Levyarvostelu: Bob Dylan – Oh Mercy (1989)

Oh Mercy on Bob Dylanin 26. studiolevy.

Vuonna 1962 ensimmäisen soololevynsä tehnyt Bob Dylan (s. 1941) on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista lauluntekijöistä. Sanoituksistaan jopa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Dylanin historiallisesti merkittävin vaihe lienee vuodet 1963-1966 jolloin hän alkoi tuomaan sähköisiä instrumentteja ja rock-vaikutteita musiikkiinsa vanhan folk-yleisönsä kauhuksi. Tuolloin syntyi mm. arvostetut levyt Bringing It All Back Home, Highway 61 Revisited ja Blonde on Blonde.

Dylan teki erinomaisia levyjä myös 70-luvun puolivälissä jolloin ilmestyi esimerkiksi omat suosikkini Blood On The Tracks ja Desire. 70-luvun loppupuolella alkoi kuitenkin Dylanin pitkä alamäki (sattumalta Dylan löysi tuolloin myös kristinuskon…) ja hän julkaisi lukuisia kehnoja albumeita joista usein heikoimmaksi on tuomittu vuonna 1988 ilmestynyt Down On The Groove (omasta mielestäni herra teki 70/80-lukujen taitteessa muutaman vielä heikomman tekeleen).

Down On The Grooven seuraaja äänitettiin kertaalleen The Rolling Stone -kitaristi Ronnie Woodin kanssa, mutta Dylan ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Dylan päätti tehdä levyn kokonaan uudestaan. Dylan on harvemmin työskennellyt todellisten huipputuottajien kanssa ja yleensä hänen levynsä ovat tuotannon osalta varsin pelkistettyjä. Jopa karuja. 

Nyt uutta versiota työstämään Dylan pestasi kuitenkin yhden aikansa kuumimmista tuottajista. Kanadalainen Daniel Lanois (s. 1951) oli harjaantunut hommaansa Brian Enon oppipoikana ja 80-luvun loppuun mennessä hänestä oli tullut alan suuri nimi mm. Peter Gabrielille ja U2:lle tuottamiensa hittilevyjen ansiosta. Kertoman mukaan Dylanille Lanoisia suositteli nimenomaan U2:sen vokalisti Bono. Mieleeni on tosin tullut ajatus että ehkä myös Dylanin vanha yhtyetoveri Robbie Robertson on kuiskinut hänen korvaan nuoresta Lanoisista sillä Robertsonin vuonna 1987 ilmestynyt soololdebyytti hyötyi myös kyseisen kanukin kultakorvista.

Oh Mercya äänitettiin huolella New Orleansissa parin kuukauden ajan vuokrattuun taloon asennetussa mobiilistudiossa. Levyä äänitettiin pelkästään yöaikaan. Tarkoituksena oli luoda levylle omalaatuinen ”yöllinen tunnelma” ja täytyy sanoa että ainakin itselleni tuo tunnelma välittyy erinomaisesti.

Lue myös: Levyarvio: Peter Gabriel – So (1986)

Heti levyn ensimmäinen biisi, nopeatempoinen rokkipala ”Political World” tekee selväksi että Oh Mercy kuulostaa paremmalta kuin yksikään Dylanin levy aiemmin. Soundia luonnehtii tuhdisti soiva basso, vahvasti efektoidut (muttei ikinä liikaa) sähkökitarat, terävästi soivat perkussiot ja ennen kaikkea aivan mahtava tilan tuntu! Oh Mercy on yksi soundeiltaan yksi 80-luvun upeimmista levyistä. Äh, unohdetaan kasari… yksi parhaista IKINÄ. Oh Mercy kuuluu siihen pieneen joukkoon levyjä joilla itse aina testaan hifi-laitteistoni uudet osat.

Siinä missä Dylanin biisit venyvät usein pitkiksi on Oh Mercy täynnä tehokkaan kompakteja raitoja joista vain ylittää edes täpärästi viiden minuutin rajapyykin. Moni tämän sivuston seuraaja varmasti tietää että pitkät kappaleet eivät ole minulle sinänsä ongelma, mutta Dylanin kohdalla pitkiksi venyneet biisit ovat usein hieman ongelmallisia; ne ovat usein niin sanoituksille alisteisia että musiikillinen anti jää liian vähäiseksi ja kymmenen minuuttia samaa poljentoa käy tylsäksi. Oh Mercylla kaikki on puristettu enemmän tai vähemmän pop-formaattiin ja täytyy sanoa että ratkaisu toimii; Oh Mercy on Dylanin musikaalisin levy.

Hienon avausraidan ohella suosikkejani Oh Mercylla ovat ”Everything Is Broken”, ”Man in the Long Black Coat” ja ”Most Of The Time, mutta levyllä ei ole oikeastaan yhtään heikkoa raitaa. Ainoastaan liikaa itseään toistavassa ”Disease of Conceitissa” on hieman tyhjäkäyntiä.

”Everything Is Broken” on ”Political Worldin” lailla vauhdikas ralli. Dylan sylkee napakasti sanoituksiaan yksinkertaisen, mutta tehokkaan rytmikkään grooven päällä. Rytmiä koristellaan tehokkaasti käsirummuilla, sähkökitara nakuttaa katkonaisesti taustalla ja bassokitara potkii hommaa eteenpäin tehokkaasti Jpa Dylanin huuliharppusoolo kuulostaa hyvältä! 

Lanois olisikin ansainnut Grammy-palkinnon pelkästään siitä miten hyvältä hän saa yleensä Dylanin korvia riipivän huuliharpun tällä levyllä kuulostamaan. Toinen kappale jossa huuliharppiu kuulostaa erityisen hyvältä on ”What Was It You Wanted”. Siinä huuliharppu leikkaa kirkkaasti soiden läpi tumman musiikin kuin vasta teroitettu viidakkoveitsi.

Tummasävyinen 12/8 tahtilajissa kulkeva ”Man In The Long Black Coat” on Oh Mercyn ehkäpä tunnelmallisin kappale. Puhuin aiemmin levyn yöllisestä tunnelmasta ja juuri tällä kappaleella se toteutuu väkevimmin. ”Man In The Long Black Coat” loihtii kuulijalle elävän yöllisen kuvan mystisestä, kuumasta ja  sysimustasta yöstä. Tunnelmaa alleviivaa hienovaraisesti taustalla sirittävät heinäsirkat jotka äänitettiin huolella New Orleansin yössä. Vastaava äänitehoste kuulostaisi helposti kornilta taitamattomissa käsissä, mutta Lanois punoo sen niin ovelasti osaksi musiikin tekstuuria että hetkittäin alkaa jopa epäilemään itseään; oliko siellä sittenkään mitään sirkkoja vai kuvittelinko vain kaiken?

But people don’t live or die people just float
She went with the man in the long black coat

En tiedä tarkalleen mistä ”Man In The Long Black Coatin” sanoituksissa on kyse, mutta minulle ne luovat mielikuvia jostain yliluonnollisesta thrilleristä joka sattuu sijoittumaan jonnekin 1800-luvun ”villiin länteen” (siitä huolimatta että itseasiassa sanoituksissa viitataan Afrikkaan). Stetsoni varjostaa mystisen miehen kasvot, pitkä raskas takki liehuu hitaasti tuulessa, paholaisen kanssa tehdään sopimus ja jotain särkyy lopullisesti. ”Man in the Long Black Coat” on yksi niistä biiseistä jotka tuntuvat lyhyestä kestostaan huolimatta eeppisiltä. Biisi kestää vain neljä ja puoliminuuttia, mutta se loihtii esiin silti kokonaisen kiehtovan maailman.

Emerson Lake & Palmer teki viittä vuotta myöhemmin suht kohtuullisen cover-version ”Man in the Long Black Coatista” levylleen In The Hot Seat, mutta tälle alkuperäiselle versiolle se ei pärjää lainkaan. Keith Emerson oli coveroinut Dylania jo 60-luvun lopulla The Nice -yhtyeensä voimin. (Hmm… Lanois tuottamassa ELP:ia… outo ajatus, mutta sen olisin todella halunnut kuulla!)

Mutta palataanpa progesauruksista (en saattanut mieltäni malttaa!) takaisin Dylanin ja Oh Mercyn pariin.

Itselleni levyn rakkain kappale on ”Most Of The Time”. Unenomaisen tunnelman omaava kappale käsittelee pieleen mennyttä ihmissuhdetta ironisella otteella vailla sentimentaalsuutta. Laulun kertoja valehtelee kuulijalle ja itselleen toistuvasti että hän on päässyt yli suhteesta, mutta mitä itsepintaisemmin hän sitä toistelee sitä selvemmäksi kuulijalle käy että totuus on kaikkea muuta.

Don’t even remember
What her lips felt like on mine
Most of the time
Most of the time
She ain’t even in my mind
I wouldn’t know her if i saw her
She’s that far behind
Most of the time

”Most Of The Time” kulkee ylellisen paksun murahtelevan bassokitarasoundin, hienostuneesti puksuttavan rumpukone silmukan ja Willie Greenin vähäeleisten rumpujen varassa. Dylan laulu on äänitetty läheltä mikitetty ja miksattu todella pintaan, mutta niin ettei musiikillinen tausta tai ylellinen tilavaikutelma syvine kaikuineen kuitenkaan kärsi lainkaan. Taustalla soi suuri määrä päällekkäin äänitettyjä, eri tavoin efektoituja kitaroita, jotka kuulostavat hetkittäin kuin jousikvartetilta. Dylan tulkitsee sanoituksensa hienosti. Välillä maailmaan väsyneellä äänellä ja sitten taas päättäväisyyttä uhkuen.

Oma vaatimaton mielipiteeni on että ”Most Of The Time” on yksi kaikkien aikojen hienoimmista popkappaleista. Siinä on tehokas kertosäe, sen tuotanto on mestarillista luokkaa ja mikä tärkeintä sen sanoitukset ja niiden tulkinta on emotionaalisesti todella sykähdyttävää työtä.

Jos olen oikein ymmärtänyt ”Most Of The Timea” ei julkaistu sinkkuna levyn ilmestymisen aikoihin vaan vasta vuotta myöhemmin. Ja kokonaan uudelleen äänitettynä versiona eri muusikoilla. Käsittämätön ratkaisu!

Lue myös

Vaikka narisinkin aiemmin hieman ”Disease of Conceitista”, on ”Oh Mercy” häkellyttävän vahva kokonaisuus. Dylan laulaa ehkä paremmin kuin koskaan, sävellykset ovat vahvoja, ja sanoitukset terävämpiä kuin pitkään aikaan. Kaikki on kiedottu tiiviiseen popformaattiin, joka kuorrutetaan Lanoisin ylellisellä, mutta silti luonnollisen kuuloisella soundimaailmalla. ”Oh Mercy” ei ole uraa uurtava tai mullistava levy kuten Dylanin jotkut 60- ja 70-lukujen julkaisut, mutta itselleni se on maestron nautittavin albumikokonaisuus ja yksi 80-luvun hienoimmista poplevyistä.

Harmillisen rumaan kansiin kääritty ”Oh Mercy” ei ollut mikään jättihitti, mutta se myi paremmin kuin yksikään Dylanin levy pitkään aikaan, ja se sai kriitikoilta pääosin erinomaisen vastaanoton. Valitettavasti ”Oh Mercy” oli vain väliaikainen valon pilkahdus Dylanin tuotannossa, sillä seuraava levy ”Under The Red Sky” (1990) jatkoi taas herran laiskojen levyjen sarjaa. Vasta vuoden 1997 ”Time Out Of Mind”, joka oli – kas vain – jälleen Daniel Lanoisin tuotantoa, aloitti Dylanin uuden renessanssin.

Parhaat biisit: ”Political World”, ”Everything Is Broken”, ”Most Of The Time”, ”What Was It You Wanted”

Rating: 4.5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvio: Kate Bush: Hounds Of Love (1985)

Kappaleet

  1. ”Political World” 3:43
  2. ”Where Teardrops Fall” 2:30
  3. ”Everything Is Broken” 3:12
  4. ”Ring Them Bells” 3:00
  5. ”Man in the Long Black Coat” 4:30
  6. ”Most of the Time” 5:02
  7. ”What Good Am I?” 4:45
  8. ”Disease of Conceit” 3:41
  9. ”What Was It You Wanted” 5:02
  10. ”Shooting Star” 3:12

Muusikot

Bob Dylan: vokaalit, kitara, piano, huuliharppu, 12-kielinen kitara, Hammond-urut Malcolm Burn: tamburiini, koskettimet Rockin’ Dopsie: harmonikka Willie Green: rummut Tony Hall: bassokitara John Hart: saksofoni Daryl Johnson: lyömäsoittimet Larry Jolivet: bassokitara Daniel Lanois: Dobro, lap steel -kitara, kitara, omnichord, bassokitara Cyril Neville: lyömäsoittimet Alton Rubin Jr: scrub board Mason Ruffner: kitara Brian Stoltz: kitara Paul Synegal: kitara

Tuottaja: Daniel Lanois
Levy-yhtiö: Columbia

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑