Levyarvio: Geordie Greep – The New Sound (2024)

The New Sound on Geordie Greepin ensimmäinen sooloalbumi.

Vuonna 2017 perustettu kokeellista rockia soittavan englantilaisen Black Midin eklektinen musiikki oli kuulijan näkökulmasta ja taustasta riippuen joko avantgarde-punkkia tai avantgarde-progea. Tämä ristiriita teki yhtyeestä yhden viime 2020-luvun kiinnostavimmista uusista tulokkaista. Geordie Greepin (s.1999) johtama trio äänitti kolme toinen toistaan parempaa albumia, mutta ilmeisesti nuorten muusikoiden välille nousi niin suuria ristiriitoja, että homma oli parempi viheltää poikki. Greep ilmoitti elokuussa 2024 Instagramissa yhtyeen olevan “määrittelemättömän pituisella tauolla”. Osa Greepin lausunnoista sittemmin on ollut jyrkempiä ja niiden perusteella en odottaisi Black Midin paluuta lähivuosina.

Greep oli työstänyt ensimmäistä omaa albumiaan kaikessa hiljaisuudessaan jo Black Midin vielä kiertäessä viimeisen levynsä Hellfiren tiimoilta joten soolouran alkua ei tarvinnut odottaa kovin kauaa hajoamisilmoituksen jälkeen.

The New Sound ei ole konseptialbumi, mutta kuten Greepillä on aiemminkin ollut tapana hän rakentaa sanoituksensa värikkäiden, ja usein varsin epämiellyttävien, hahmojen varaan ja tällä hetkellä useammassakin biisissä keskiöön nousee eräänlainen baarien ja tanssilattioiden naisia metsästävä kelmi jolla on suuret luulot itsestään. Greepin hahmot eivät ehkä ole alfoja ta chadeja, mutta he kovasti tahtoisivat olla. Greepin hahmot tuovat mieleeni 80-luvun lopun suosittujen Leisure Suit Larry -tietokonepelien pillua metsästävän päähenkilön Larryn Lafferin joka oli keski-ikäinen kaljuuntuva luuseri. Greepin larryt tosin ovat 2000-luvulle turbobuustattuja uhmakkaampia versioita jotka luultavasti katsovat ylöspäin ihaillen Andrew Tatea. Poliittisesti korrekteiksi Greepin irvokkuuksia viliseviä sanoituksia ei voi kutsua, mutta ainakaan itselleni ei missään vaiheessa tule vaikutelmaa, että Greep kertoisi tarinoitaan näistä hahmoista ylistävään sävyyn. Empatiaa niissä kyllä on mukana.

”No matter how desperate or how disgusting these characters are in the songs, I hope at some point, people at least feel sorry for them or feel a similar feeling as them”

Geordie Greep

Seitsemän vuotiaana kitaransoiton aloittanut Greep on taitava sähkökitaristi, mutta vielä ihailtavampaa on, että hänellä tuntuu olevan vain 25 vuotiaana jo erittäin laaja ymmärrys populaarimusiikin historiasta. Kaikkiruokaiselta vaikuttava Greep ammentaa The New Soundilla musiikkiinsa vaikutteita progesta (Greepin isä oli suuri proge-diggari), Steely Dan -henkisestä pop-jazzista, avantgardesta, kantrista(!), 40-50 -lukujen Frank Sinatra -levyiltä tutusta crooner-jazzista, salsasta (Greepin äiti työskenteli salsa-klubilla) ja vaikka mistä muusta. Black Midin levyillä kuullut punk/hard-core -vaikutteet jäävät The New Soundilla pitkälti syrjään ja niiden tilalla nousee etenkin vahvoja sävyjä latino-sävytteisestä jazzista. Mutta vaikka vaikutteet tulevat nyt välillä jopa smooth jazzin suunnalta ei Greepin tulkinnoista tälläkään kertaa puutu särmää.

Black Midin levyillä vierailijat lisääntyivät levy levyltä ja The New Soundilla Greep menee vielä pidemmälle. Albumi on tehty yli 20 studiomuusikon kera. Lähes kaikissa biiseissä kuullaan puhallinsektiota ja muutamissa niiden sekaan lisätään vielä jousiakin. Sovitukset ovatkin todella lihaksikkaan rikkaita. Lähes bigbandmaisia, mutta silti aina rajusti rokkaavia ja maukkaasti groovaavia. Tavaraa tuutataan kuulijan korviin niin paljon, että on ilahduttavaa, että myös soundipuoli on saatu Black Midin levyjä paremmin kuntoon. Black Midin albumeita vaivasi liiallinen kompressointi, mutta The New Sound soi dynaamisemmin. Seth Evansin ja Greepin tuottaman levyn soundissa on samaan aikaan ilahduttavasti ilmavuutta, mutta myös tuhtia rotevuutta.

Geordie Greep

Levyn polkaisee käyntiin räjähtävällä tavalla kappale nimeltä ”Blues” joka ei nimestään huolimatta tietenkään ole bluesia vaan nopeiden murtosointujen ja katkorytmien värittämä irrottelu joka olisi sopinut hyvin Black Midin soittamaksi. Luultavasti se olikin sävelletty alunperin Black Midin seuraava levyä varten. Greep vyöryttää maanisesti irstauksia pursuilevia sanoituksiaan ja bändi yrittää pysyä mukana vimmaisessa meiningissä. Ja pysyyhän se sillä rummuissa väkevää työtä tekee Black Midin rumpali Morgan Simpson joka saattaa hyvinkin olla sukupolvensa kovin rockrumpali. Simpson soittaa myös levyn kahdessa muussa kappaleessa. Muiden biisien rumpaloinnista vastaa Thiaguinho Silva, Andrei Martynchyk ja Giles King–Ashong. ”Bluesin” loppupuolella kun kuulija kuvittelee, ettei meno voisi yltyä enää vimmaisemmaksi peliin lisätään vielä tarmokkaaasti tuuttaava puhallinsektio. ”Blues” on suorastaan hengähdyttävä biisi. Huh huh!

You can speak English better than anyone
And you can cursе like no one evеr has done
And you have a bigger dick than any man who’s ever lived
And you can cum more than a hundred stallions
In a room that smells of cigarettes and carrion
Under sheets freezing cold with damp

Toinen raita ”Terra” on onneksi leppoisampi ja vie tunnelmat salsan suuntaan. Greepin näkemys salsasta on toki ilahduttavan vinksahtanut ja omalaatuinen. Herkullisten puhallinsoitinosuuksien seassa Greep laulaa kuin 50-luvun crooner. Greepin Frank Sinatra -fiksaatio on noussut esiin siellä täällä myös Black Midin levyillä, mutta nyt homma alkaa toimimaan sillä Greep on kehittynyt huimasti vokalistina. Aiemmin hänen artikulointinsa oli epäselvää (osittain toki koska hänen ilmaisunsa purkautui välillä aikamoisena hardcore-karjuntana) ja hän lauloi hieman kuin kuuma peruna suussa. Hänen hieman nasaaliäänensä kuulostaa yhä varsin kummalliselta ja tuo mieleeni hetkittäin jopa Mika Rätön, mutta Greepin ääni on huomattavasti vahvempi ja monipuolisempi kuin tuon porilaisen kultti-rokkarin. Hitto vie.. The New Sound todistaa, että kyllä Greep tosiaan osaa laulaa!

Lisää luettavaa:

Kolmas kappale on ”Holy Holy” on levyn ehdoton kohokohta. Rehvakasta ärhäkkyyttä uhkuva biisi käynnistyy todella tiukalla svengillä jonka sekaan Greep iskee makeasti surisevia ja vonkuvia sähkökitarahyökkäyksiä. Ilotteluun yhtyy siellä täällä myös piano ja erilaiset hauskasti soivat puhaltimet. Kappaleen rikas sovitus elää jatkuvasti erilaisia instrumentteja ja melodisia pieniä koukkuja sekopäiseen sekoitukseen lisäten. Aina välillä disco-rockin mieleen tuovaa groovea katkoo todella väkevä, Black Midin raskaimmat hetket mieleen tuova, staccattomaisesti iskevä rumpuvyöritys. Keskiössä on tietysti myös Greepin värikkäät sanoitukset jotka kertovat riemastuttavan tarinan miehestä joka ohjeistaa tarkasti tilaamaansa escort-tyttöä yrittäen vaikuttaa kunnon pelimieheltä, mutta paljastaen todellisen epätoivonsa biisin jatkuessa yhä selvemmin ja selvemmin.

“Holy Holy” julkaistiin ensimmäisenä sinkkuna oikein videon kera ennen itse levyn julkaisua. Hitiksi “Holy Holy” on tänä päivänä aivan liian kummallinen ja monimutkainen, mutta itselleni se on ehdottomasti vuoden 2024 sinkkuhitti. Todella riemastuttava biisi! Ehkä paras minkä Greep on toistaiseksi kirjoittanut. 

When I tell you your pussy is holy
I want you to slap me and then kiss me
Make sure everyone’s watching, kiss me and then walk away
Walk to the bathroom, I’ll follow after
Don’t worry, we won’t do anything
We’ll just loiter there 15 minutes or so
Then I’ll choose your new lipstick and we’ll walk back out

”Holy Holy” pursuilee vauhdilla syljettyjä sanoituksia ja juuri kun Greepin lauluääni on vaarassa alkaa kyllästyttämään. Isketään peliin Return To Foreverin mieleen tuova latino-henkistä jazz-rockia tarjoileva instrumentaali ”The New Sound”. Viisi minuuttinen biisi soi Greepille tyypillisen vimmaisesti ja riehakkaat puhallinsovitukset ovat todella maukasta kuultavaa. Mukana on jopa lyhyt pasuunasoolo.

Latino/salsa-vaikutteita kuullaan suunnilleen puolessa albumin raidoista ja itseasiassa levy äänitettiin osittain São Paulossa Brasiliassa paikallisten muusikoiden kanssa. Greep nautti brasilialaisten muusikoiden kanssa työskentelystä ja äänitti heidän kanssaan lopulta neljä biisiä aiotun yhden sijasta.

Lue myös: Levyarvio: Black Midi – Cavalcade (2021)

Levyn jälkimmäinen puolisko ei ole aivan ensimmäisen veroinen ja levy onkin kokonaisuutena aavistuksen ylipitkä. 63 minuuttia näin intensiivistä musiikkia on melkoinen annos kertakuuntelulla. Toisaalta ei levyllä ole oikeasti yhtäkään heikkoa raitaa ja pituudesta huolimatta kuuntelukokemus on yllättävän sujuva. 

Päätösraita ”If You Are But a Dream” tosin tuntuu kokonaisuutta ajatellen varsin irralliselta. Kyseessä on 40-luvulla sävelletty balladi jonka teki tunnetuksi alun perin Greepin sankari Frank Sinatra. Biisiä on sittemmin tulkinnut ennen Greepiä lukematon määrä eri artisteja Sammy Davis Jr.:stä Sarah Vaughaniin. Greepin tulkinnassa, joka on sovitettu puhaltimien ja dramaattisesti soivan pianon päälle, on hellyttävää viattomuutta etenkin kun sitä kontrastoi kaikkeen edellä kuultuihin säädyttömyyksiin. Ellei koko jutussa sitten ole kyse vain kyynisestä hipsteri-ironiasta. Se ei sinänsä olisi Greepin kohdalla yllätys, mutta jotenkin en usko, että tässä on silti kyse siitä.

Levyn nimi pakottaa tietenkin kysymään, että onko tarjolla tosiaan aivan uusi soundi? No ei täysin sillä mukana on edelleen paljon Black Midin levyiltä tuttuja elementtejä, mutta aiempaa vahvemmat melodiat sekä vahvat latino – ja jazz -vaikutteet tarjoilevat kyllä tyydyttävällä tavalla uuden näkökulman Greepin sekopäiseen musiikilliseen(kin) mielikuvitukseen.

Kaiken kaikkiaan The New Sound on todella iloinen yllätys joka onnistui ylittämään kirkkaasti omat odotukseni. Vahvan bändin taakseen jättäminen ja soolouralle loikkaaminen on aina riski, mutta tällä kertaa se todella kannatti. Pidin Black Midia yhtenä progressiivisen rockin kirkkaimista uusista toivoista ja on pakko myöntää, että uutiset yhtyeen hajoamisesta harmittivat kovasti. Ehkä bändi palaa vielä joskus (toivottavasti), mutta Geordie Greep onnistui aloittamaan soolouransa nyt niin hitonmoisella levyllä, että mitään ei taidettu sittenkään menettää. Greep todistaa lopullisesti The New Soundilla olevansa yksi tämän hetken progressiivisen musiikin omalaatuisimmista äänistä.

Parhaat biisit: ”Blues”, ”Holy Holy”, ”The New Sound”, “Walk Up”

Rating: 5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. ”Blues” 5:42
  2. ”Terra” 4:18
  3. ”Holy, Holy” 6:03
  4. ”The New Sound” 4:47
  5. ”Walk Up” 4:25
  6. ”Through A War” 5:44
  7. ”Bongo Season” 2:35
  8. ”Motorbike” (featuring Seth Evans) 6:01
  9. ”As If Waltz” 7:53
  10. ”The Magician” 12:20
  11. ”If You Are But a Dream” 3:07

Muusikot

Geordie Greep: laulu (1-7, 9-11), taustalaulu (3), sähkökitara (2, 4-7, 9, 10), akustinen kitara (2, 4-6, 9, 10), piano (5, 6, 9, 10), kosketinsoittimet (5, 6), syntetisaattori (1-3, 5, 6, 8-10), harmonikka (2, 9, 10), fretless-basso (3), urut (4, 5), sähköpiano (7, 10), basso (10) Seth Evans: laulu (8), taustalaulu (3), sähkö- ja kontrabasso (1, 5, 8, 10), piano (8, 10), talk box (5), oboe (9), lyömäsoittimet (10) Fabio Sá: sähkö- ja kontrabasso (2, 3, 6, 9) Michael Dunlop: sähkö- ja kontrabasso (4, 7) John Jones: kontrabasso (4, 11) Deschanel Gordon: piano (1-3, 5, 6, 8) Diarra Walcott-Ivanhoe: piano (2, 3, 7, 11) Chicao Montorfano: sähköpiano (3, 6, 9) Dennys Silva: lyömäsoittimet (2, 3, 9) Adé Eggún Crispin Robinson: lyömäsoittimet (1, 4, 5, 7, 8) Daniel Rogerson: sähkökitara (4, 7) Paul Jones: taustalaulu (3) Felix Gonzalez: taustalaulu (3) Thiaguinho Silva: rummut (2, 3, 6, 9), lyömäsoittimet (6) Andrei Martynchyk: rummut (10) Morgan Simpson: rummut (1, 5, 8) Giles King-Ashong: rummut (4, 7) Deji Ijishakin: saksofoni (3, 5, 6, 8) Nina Lim: viulu (9, 10) Kuari May: viulu (9, 10) Freya Hicks: alttoviulu (9, 10) Felix Stephens: sello (2, 9, 10) Billy Rowlatt: trumpetti (1.-4., 6) Richard Leigh: trumpetti (11) Freddie Wordsworth: trumpetti (1.-4., 6., 11) Joe Bristow: pasuuna (1.-4., 6., 11) Matt Seddon: pasuuna (1.-4., 6., 11)

Tuottaja: Seth Evans, Geordie Greep
Levy-yhtiö: Rough Trade

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑