi kasvavan laulun rinnalle. Osio toistaa itseään pienin variaatioin useamman minuutin kunnes laulu vaikenee ja kellomaiset syntetisaattorit nousevat pintaan. Lasten katkonainen painajaismainen nauru päättää kappaleen tyylikkäästi.

Seuraavaksi kuullaan levyn ehkäpä keskeisin teos; Gérard Hourbetten rytmisesti äärimmäisen monimutkainen kappale ”Cryogenèse (Rêve artificiel).  Sen alkaessa edellisen sävellyksen lasten nauru kaikuu ilmassa vielä hetkisen mutta kuulokuvan pääosaan nousee itsepintaisesti nakuttava metronomi ja sieltä täältä iskevä kaiutettu trumpetti. Musiikki on melko minimalistista ja sen instrumentaatio koostuu lähinnä metronomin nakutuksesta, trumpetista (trumpetti pärisee kuin hälytyssireeni) ja jousi-ostinatosta sekä satunnaisesti iskevistä syntetisaattoriäänistä. 

Rytmisesti musiikki on minimalismistaan huolimatta erittäin monimutkaista. Epäsäännöllisissä tahtilajeissa kulkevat polyrytmit luovat kiehtovan poukkoilevan ja kihisevän äänimassan joka vain monimutkaistuu ensimmäisen viiden minuutin jälkeen kun välikliimaksin musiikki vaikenee jälleen minimalistisemmaksi. Metronomi palaa tikittäen aikaisempaa intensiivisemmin. Piano iskee välillä rytmisesti, välillä soittaen atonaalisia sointuja eri tahtilajeissa. Kappale tikittää eteenpäin kuin aikapommi ja päällekkäin äänitettyjen trumpettien vihainen parvi alkaa pärisemään rytmisen kudoksen päällä. Kaoottinen trumpettiparvi vaikenee ja sen tilalle nousee yksittäinen vaativasti mouruava vaimennettu trumpetti. Metronomi nakuttaa yhä. Pahaenteisesti soiva urku alkaa soimaan karnevalistisesti ja syntetisaattori iskevät rytmisiä aksentteja voimallisesti sen rinnalla. Metronomi nakuttaa yhä. Musiikki muuttuu painostavammaksi ja painostavammaksi. Katkonaisesti pärähtelevä trumpetti liittyy mukaan. Lopulta rytmitykset muuttuvat ja katkonaisesti iskevien synterisaattorien rinnalla alkaa mekastaa erilaiset kummalliset eläinten, enimmäkseen lintujen, sämplätyt äänet. Lopussa korppien ja epäsäännöllisten rytmien rinnalle nousee vielä katkonaisesti hengittävän ihmisen ahdistava ääni kunnes musiikki lopulta vaikenee kellomaisen tikityksen myötä. 

18 minuuttinen ”Cryogenèse (Rêve artificiel) on todellinen trippi ja yksi Art Zoydin hienoimmista sävellyksistä. Sen rytminen kompleksisuus on todella kiehtovaa ja on pakko myöntää että oma matikkapääni ei pysy sen perässä.Edesmenneen Ground And Sky -sivuston Joe McGlinchey on analysoinut sen rytmiikkaa näin:

If you think the polyrhythmic activity of King Crimson’s ”Thrak” was challenging, then sink your flimsy teeth into ”Cryogenèse (Rêve Artificiel)” Two particular sections come to mind. One is right at the beginning, with accented notes against a (required…believe me) metronome ticking away. Seventeen beats in, the first accented note occurs. This is followed 10 beats later by a double-accent, then a single accent 9 beats after that, and a double accent in-between the 9th and 10th beat after that, before the cycle repeats. Then there’s the section that begins at 4:56. Here the metronome clicks off a 31-beat cycle, with accents on the 1st, 3rd, 6th, 12th, 16th, 21st, and 24th beats. After one of their trademark lengthy, dynamic buildups with triplicate polyrhythms and sinister organ chordal washes, the music suddenly gets flushed and the 31-beat pattern played over with a five-beat lag.

Eeppisen ”Cryogenèsen” jälkeen kuullaan Zaboïtzeffin kolmiosainen ”Io”-sarja. Sen ensimmäinen osa edustaa levyn kepeintä antia ja on musiikillinen vastine autioituneen kartanon pihassa tuulessa edes takaisin liikkuvalle ruosteiselle portille. Toisessa osassa pahaenteisen matalan syntetisaattori-ostinaton yllä kilisevät perkussiot, syntetisaattorit surisevat ja sämplätyt ihmisäänet luovat painajaismaista tunnelmaa. Sarjan kolmas osa leikittelee toistolla ja sireenimäisesti soivalla syntetisaattorikuviolla.

Seuraavaksi Hourbetten musiikki nousee jälleen valokeilaan kaksiosainen ”Mouvenancen” (josta kuullaan syystä tai toisesta ensin osa kaksi!) myötä. Se soi ensin monimutkaisesti helisevän pienokuvion ja lakonisesti tööttäilevän trumpetin varassa kunnes muuttuu rytmisemmin soivaksi. Toinen osa (eli ”Mouvance 2”…) soi suorastaan dramaattisesti painostavan pianokuvion, urkujen ja massiivisten syntetisaattoriblokkien kuljettamana. Tunnelma seestyy sellon soitatassa yksinkertaisesti keinuvaa kuviota. Rytmisesti soivat koskettimet palaavat kunnes aivan lopussa tapahtuu käänne. Piano säestää vaimeasti, perkussiot kilisee ja viulu valittaa atonaalisesti. Upea käänne joka olisi saanut tulla hieman aiemmin sillä tämä viimeinen osio on ohi aivan liian nopeasti.

”Cryogenèsen” toinen osa ”Cryogenèse (Les portes du futur)” on luontevaa jatkoa ensimmäiselle osalle ja sisältää mm. metronomi-nakutuksen paluun. ”Les portes du futur” tuntuu rytmisesti hieman ensimmäistä osaa suoraviivaisemmalta, mutta toisaalta myös harmonisesti rikkaammalta. Sen alkupuoliskoa värittää majesteettisesti, mutta katkonaisesti, soivat urkuraidat jotka luovat surumielistä tunnelmaa. Loppupuolisko soi rytmisemmin ja väkivaltaisemmin. Trumpetti soi iskevästi kuin reikiä kaiken taustalla kihelmöivään urkumassaan puhkoen. Viimeisiä minuutteja sävyttää hyytävästi kaiken yllä soiva hälyääni kun musiikki kasvattaa intensiteettiään toiston ja hienovaraisten muutosten avulla.

Levyn päättävä alle neljä minuuttinen ”Sortie 134 (Part 2)” tarjoaa jonkinlaisen katharsiksen kaiken painajaismaisen musiikin jälkeen. Kepeiden synterisoitujen rytmien varassa soiva toistaa ensimmäisen osan teemoja, mutta aiempaa rennommin ja iloisemmin. Aavemainen lasten nauru palaa, mutta sekään ei kuulostaa enää yhtä pahaenteiseltä. Myös Zaboïtzeffin sanattomassa laulussa on aavistus toivoa. Musiikissa on silti yhä riiitasointuisuutta ja aivan lopussa säksätykseksi muuttuva nauru ja atonaaliset pienoluritukset ja Zaboïtzeffin tuimat huudot tekevät selväksi ettei konflikti (mikä se ikinä onkaan!) ole täysin ratkennut.

---

Lue myös

• Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
• Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
• Review: Present – This Is NOT The End (2024)
• Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
• Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
• Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)

---

68 minuuttia kestävä Le mariage du ciel et de l’enfer on erittäin raskas odysseia kuunneltavaksi jos sen tekee väärässä mielentilassa. Hetken ollessa oikea on kokemus kuitenkin ravisteleva.

Itselleni Le mariage du ciel et de l’enfer on kokonaisuutena vaikuttavin Art Zoydin levytys.  Le mariage on tavallaan Art Zoyd ”siirtymäkauden” viimeinen levy. Sen monimutkaisessa musiikissa on vielä häivähdys yhtyeen avantproge-juurista, mutta sävellyksellisen sofistikoituneisuutensa ja täysin epärockmaisen instrumentaationsa johdosta Le mariagen musiikki lienee luontevinta liittää modernin taidemusiikin jatkumoon. Le mariagen  säilytti vielä osan yhtyeen alkuperäisestä orgaanisesta soinnista, mutta jatkossa yhtye suuntasi yhä enemmän elektronisen minimalismin suuntaan. Art Zoydin levyt eivät enää jatkossa onnistuneet puhuttelemaan minua yhtä väkevästi kuin sen kuusi ensimmäistä ikonoklastista albumia jotka niin ainutlaatuisesti onnistuvat synkistelemään usean eri musiikkiperinteen välimaastossa.

Parhaat biisit: ”Sortie 134 (Part 1)”, ”Cryogenèse (Rêve artificiel)”, ”Cryogenèse (Les portes du futur)”, ”Sortie 134 (Part 2)”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Avainsanat: Art Zoyd, avantproge, taidemusiikki, 1985

---

Lue myös: Levyarvio: Magma – Kãrtëhl (2022)

---

Kappaleet (CD-versio)

1. ”Sortie 134 (Part 1)” 11:00
2. ”Cryogenèse (Rêve artificiel)” 18:12
3. ”Io 1” 3:51
4. ”Io 2” 2:15
5. ”Io 3” 5:15
6. ”Mouvance 2” 3:34
7. ”Mouvance 1” 5:54
8. ”Cryogenèse (Les portes du futur)” 14:30
9. ”Sortie 134 (Part 2)” 3:48

Art Zoyd

Gérard Hourbette: alttoviulu, viulu, sähköpiano, flyygeli, koskettimet, perkussiot,  Thierry Zaboïtzeff: bassokitara, sello, vokaalit, nauhat, koskettimet, perkussiot, Patricia Dallio: sähköpiano, flyygeli, keyboards, Jean-Pierre Soarez: trumpetti, perkussiot, Didier Pietton: sopraanosaksofoni (3, 5)

Tuottaja: Art Zoyd

Levy-yhtiö: Cryonic Inc.