Kaverini lähetti minulle noin 20 vuotta sitten kaksi Subspace Radion omakustannelevyä. Musiikkiinsa ainakin Rushilta vaikutteita napanneen yhtyeen nimessä oli jotain tuttua ja tätä arvostelua tehdessäni sain vihdoinkin sopivan tilaisuuden kysäistä, liittyykö nimi jotenkin Star Trekissä käytettyyn aliavaruusradioon. Kitaristi Juha Mattila myönsi yhtyeen jäsenten olleen ja ilmeisesti olevan edelleen kulttisarjan faneja. Spock’s Beard ei siis olekaan ainoa Star Trekistä nimi-idean napannut yhtye!
2000-luvun alussa perustettu Subspace Radio julkaisi neljännen albuminsa Dreams Of Shapes And Forms toukokuussa 2025. Edellisen, vuonna 2022 julkaistun Aika-albumin tapaan uutukaisen julkaisee tamperelainen Eclipse Music. Levylle valitusta bändikuvasta ei löydy mitään nuoria pitkätukkia hikisellä treenikämpällä, vaan jo hieman harmaantuneita herroja huoneessa, jonka nurkassa on kakluuni. Subspace Radion ydinryhmän muodostavat edelleen kitaristi Juha Mattila, rumpali Max Malin sekä kosketinsoittaja Teppo Nurminen. Basistina on Mikko Johansson, joka oli soittanut Juhan ja Maxin kanssa Subspace Radiota edeltäneessä Starfishissä. Hän tuli mukaan Subspace Radioon, kun yhtye koottiin uudelleen noin vuosikymmenen mittaisen tauon jälkeen vuonna 2019. Laulajaksi tälle levylle on tullut uusi kaveri Mikko Heino, mutta hän ei ole levyn ainoa vokalisti. Kahdella kappaleella laulaa Päivi Karjala ja yhdellä kappaleella kuullaan Lady Shave – Porvoo Chorus -naiskuoroa.
Subspace Radion Dreams Of Shapes And Forms -albumi käsittelee elämän valo- ja varjopuolia. Yhtyeen soittama musiikki on progesta mukavasti vaikutteita ottanutta raskasta rockia, joten ketään ei yllättäne varjopuolien voimakkaampi läsnäolo sanoituksissa. Musiikillisesti albumin spektri on laajempi ja välillä jopa yllättävä. Taitavat soittajat näyttävät tietysti taitojansa, mutta progelle ja heavylle välillä liiankin ominainen teknisen osaamisen esittely on onneksi jäänyt minimiin. Dreams Of Shapes And Formsilla kappaleet soitetaan musiikin ehdoilla.
Matalalla syntetisaattoriäänellä ja kitaralla alkava avausraita “Waves” tuo minulle monessa kohtaa mieleen Queensrÿchen, enkä pidä tuota mielikuvaa ollenkaan huonona asiana. Rakenteeltaan kappale noudattelee raskaan rockin sääntöjä. Rauhallinen intro, vähitellen kasvava musiikki, tarttuva kertosäe ja loppupuolen kitarasoolo kuljettavat ”Wavesia” periaatteessa melko yllätyksettömästi, mutta joka tapauksessa onnistuneesti.
”Electric” lähtee liikkeelle 7/8-tahtilajissa tuplabasarien jytistessä raskaasti. Subspace Radion soittajat käyttävät tällä kappaleella hyvin dynamiikkaa, seesteisten ja rankempien osien vuorottelu toimii hyvin. Tähän kappaleeseen on ängetty melkoinen määrä erilaisia musiikillisia ideoita, mutta niistä on kuitenkin saatu rakennettua hyvin toimiva kokonaisuus. ”Electricin” sanoituksissa tunnutaan pohtivan ajan rajallisuutta siinä määrin, ettei ”Time” olisi ollut ollenkaan yllättävä nimi tälle kappaleelle.
Kahden ensimmäisen kappaleen aggressioiden jälkeen olikin suvantovaiheen aika. Kolmesta osasta koostuva ”Water” tarjoaa ainakin alussa pienen lepohetken. Ilmava aloitus ”i. Mirror” on miellyttävän melodinen instrumentaali-intro, joka kuulostaa melkein popilta. Toinen, laulettu osa ”ii. Winds” kulkee likipitäen raskaassa bluespoljennossa. Mukavaa lisää kappaleelle tulee Päivi Karjalan äänestä. Kiihkeämmällä tempolla soitettu viimeinen osa ”iii. Blend” on jälleen instrumentaali. Sen pääantia ovat kitara- ja syntetisaattorisoolot, joista jälkimmäinen tuntuu ottaneen vaikutteita Nightwishiltä.
”Darkness” alkaa nimensä mukaisesti synkkänä, mutta melko pian mukaan tulee akustinen kitara ja kappale lähteekin kevyempään suuntaan. Säkeistöjä voisi oikeastaan kuvailla melodiseksi popiksi. Laulajan ääni toimii hyvin niin pehmeissä kuin raskaammissakin kohdissa. Puolivälin jälkeen kappale muuttuu yllättäen hitaammaksi ja sitten siirrytäänkin sooloihin.
”Fire (Tuli ja valo)” yllättää laulukielellään ja naiskuorollaan. Emilie Adolfssonin kanssa tehdyn kappaleen tyyli poikkeaa melkoisesti levyn muusta materiaalista ja kyselinkin lisätietoja sen syntyhistoriasta. Levyn puoliväliin oli jo alunperin tarkoitus tehdä suvantokohta ja suunnitelmissa oli instrumentaali, mutta sitten kohtalo puuttui peliin. Yhtyeen jäsenet kävivät kuuntelemassa Musiikkitalossa esitettyä Gustav Mahlerin ”Kahdeksatta sinfoniaa”, jonka massiivisista kuoro-osuuksista tuli idea naiskuoron käyttämisestä myös jollakin Subspace Radion kappaleella. Tällä levyllä laulavan Päivi Karjalan avustuksella saatiin yhteys Lady Shave – Porvoo Chorus -kuoroon, jonka johtaja innostui ideasta. Kappaleen laulukieleksi valittiin suomi, jotta luonnon ja sen suojelun merkityksestä tehtyjä sanoituksia olisi helpompi ymmärtää. Tosin kansallisromanttista tyyliä mukaillen tehtyjen sanoitusten symboliikka saattaa hieman hämärtää lyriikoiden ja tarinan merkitystä.
Lue myös:
- Review: Valentin & Théo Ceccaldi: Constantine (2020)
- Viikon Teos 94: Sonny Rollins – A Night At The Village Vanguard (1958)
- Levyarvio: Tommy Bolin – Teaser (1975)
- Review: Chris Squire – Fish Out Of Water (1975)
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1999 – Sijat 1-10
- Viikon Teos 93: Dave Holland Trio – Triplicate (1988)
Suomeksi lauletussa ”Fire (Tuli ja valo)” -kappaleessa on kansanmusiikkityylinen poljento ja vaikka instrumentaatio ja soittotapa onkin raskas, jää päällimmäiseksi tunteeksi laulumelodian keveys. Jos Kaj Chydenius olisi säveltänyt heavy rockia, hän olisi ehkä päätynyt johonkin tämänkaltaiseen. ”Fire (Tuli ja valo)” julkaistiin jo viime joulukuussa digitaalisena singlenä ja se pääsi tuolloin Yle Radio Suomen Levylautakunta-ohjelmaan.
”Virtualin” perustunnelma on alussa kevyt ja rauhallinen. Triolikomppi keinuu lempeästi ja tahtilajimuutokset etenevät huomaamattoman luontevasti. Laulumelodia on jälleen tyylikäs. Väliosan raskaus rikkoo tunnelmaa, mutta toisaalta lopun voimakkuus tuntuu hyvältä ratkaisulta. Sanoituksissa ehkä pohditaan elämän olemasta, mutta varmaankin tarkoituksellisesti hieman utuiset tekstit voi tulkita muillakin tavoilla.
”Storm” alkaa konemaisissa tunnelmissa, joista mieleeni tulee eräs Raymond Scottin 1950-luvulla elektronisilla instrumenteilla tekemä radiomainos. Luultavasti nauhaloopin päälle rakennettu alku on oikeastaan aika kutkuttava, siitä kappale olisi voinut lähteä melkein millaiseen suuntaan hyvänsä. Puolitoistaminuuttisen intron päätyttyä hypätään tuplabasarikompin kautta raskaaseen mutta rauhalliseen säkeistöön. Päivi Karjalaa kuullaan jälleen vokalistina. On oikeastaan yllättävää, ettei ”Storm”-niminen kappale olekaan albumin raskainta materiaalia. Tahtilajien hienovaraisesti toteutetut vaihdokset kertovat jälleen yhtyeen progemieltymyksistä.
Vaikka Dreams Of Shapes And Forms kulkeekin enemmän elämän varjopuolissa, ei levyllä sentään synkistellä. Albumin viimeinen laulettu kappale ”Dreams” sisältää sanoituksissaan levyn teeman kannalta ”välttämättömän” valonpilkahduksen, vaikka soitto onkin ajoittain raskasta. Säkeistöt etenevät pehmeästi, kertosäkeisiin on jälleen ladattu energiaa.
Levyn päättää kymmenminuuttinen, kolmiosainen instrumentaali ”Nucleus”. Ensimmäinen osa ”i. Rutikka” alkaa rauhallisesti cembalolla ja kitaralla. Useankaan kuuntelun jälkeenkin ”Nucleus” tuntuu sisältävän niin paljon erilaisia osia, etten edelleenkään ole selvillä missä ”ii. Collapse” tai ”iii. Unity” alkaa. Joka tapauksessa rauhallisen alun jälkeen musiikki syöksyy raskaampiin tunnelmiin. Loppu on jälleen rauhallisempi, mutta tällaisen kappaleen kohdalla loppufeidaus tuntuu hieman huonolta ratkaisulta. ”Nucleus” tuntuu sikäli erikoiselta pitkältä instrumentaalilta, ettei se olekaan pelkkää sooloilua. Aikaisempien kappaleiden perusteella olisin oikeastaan odottanut huomattavasti räväkämpää päätöstä tälle levylle.
Tuotannon osalta Dreams Of Shapes And Forms on onnistunut. Sovitukset toimivat ja instrumentit erottuvat hyvin, minkä ansiosta levy kuulostaa hyvältä. Ja vaikka kappaleet liityvätkin toisiinsa löyhän teeman kautta, ei levylle ole ängetty alleviivaavia tehosteita tai muita studiokikkailuja. Kansiteksteissä myös mainitaan, ettei AI ole ollut missään vaiheessa mukana tällä levyllä kuultavan musiikin tekemisessä.
Musiikillisesti albumi on kunnianhimoinen – rima on selvästi asetettu korkealle. On ollut mukava kuunnella todennäköisesti itsetarkoituksellisen monimutkaisia kappaleita, joihin on onnistuttu tekemään tarttuvia laulumelodioita. Pitkä soittokokemus kuuluu ja Mikko Heino on ollut hyvä valinta vokalistiksi. Hurjempiakin ideoita on lähdetty työstämään rohkeasti ja jollakin oudolla tavalla ne on saatu toimimaan. Ehkäpä Subspace Radion sedillä on käytössään aliavaruusradio, jonka avulla he ovat pystyneet napsimaan avaruudesta sopivia värähtelyjä musiikkiinsa.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Levyarvio: Tool – Ænima (1996)
Tuottaja: Subspace Radio
Levy-yhtiö: Eclipse Music
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti