Amerikkalaisen Tommy Bolinin lahjakkuuteen liittyen kerrotaan seuraavaa tarinaa. Nuori Bolin oli ollut soittamassa paikallisessa baarissa. Paikan omistaja tuli illan päätteeksi kehumaan yhtyettä ja kertomaan, ettei hän voisi pitää heitä kuppilassaan useampana iltana. ”Väki tykkää soittamastanne musiikista ja tulee kuuntelemaan teitä, mutta kun he kuuntelevat teidän soittoanne, he eivät tanssi. Koska he eivät tanssi, he eivät hikoile ja tule janoisiksi. Ja koska he eivät tule janoisiksi, he eivät osta olutta, enkä minä saa rahaa.”
Vaikka Sioux Cityssä Iowassa syntynyt Tommy Bolin oli Teaserin ilmestyessä vasta 24-vuotias, oli hän ehtinyt kerätä soittokokemusta jo vuosikymmenen ajan. Omien yhtyeiden lisäksi hän oli ehtinyt levyttää James Gangin riveissä kaksi albumia sekä vierailla mm. Billy Cobhamin fuusioklassikko Spectrumilla. James Gangin jälkeen Bolin vietti vuoden verran hiljaiselämää ja kirjoitti tuona aikana satakunta kappaletta. Lauluja pursuilevasta pöytälaatikosta olikin hyötyä, kun levy-yhtiö Nemperor tarjosi Bolinille levytyssopimusta vuonna 1975.
Bolin kutsui Teaserin äänityksiin The Record Plant -studioille Los Angelesiin entisiä soittokavereitaan. Basisti Stanley Sheldon ja rumpali Bob Berge olivat soittaneet Bolinin kanssa Energyssä ja kosketinsoittaja Jan Hammer oli tuttu Cobhamin Spectrumilta. Äänityksissä oli kuitenkin mukana myös sessiomuusikoita kuten rumpali Jeff Porcaro, kosketinsoittaja David Foster, saksofonisti Dave Sanborn sekä yhdelle kappaleelle eksynyt perkussionisti Phil Collins. Vaihtelevista kokoonpanoista ja musiikkityyleistä huolimatta lopputulos on tasapainoinen ja yllättävän yhtenäinen.
Teaser. Harvalla albumilla on yhtä osuva nimi. Bolinin Teaser tuntuu nimittäin kiusoittelevan kuulijaa. Yhden kappaleen päätyttyä alkaa toinen, joka on tyyliltään aivan toisenlainen. Tuntuu melkein siltä, kuin albumi olisi kokoelma Polaroidkameralla otettuja tuokiokuvia Bolinin tuohonastisen musiikillisen matkan varrelta. Menevästä rockista hypätään fuusiojazziin, sieltä ehkä latinorytmeihin tai reggaen maailmoihin. Levyn musiikillinen vaihtelevuus voi aluksi tuntua levottomalta ja päämäärättömältä, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen monipuolisuus muuttuu kiehtovaksi. Teaseria pidetäänkin yleisesti Bolinin lyhyen diskografian onnistuneimpana albumina.
On mahdotonta sanoa, olisiko Teaser herättänyt ilmestyessään kovinkaan suurta huomiota, mikäli Bolinia ei olisi pyydetty liittymään äänitysten aikana Deep Purpleen. Luultavasti Bolin olisi ryhtynyt promotoimaan albumiaan ahkerasti heti sen julkaisun jälkeen, mutta nyt kävikin niin, että Deep Purplen Come Taste The Bandin valmistelu ja äänitykset sekä sitä seurannut kiertue pitivät kitaristin kiireisenä seuraavat yhdeksän kuukautta. Teaser päätyi levykauppoihin marraskuussa 1975, pari viikkoa Come Taste The Bandin jälkeen. Bolin pääsi sovitusti esittämään Deep Purplen keikoilla yhden kappaleen Teaserilta ja kertomaan levystään haastatteluissa, eli kyllä tieto albumin julkaisusta levisi. Albumin listasijoitus ja myyntiluvut jäivät kuitenkin lopulta vaatimattomiksi.
Teaserin avausraita ”The Grind” on perusrokki, jolla päästään kuulemaan Bolinin riffittelyä sekä muiltakin levyiltä tuttuja kitaransoittomaneereja, vaikka hetkittäin sooloiluista voi löytää myös samoja elementtejä kuin Freen Paul Kossoffin soitosta. Hyväntuulinen kappale polkaisee levyn käyntiin positiivisissa tunnelmissa, vaikka tarinan kertoja taitaakin olla suunnilleen rahaton kulkija. Taustalauluryhmä The Sniffettesin nimi tuntuu vihjailevan johonkin sellaiseen, joka lopulta vei Bolinin hengen joulukuussa 1976…
Tunnelma vaihtuu melkoisesti, kun instrumentaali ”Homeward Strut” alkaa. Kappaleeseen on sekoiteltu vaikutteita funkista ja fuusiojazzista. David Fosterin soittamat syntetisaattorit tuovat kappaleeseen synkän sähköistä tunnelmaa. Aivan loppuun lisätty congarumpusoolo tuntuu oudolta ratkaisulta. ”Homeward Strut” oli toinen niistä Teaserin kappaleista, joita kuultiin Deep Purplen kiertueella.
Jeff Cookin kirjoittama ”Dreamer” on balladi, jonka alkuperäinen versio oli äänitetty vuonna 1972 Bolinin tuolloisen yhtyeen Energyn julkaisematta jääneelle albumille. David Fosterin soittama piano on kappaleella isossa roolissa, itse asiassa säkeistöissä kuullaan ainoastaan Bolinin laulua ja Fosterin pianoa. Hienolla kappaleella on oikeastaan yksi kauneusvirhe. Kun Teaseria viimeisteltiin, oli Bolin jo liittynyt Deep Purpleen ja ystävystynyt basisti-laulaja Glenn Hughesin kanssa. Deep Purplen jäsenten kerrotaan käyneen studiolla kuulostelemassa uuden kitaristin tuotoksia, mutta ilmeisesti ainoastaan Hughes osallistui äänityksiin. Viimeisessä säkeistössä Hughesin laulu – tai oikeastaan kiljuminen – ei mielestäni sovi kappaleelle, mutta pahassa kokaiinikoukussa olleen miehen harkintakyky oli Deep Purplen tulevan kiertueen aikana vielä pahemmin hukassa.
Rennosti latinorytmeissä keinahteleva ”Savannah Woman” vie albumin jälleen uusille urille. Hieno kappale on yllättävä näyte Bolinin monipuolisuudesta niin säveltäjänä kuin kitaristinakin, sillä sen kaltaisen kappaleen voisi kuvitella olevan peräisin Santanan albumilta. Kappaleella kuullaan myös jazzahtava kitarasoolo, joka sopii kappaleen tunnelmaan oivallisesti. Sivuhuomautuksena todettakoon, että Harri Marstio levytti debyytilleen onnistuneen version ”Savannah Womanista” vuonna 1982.
Vinyylialbumin a-puolen päätösraita ”Teaser” palaa jälleen raskaampiin tunnelmiin. Tarttuva kitarariffi vetää kappaletta vastustamattomasti ja Bolinin kitarasoolo toimii hienosti. Sanoitusten ”Teaser” on tietysti kiusoitteleva viettelijätär. Kappaleeseen on heitelty kaikenlaista, mutta lopputulos ei kuitenkaan kuulosta tilkkutäkiltä. Alussa mainitsemani kiusoittelu kuuluu tällä kappaleella kompaktisti, aivan kuin Bolin haluaisi vihjailla kaikesta siitä, mitä hänellä olisi vielä tarjolla. Mielestäni kappaleen rakenteessa on jotain samaa kuin Deep Purplen Come Taste The Bandilta löytyvässä ”Drifterissä”.
Lue myös:
- Review: Valentin & Théo Ceccaldi: Constantine (2020)
- Viikon Teos 94: Sonny Rollins – A Night At The Village Vanguard (1958)
- Levyarvio: Tommy Bolin – Teaser (1975)
- Review: Chris Squire – Fish Out Of Water (1975)
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1999 – Sijat 1-10
- Viikon Teos 93: Dave Holland Trio – Triplicate (1988)
”People, People” yllättää reggaerytmeillään ja ehkä vielä enemmän David Sanbornin saksofoninsoitolla. Letkeällä kappaleella rumpalina on yllättäen Jan Hammer, jonka lisäksi rytmiä antaa kaksi perkussionistia. Kappaleen sanoitukset vaikuttavat hieman alakuloisilta, lähes avunpyynnöltä. Kun Tommy Bolinin tuotanto koki renessanssin 1980-luvun lopulla, kuultiin hienon The Ultimate -kokoelmaboksin viimeisenä kappaleena ”Brother, Brother”, tämän kappaleen akustinen demo.
Albumin toinen instrumentaali, vahvasti perkussiivinen ”Marching Powder” tuo hetkittäin mieleen Billy Cobhamin säveltämän musiikin. Tunteeseen saattaa vaikuttaa sekin, että syntetisaattoreita soittaa Cobhamin Spectrumillakin mukana ollut Jan Hammer. Dave Sanbornin saksofonikin tuo mukaan oman fuusiojazzista tutun värinsä. Kyllähän ”Marching Power” – slangi-ilmaisu kokaiinille – toimii, mutta Teaserin kovatasoisessa seurassa sillä tuntuu olevan hienoinen täyteraidan maku.
Herkkä ”Wild Dogs” on yksi Bolinin rakastetuimmista kappaleista. Kuulin kappaleen ensimmäisen kerran Deep Purplen kammottavalta livelevyltä Last Concert In Japan, jolla se erottui edukseen selkeämpänä hetkenä kaaoksen keskellä. Myös Teaserilla ”Wild Dogs” toimii hienosti ja Bolinin yksinkertaiset, ARP-syntetisaattorilla soitetut kuviot tuovat hienovaraista uhkaa kappaleen tunnelmaan. Siitä huolimatta tämä studioversio ei aivan tavoita sitä uljuutta ja henkeä, jonka tuolloin hieman yskähdellen toiminut Deep Purple onnistui puhaltamaan siihen Tokiossa joulukuussa 1975. Luultavasti The Ultimaten kokoajat olivat samaa mieltä, sillä ”Wild Dogsista” kuullaan tuolla kokoelmalla liveversio.
”Lotus” päättää albumin hieman haikeissa tunnelmissa. Raskaat kertosäkeet ja kevyemmät säkeistöt vuorottelevat kauniisti ja Bolin heittelee säkeistöjen aikana näppäriä kitarafillejä. Kertosäkeiden aikana liikutaan ehkä koko albumin raskaimmissa tunnelmissa ja aivan kappaleen lopussa kuullaan jälleen hieno kitarasoolo. Jossakin haastattelussa Glenn Hughes kertoi ”Lotuksen” olevan hänen suosikkikappaleensa tältä albumilta.
Teaser on mainio albumi, johon tartun luultavasti useammin kuin useimpiin muihin Deep Purple -sukupuun tuotoksiin. Sen monipuolisuus ja sympaattinen raikkaus jaksavat viehättää lukemattomien kuuntelukertojenkin jälkeen. Tuntuu uskomattomalta, että Tommy Bolin oli ennen tätä levyä ollut yhtyeissä lähinnä kitaristina, sillä hän osoittaa tällä levyllä olevansa varsin mainio laulaja. Vaikkei kaikkea nettiin kirjoitettua pidäkään uskoa, niin sieltä kuitenkin löytyi väite, jonka mukaan Bee Geesin veljekset olivat kannustaneet Bolinia laulamaan albumillaan itse.
Luultavasti Teaser kuulostaa hyvältä myös siksi, ettei se ole mikään tyypillinen kitaristin sooloalbumi, jolla muiden soittajien tehtävänä on ainoastaan soittaa taustalla ja antaa kitaristin loistaa. Kitaristinahan Bolin oli pikemminkin persoonallinen kuin tekninen soittaja, joka itsekin kertoi haastatteluissa, ettei ollut viitsinyt opetella skaaloja. Mieleeni tulee pätkä Deep Purplen Come Taste The Bandilta löytyvän ”Comin’ Homen” sanoituksista: ”’Cos you know I like to play how I feel” – Bolin todellakin vaikutti kitaristilta, joka soitti tunteella. Kyllähän Bolin on varmasti käyttänyt kitararaitojensa äänityksiin paljon aikaa, mutta albumin äänimaisema ei kuitenkaan tunnu täyttyvän kitaroista.
50 vuotta ilmestymisensä jälkeen Teaser kiusoittelee edelleen kuulijoitaan. Se tarjoaa välähdyksiä musiikillisista tyyleistä, joita Tommy Bolin olisi saattanut lähteä tutkimaan perusteellisemminkin, mikäli hän olisi elänyt pidempään.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Levyarvio: Viima – Väistyy mielen yö (2024)
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti