Yllättäen myyntimenestykseksi osoittautuneen debyyttialbumin jälkeen Black Sabbath ryhtyi nopeasti työstämään keikkailun ohessa materiaalia seuraavaa, vielä saman vuoden aikana julkaistavaa albumia varten. Tahti oli tiukka, mutta tuohon aikaan aivan tavallinen – eihän yksikään järkevä rockmuusikko tai manageri kuvitellut, että soittaminen takaisi edes kohtuullisia tuloja muutamaa vuotta pidemmäksi ajaksi.
Levylle päätyneen lainamateriaalin vuoksi Black Sabbathin debyytti oli vielä epätasainen, mutta sen muutamien mutkien kautta Paranoidiksi nimetty seuraaja olikin sitten puhdasverinen heavyklassikko. Tony Iommin soittamat raskaat kitarariffit ja etenkin Ozzy Osbournen persoonallinen ja takuulla muista saman ajan laulajista erottunut tyyli pitivät huolen siitä, ettei yhtyettä sekoitettu toisiin jytäorkestereihin. Kuusi päivää kestäneissä sessioissa äänitettiin myös yllättäen hittisingleksi päätynyt kappale, jonka ansiosta albumikin nousi listaykköseksi ja Black Sabbath päätyi esiintymään Top Of The Popsiin.
Albumin avausraita” War Pigs”, kuten useimmat muutkin Paranoidilla kuultavat kappaleet, oli saanut alkunsa keikoilla soitetuista improvisaatioista. Raskaalla riffillä alkavan ”War Pigsin” alussa kuullaan jälleen äänitehosteita, tällä kertaa sireenin ääntä. Bill Wardin eläväinen rumputyöskentely sopii kappaleelle loistavasti. Black Sabbathin rumpalin jazzahtava soittotyyli toimii jälleen hyvänä vastapainona kitaran ja basson raskaudelle.
”War Pigsin” piti alun perin olla nimeltään ”Walpurgis” eli noitasapatti ja sitä ajateltiin käyttää myös albumin nimenä. Laulussa ei kuitenkaan ollut kyse noidista, mikä selviää heti Ozzyn alkaessa kähistä basisti Geezer Butlerin kirjoittamia sanoituksia. ”Generals gathered in their masses / Just like witches at black masses.” Todellinen, tavallisille ihmisille kärsimyksiä aiheuttava pahuus ei olekaan peräisin yliluonnollisista voimista, vaan valtaapitävistä. Vaikkei Black Sabbathia yleensä ajatellakaan ajatuksia herättävien kappaleiden esittäjänä, kertovat yhtyeen tekstit ajoittain hienosti meitä ympäröivästä maailmasta. Ja valitettavasti Paranoidin tekoaikaan Vietnamin sota tunkeutui televisioista olohuoneisiin. Maailma oli jotain muuta kuin kukkaislasten unelmat.
Kun vinyylialbumia kuuntelee ensimmäistä kertaa, saattaa ”War Pigsin” loppu pakottaa pahaa-aavistamattoman kuulijan käymään levysoittimen luona. Kappaleen lopussa nimittäin kuulostaa aivan siltä, kuin joku olisi vaihtanut levysoittimeen nopeudeksi singlelevyjen 45 tai jopa savikiekkojen 78 kierrosta minuutissa lp-levyn 33⅓:n sijaan. Yhtyeen jäsentenkin mielestä tuottaja Rodger Bainin idea kappaleen lopun nopeuttamisesta oli kummallinen, mutta toisaalta myös Emerson, Lake & Palmer leikitteli samana vuonna debyyttialbumillaan nauhanopeudella ”Knife-Edgen” lopussa.
1970-luvun alku tuntuu olevan pullollaan studiolla pikaisesti väsättyjä, pelkästään albumin täyteraidaksi ajateltuja kappaleita, joista tulikin kaikkien yllätykseksi suosittuja. ”Paranoid” kuuluu siis periaatteessa samaan joukkoon Deep Purplen ”Black Nightin”, Ashton, Gardner & Dyken ”Resurrection Shufflen” ja Hurriganesin ”Get Onin” kanssa. Albumin äänityssessioiden lopussa tuottaja totesi, että albumille pitäisi tehdä vielä yksi kappale. Tony Iommi jäi studiolle soittelemaan kitaraansa muiden siirtyessä läheiseen pubiin. Kun muut palasivat parin tuopillisen jälkeen, esitteli Iommi uuden riffin, jonka hän myöhemmin on väittänyt napanneensa Led Zeppelinin ”Communication Breakdownista”. Riffi joka tapauksessa kelpasi muillekin, minkä jälkeen Geezer Butler väsäsi pikaisesti sanoitukset. Kun Black Sabbathin jäsenet ovat myöhemmin kertoneet ”Paranoidin” synnystä, kului kappaleen tekemiseen kaikkiaan tunti tai kaksi. Luultavasti kappaleen pikainen syntyprosessi vaikutti sekä kappaleen suht simppeliin rakenteeseen että ”punkhenkiseen” toteutukseen.
Alle kolmeminuuttisena ”Paranoid” on Black Sabbathin kappaleeksi lyhyt. Sellaisena se oli kuitenkin sopiva singlelle ja se nousikin Britanniassa listan neljänneksi. Aiheeltaan ”Paranoid” on aika poikkeuksellinen hittisingle. Butler latasi sanoituksiin omia masennustuntemuksiaan, joita pilvenpolttelu vielä oli muokannut, eikä hän edes tiennyt mitä eroa masennuksella ja paranoialla oli. Iommin mukaan tosin kukaan muukaan yhtyeen jäsenistä ei tuolloin tainnut edes tietää, mitä paranoidi tarkoittaa. Iommi ei kuitenkaan alkanut kyseenalaistamaan tekstejä, sillä hänen mielestään Butler oli yhtyeen älykkö.
Lue myös:
- Year by Year : Best Albums of 2025 – 11-25
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2025 – Sijat 11-25
- Review: Kansas – Song For America (1975)
- Review: Robert Wyatt – Ruth Is Stranger Than Richard (1975)
- Review: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
- Levyarvio: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
Rauhallisen eteerinen ”Planet Caravan” yllättää edelleen. Geezerin ilmavasti leijaileva basso ja Ozzyn Leslie-kaapin kautta ajettu laulu kuljettavat kappaleen sellaisiin psykedeelisiin sfääreihin, joissa Pink Floyd oli seikkaillut muutamaa vuotta aiemmin. Sanoituksissakin leijutaan avaruudessa, joten se ei ole missään suhteessa mikään tavallinen kappale yhtyeen tuotannossa. Iommin soitossa voi kuulla vaikutteita Django Reinhardtin tyylistä. Kappaleella kuultavaa pianoa soittaa ääniteknikko Tom Allom.
”Iron Man” jyrää vakuuttavasti albumin a-puolen viimeisenä kappaleena. Heavyklassikko on loistava esimerkki varhaisen Black Sabbathin tyylistä. Kitara ja basso soittavat raskasta riffiä, jota Ozzyn laulumelodia seuraa melko tarkasti. Lisäksi kappaleen erilaiset osat muuttavat muutamaan otteeseen kappaleen luonnetta radikaalisti. ”Iron Man” sai alkunsa useimpien Black Sabbathin kappaleiden tapaan Iommin soittamasta riffistä. Työnimenä oli jonkin aikaa ”Iron Bloke”, sillä kuullessaan riffin ensimmäistä kertaa Ozzy totesi sen kuulostavan ympäriinsä kävelevältä rautahäiskältä. Sanoituksissa tarinan päähahmo matkustaa tulevaisuuteen, näkee tulevan katastrofin ja palaa takaisin varoittamaan ihmisiä. Häntä ei kuitenkaan uskota, minkä seurauksena hän itse aiheuttaa näkemänsä tuhon.
Hitaana ja melkoisissa tuomiopäivän tunnelmissa kulkeva ”Electric Funeral” maalailee kuvaa atomisodasta ja sen jälkeisestä maailmasta. Ozzy laulaa sanoitukset edellisen kappaleen tapaan kitarariffiä mukaillen. Jälleen kappale muuttuu melkoisesti, kun siirrytään nopeampaan väliosaan. Lopussa palataan alun synkkään sävelkulkuun.
Vietnamin sota oli innoittajana seitsenminuuttisen ”Hand Of Doomin” sanoituksille. Yhdysvalloissa oli Vietnamista palanneita sotilaita, jotka olivat turruttaneet itsensä sodan julmuuksilta huumeilla ja jääneet heroiinikoukkuun. Hieman jazzahtavana käynnistyvä moniosainen, tunnelmasta ja tyylistä toiseen etenevä, mutta perustunnelmaltaan synkkä kappale on vahvasti huumeidenvastainen. Sehän ei tietenkään estänyt ihmisiä tulkitsemasta sanoituksia juuri päinvastoin. Muusta tekstistä irrotettu ”Put the needle in” ei todellakaan ollut kehotus käyttää suonensisäisiä huumeita.
“Rat Salad” on alle kolmeminuuttinen instrumentaali, jonka keskeisenä antina on Bill Wardin rumpusoolo. Kappaleen outo nimi kuulemma kuvaili Bill Wardin kampaamatonta hiuspehkoa. Rakenteeltaan ”Rat Salad” muistuttaa hieman Led Zeppelinin ”Moby Dickiä”, eli alussa kuullaan yhtyeen soittoa, sitten siirrytään rumpusooloon ja lopuksi palataan alussa kuultuun riffiin.
Albumin päättää hieman keveämpi “Fairies Wear Boots”, joka tuntuu koostuvan kahdesta täysin erilaisesta osasta, joita soitetaan vuorotellen. Höperöiltä kuulostavat sanoitukset kertovat kuulemma Ozzyn kohtaamisesta skinien kanssa. Iommin mukaan heillä oli yhtyeen alkuaikoina usein ongelmia väkivaltaisten skinien kanssa, mutta kyllähän keskienglantilaisen työläiskaupungin kasvatit osasivat pitää puoliaan.
Geezer Butlerin mukaan Paranoid syntyi helposti ja hän on jälkeenpäin myös kehuskellut alkuperäisen Sabbath-kvartetin tuolloista ryhmähenkeä ja kemiaa. Levy ei ole soundeiltaan yhtä viimeistellyn kuuloinen kuin useat muut saman aikakauden klassikkolevyt. Tuottaja Rodger Bain tyytyi debyyttilevyn tapaan lähinnä taltioimaan rehellisesti yhtyeen soundin, mikä olikin Black Sabbathin tapauksessa järkevä ja onnistunut ratkaisu. Nopeasti äänitetyn albumin äänimaisema tuntuu oikeastaan jopa korostavan lyriikoiden synkkyyttä.
Albumin kansikuva herätti alusta asti kysymyksiä. Miksi Paranoid-nimisen albumin kannessa näkyy kilven kanssa metsässä juokseva, miekkaa heilutteleva tyyppi? Tärkeimpänä syynä taisi olla raha, tai pikemminkin sen puute. Kun levykantta alettiin suunnitella, oli albumin nimen tarkoitus olla ”War Pigs”. Kun ”Paranoid”-single nousi listoille, haluttiin yleisölle tuttua nimeä hyödyntää markkinoinnissa. Kansikuvaa ei kuitenkaan enää voitu kuulemma kustannussyistä muuttaa, ainoastaan albumin nimi vaihdettiin.
Paranoid julkaistiin Britanniassa syyskuussa 1970 ja se nousikin listaykköseksi. Albumi nousi listojen kärkikymmenikköön useissa muissakin Euroopan maissa. Jytä kelpasi suomalaisillekin ja albumi nousi täällä listan neljänneksi. Yhdysvalloissa julkaisua lykättiin seuraavan vuoden tammikuulle asti, sillä debyyttialbumi myi siellä edelleen hyvin. Kun Paranoid lopulta julkaistiin, nousi se Billboardin listalla kahdenneksitoista, vaikkei albumin kappaleita juuri radiossa soitettukaan. Netistä löytyneen tiedon mukaan Paranoidia on nykyään myyty kaikkiaan yli 12 miljoonaa kappaletta ja se on siten Black Sabbathin ylivoimaisesti eniten myyty albumi.
Paranoidin merkitys raskaalle rockille on kiistaton. Vaikka muutkin yhtyeet soittivat 1970-luvun alussa riffipohjaista rockia, tuntuvat Tony Iommin soittamat riffit ajankohtaan nähden poikkeuksellisen raskailta. Jälkipolvet ovat nostaneet Paranoidin jalustalle ja kyllähän albumin vaikutus heavy rockiin on kiistaton. Onkohan Suomessa muuten yhtäkään muusikkoa, joka ei ole kuullut koskaan yleisöstä huutoa: ”Soittakaa Paranoid!”?
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Levyarvio: Tool – Ænima (1996)
Tuottaja: Rodger Bain
Levy-yhtiö: Vertigo / Warner Bros.
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti