Portraits on Jack O’ The Clockin 10. studioalbumi.
Vuonna 2007 perustetun amerikkalaisen Jack O’ The Clockin musiikki tasapainoilee levyltä toiselle jossain mutkikkaan avantprogen ja folk-rockin välimaastossa. Levystä levyyn vaihtelee kumpi tyyli nousee niskan päälle. Edellinen levy The Warm, Dark Circus keskittyi pääosin hyvinkin koukeroiseen progeen ja nyt on folkin vuoro.
Progressiivinen rock jää Portraitsilla pitkälti syrjään ja puoliakustisella levyllä korostuu yhtyeen Appalakkien kansanballadeista inspiraatiota hakeva puoli. Toisaalta yhtyeen luovan moottorin Damon Waitkusin taidemusiikin tausta paistaa siellä täällä läpi eikä Jack O’ The Clockin näkemys folkista tälläkään levyllä ole sieltä suoraviivaisemmista päästä. Ei tämä mitään Pete Seegeriä ole. Yhtyeen suureellisempi puoli jää kuitenkin tällä kertaa syrjään ja suurin osa Portraitsin 17 biisistä on vain 3-5 minuuttisia ja mukaan mahtuu myös useampi alle kaksi minuuttinen miniatyyri.
Portraits tarjoilee uuden musiikin sijasta oikeastaan uusvanhaa musiikkia. Sen juuret nimittäin ulottuvat kesään 2003 eli aikaan jolloin Jack O’ The Clockia ei ollut vielä edes olemassa. Vuonna 2003 Waitkus oli uppoutunut taidemusiikin opintoihin ja ajatteli kasvaneensa ulos laulujen kirjoittamisesta. Niitä kuitenkin syntyi vakavampia sävellysten ohessa spontaanisti ja kuin puolihuomiossa. Akustisella kitaralla sävelletyt, ja nyt lopulta Portraitsille päätyneet, sävellykset virtasivat vapaasti ja vaivattomasti eikä niille alunperin ollut mietitty mitään erityistä käyttötarkoitusta. Raakamateriaali jäikin syrjään pariksi vuosikymmeneksi kunnes Waitkus löysi vuonna 2023 vanhat nauhat ja yllättyi positiivisesti niiden potentiaalista. Sanoituksia lukuunottamatta. Alkuperäiset sanoitukset vokaaleineen lensivät suoraan romukoppaan ja Waitkus kirjoitti ja lauloi uudet tilalle.
Jack O’ The Clockille tyypillisesti myös Portraitsin sanoitukset ovat suht kryptisiä. Nimensä mukaisesti ne ovat enimmäkseen ensimmäisessä persoonassa kerrottuja henkilökuvia. Usein hieman sarkastisen oloiset tekstit heittävät kuulijan keskelle ihmisten elämää ja jää hänen vastuulleen miettiä kuka tämä henkilö on ja mistä oikeastaan kyse. Mitään ei väännetä rautalangasta. Pidän tästä.
Welcome to my palace.
You won’t find a place to sit.
If you see a fire hazard,
I don’t really give a shit.
Nature does abhor a vacuum,
and for that matter, a broom.
Might as well cultivate abundance
if you only have a room.
Jos sanoitukset menivät uusi niin myös instrumentaalisesti materiaali on muokattu pitkälti uuteen uskoon.
Alkuperäiset kappaleiden rungot Waitkus äänitti pääsiassa yhdessä kumppaninsa viulisti Emily Packardin kanssa tukenaan Roger Vaughan (bassokitara) ja Brad Mehlenbacherin (rummut) muodostama ryhmiryhmä. 2023 versio laajentaa instrumentaatiota. Waitkus soitti mukaan uusia osuuksia mm. kitaroilla, dulcimerilla ja pianolla. Victor Reynolds soittaa uusissa versioissa bassokitaraa, kitaroita, pianoa ja Kate McLoughlin fagottia. Fagotin rooli jää kuitenkin huomattavasti pienemmäksi kuin monilla aikaisemmilla Jack O’ The Clockin levyillä.
Lue myös: Levyarvio: Jack O’ The Clock – Leaving California (2021)
Vaikka levyn ensimmäiset versiot soitettiin kellarissa Rhode Islandilla on sen musiikissa viehättävä Ikään kuin maatalon porstualla rennosti soitetun musiikin tunnelma. Tunnelmat ovat hilpeämpiä ja rennompia kuin Jack O’ The Clockin levyillä yleensä, mutta pinnan alla väreilee yleensä aina jotain synkempiä ja oudompia virtauksia. Mukana on myös yhtyeelle tyypillistä melankolista pohdiskelevuutta.
Lempeän leikkisästi soiva aloitusraita ”Josephine’s Fresh Cuts” antaa hyvän kuvan albumin yleisestä tyylistä. Hieman yli kuusiminuuttisena se on albumin pisin raita. ”Josephine’s Fresh Cuts” pysyttelee pitkään instrumentaalisena ja muuntaa muotoaan kuin vaivihkaa Waitkusin varioidessa hienovaraisesti instrumentaatiota. Vaikka Portraitsin kappaleet ovat yksinkertaisempia kuin yhtyeen musiikki yleensä on ”Josephine’s Fresh Cuts” hyvä esimerkki siitä kuinka Waitkus ei tälläkään kertaa tingi rikkaista sovituksista. ”Josephine’s Fresh Cutsissa” musiikkia kuljettaa aluksi pääosin kitara, sitten pallo heitetään pianolle ja lopuksi estradille tuodaan vielä sähkökitara. Lisäksi musiikkia koristellaan kilkattavan kellopelin kaltaisilla pikku yksityiskohdilla jotka eivät sinänsä olisi välttämättömiä sävellyksen kannalta, mutta rikastavat mukavasti sointia.
Waitkusin taidemusiikki tausta nousee pintaan etenkin ”No. 4 Mountainissa”. Kaunis ”No. 4 Mountain”, joka on akustisen kitaran ja mutkikkaita melodioita soittavan viulun duetto, kuulostaa täydelliseltä folkin ja kamarimusiikin symbioosilta. Myös monipuolisemmin orkestroitu ”Lazy Tom Bog” (kuinka usein kuulee ukulelen ja fagotin samassa kappaleessa?) osuu myös suurin piirtein samalle sektorille vaikka soikin juurevammin.
Pääosin melko seesteisesti soivalle levy tarjoilee kontrastiksi myös muutamia energisempiä raitoja joista parhaiten toimii “I’m OK, You’re A Shithead” ja ”Puer 1” Nopeatempoinen ja räväkkä “I’m OK, You’re A Shithead” tuntuu kommentoivan ironisella otteella yhteiskunnan tyhmistymisen vaikutuksia ja sisältää todella innostavaa viuluriffittelyä Packardilta ja sympaattisen pienen surisevan sähkökitarasoolon. ”Puer 1” puolestaan on nopeatempoinen miniatyyri jonka muuta materiaalia sähköisempi instrumentaatio, vimmainen sähkökitarointi, kummallisesti kopisevat perkussiot ja vinksahtanut monimutkaisuus viittaa yhtyeen avantgardistisemman progen suuntaan. Tällä kertaa kaikki vaan on purisettu kahteen tiiviiseen minuuttiin.
Joillakin aiemmilla Jack O’ The Clockin levyillä vokaalit ovat olleet hetkittäin mielestän turhankin dominoivassa roolissa. Hassua sinänsä, että vaikka Portraits nimenomaan koostuu laulumaisista kappaleista niin nyt tasapaino tuntuu onnistuneemmalta. Waitkusin nuhaisan nasaali lauluääni istuu myös paremmin tällaiseen vahvasti folkahtavaan musiikkiin kuin labyrinttimaisiin proge-eepoksiin. Victor Reynolds pääsee laulamaan pääosassa myös muutaman laulun. Hänellä on Waitkusia tavanomaisemmin ja kirkkaammin soiva pop/rock-ääni.
Lue myös
- Year by Year : Best Albums of 2025 – 11-25
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2025 – Sijat 11-25
- Review: Kansas – Song For America (1975)
- Review: Robert Wyatt – Ruth Is Stranger Than Richard (1975)
- Review: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
- Levyarvio: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
Myönnän, että ensivaikutelmani Portraitsista on, että kyseessä on kevyt välityö, mutta lisäkuunteluiden myötä levy voitti minut puolelleen herkullisten melodioidensa, mukaansa tempaavan tunnelman ja yksityiskohtaisten sovitustensa voimalla. Portraits on jälleen uusi osoitus Waitkusin tuotteliaisuudesta ja ehtymättömältä vaikuttavasta luovuudesta. Jack O’ The Clock on tehnyt nyt kymmenen studiolevyä eikä joukkoon mahdu yhtäkään hutia. Samaan ei ole moni yhtye pystynyt.
Voi olla ettei Portraitsin folk-rock toimi kaikille Jack O’ The Clockin ystäville, mutta heitä lohduttanee tieto että kompleksisempaa materiaalia lienee luvassa jo ensi kerralla; Waitkus kertoi minulle loppuvuodesta 2023 tehdyssä haastattelussa, että hänellä oli jo tuolloin työn alla Portraitsia seuraavalle levylle kasa yksityikohtaisesti nuotinnettua ja kontrapunktaalista musiikkia. Omasta puolestani olen vakuuttunut, että mihin tahansa suuntaan Waitkus yhtyettään jatkossa viekin niin luvassa on jotain erittäin kiinnostavaa.
Parhaat biisit: “Josephine’s Fresh Cuts”, “I’m OK, You’re A Shithead”, ”Nature Abhors a Vacuum”, ”Puer 1”, ”Isolation Booth”, ”Windigo Knocking”
Portraits on kuunneltavissa suurissa streamaus-palveluista ja sen voi ostaa digitaalisena Bandcampista. Fyysistä julkaisua ei ole saatavilla, mutta Waitkus on luvannut, että lähiaikoina tarjolle tulee pieni CD-R -painos.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvio: Jack O’ The Clock – Repetitions of the Old City II (2018)
Kappaleet
- Josephine’s Fresh Cuts 06:18
- I’m OK, You’re a Shithead 04:33
- No. 4 Mountain 02:08
- Another Sunny Day/Star of Monster 02:49
- Year of the Gypsy Moths 03:25
- In the Gold Coin Saloon 02:33
- My Life’s Not Wasted 01:40
- Lazy Tom Bog 03:30
- The Gardener 01:48
- Nature Abhors a Vacuum 05:05
- Puer 1 02:18
- Twomile Island 02:09
- Isolation Booth 05:07
- Stone Cold Steve Cactus In Mojave 01:32
- Windigo Knocking 04:36
- It’s Hard To Find Booze On Sunday 03:58
- Puer 2 00:41
Muusikot 2003
Damon Waitkus: akustinen kitara, basso (1,2,4,6,13), huilu (5), rummut (11, 17) Emily Packard: viulut Brad Mehlenbacher: rummut Roger Vaughan: basso (7, 11,17)
Muusikot 2023-24
Damon Waitkus: laulu, kitarat, vaskisoittimet, piano jne. Victor Reynolds: basso, kitarat, piano, laulu jne. Kate McLoughlin: fagotti, laulu
Lisäksi mukana aiemmin julkaisemattomia vanhoja ottoja vuosien varrelta: Ivor Holloway: tenor sax and clarinet Art Elliot: organ Jonathan Russell: clarinet Dave McNally: mellotron
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti