Viikon Teos 65: Gustav Mahler – Yhdeksäs Sinfonia (1912)

Kuudeskymmenesviides Viikon Teos. Gustav Mahler: Yhdeksäs Sinfonia (Wienin Filharmonikot, Claudio Abbado)

ET-lehteen pääsy (kts. kuva alla. Torille!) oli niin pysäyttävä kokemus, että sain viimein sysäyksen jatkaa Viikon Teos -sarjaa. Esteeksi Gustav Mahlerista kirjoittamisen tielle pääsi muodustumaan sopivan aasinsillan puute, ja nyt se löytyi. ET-lehti hakee asiakassegmenttinsä elämän ehtoopuolelta, ja Mahlerin erikoisuus oli sairaalloisen rajalla liikkuva kiinnostus kuolemaan. Tämän kerrotaan lähteneen säveltäjän lapsuusvuosista. Monilapsiseen perheeseen syntyneen Gustavin sisaruksista suurin piirtein joka toinen kuoli ennen aikuisikää. Lapsuusiässä Gustav leikki sisaruksineen usein hautajaisia: järjesti omat menot ja rituaalit. Myöhemmin hänen teoksissaan on jatkuvia viittauksia kuolemaan. Surumarssiteemoja on useissa sinfonioissa, ja Kindertotenlieder-orkesteriliedsarja kertoo lapsen kuoleman jälkeisestä surutyöstä siitä huolimatta, että yksikään Mahlerin omista lapsista ei vielä ollut kuollut.

et_lehti

”Yhdeksännellä sinfonialla” on ehkä henkilökohtaisin suhde kuolemaan sikäli, että säveltäjä ei koskaan ehtinyt kuulla sitä esitettynä. Hänellä oli todettu sydämen rytmihäiriö, jonka vaarallisuutta yliarvioitiin selkeästi, ja tämän seurauksena aktiivista elämää elänyt säveltäjä lakkasi liikkumasta lääkärin suosituksesta ja vanheni silmissä. Asiaa ei auttanut myöskään, että hänen suosikkityttärensä sitten otti ja kuoli aivokalvontulehdukseen. Säveltäjän kuitenkin vei tulehdussairaus, joka ei liittynyt sydänvaivaan millään lailla. ”Yhdeksäs sinfonia” on kuitenkin täynnä kuoleman odotusta mieheltä jonka koko elämää kuolema luonnehti. Leonard Bernstein kuulee sinfonian ensimmäisen osan alussa säveltäjän sydämen, sen lyönteihin hiipivän sivuäänen ja sydänkohtauksen äkillisen shokin.

Mahlerin musiikissa myöhäinen romantiikka kurkistaa kohti modernismia. Rikkaassa orkesterisoinnissa on minusta paljon yhteistä Igor Stravinskyn varhaiskauden rehevän soundin kanssa. Mahler oli Schönbergin merkittävä tukija. Vaikka hänen oma sävelkielensä on vielä selvästi tonaalista, Mahler aisti musiikissa 1900-luvun alussa virtaavat uudet vaikutteet ja vaikka hän tiedosti itse kuuluvansa vanhaan maailmaan, hän näki nuoren Schönbergin nerokkuuden. On epäselvää, kokiko Mahler ymmärtävänsä atonaalisen musiikin ideoita, mutta hän aisti niissä tulevaisuuden.

Yhdeksäs sinfonia on upea kollaasi erilaisia vaikutteita. Mahlerille on tyypillistä ”rahvaanomaisten” vaikutteiden tuominen sinfoniseen kontekstiin. Hän haki vaikutteita kansanlauluista, kuten esimerkiksi yhdeksännen sinfonian Ländler-kansantanssista, josta kehittyy erikoinen kokosävelvalssi. Kolmannen osan ”Rondo Burlesque” kurkottaa ironisesti barokin kontrapunktitaiteeseen. Neljäs ja viimeinen osa puolestaan hakee innoitusta kirkkomusiikista ja päättyy ennenkuulemattoman pitkään, rauhalliseen jaksoon jossa muutama viimeinen nuotti haipuu pois. Säveltäjän lähtö on rauhallinen.

Minun korvaani Mahlerin musiikki on vähän kuin karkkikaupassa kävelisi, makeat ja huikentelevat teemat ovat toisiinsä lähes räikeässä kontrastissa, ja tuloksena seuraava väriloisto tekee melkein kipeää. Yhdeksännen sinfonian lopussa levoton sielu saa viimein rauhan.

Kirjoittaja: SAKU MANTERE

Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: