Robert Wyattin johtaman Matching Molen debyytti ilmestyi huhtikuussa 1972 ja jo saman vuoden heinäkuussa yhtye palasi studioon tekemään kakkoslevyään joka sai nimen Little Red Record.
Dave Sinclair jätti yhtyeen esikoisen ilmestyttyä ja hänet korvasi kosketinsoittaja Dave MacRae. Muuten kokoonpano pysyi entisellään eli kitarassa edelleen Phil Miller, bassossa Bill MacCormick ja Robert Wyatt luonnollisesti hoiti rummut sekä vokaalit. Vuonna 1972 vielä suht tuntematon Brian Eno vieraili koskettimissa yhdessä kappaleessa, utuisen ambientisti alkavassa ”Gloria Gloomissa”.
Tuottajaksi valittiin King Crimsonin Robert Fripp. Idea oli basisti MacCormickin, mutta myös Wyattin ja Frippin tiet olivat kohdanneet edellisenä vuonna Keith Tippettin Centipede-levyn äänityksissä jonka Fripp tuotti ja jolla Wyatt rumpaloi osana isoa orkesteria. Autoritäärinen ja super-järjestelmällinen Fripp vaikuttaa oudolta valinnalta ohjastamaan Matching Molen kaltaista kaoottista ja hieman haahuilevaa Canterbury-bändiä. Toisaalta juuri se lienee ollutkin pointti. Tuoda järjestystä kaaokseen. Basisti MacCormick on kuitenkin kertonut että kaikki ei mennyt aivan jouhevasti studiossa Frippin kanssa. Miller arvosti Frippiä kitaristina suurin piirtein puolijumalan tasoiseksi ja oli epävarmana ihmisenä suorastaan kauhuissaan soittaessaan kitaraosuuksiaan tämän alaisuudessa. Asiaa ei helpottanut Frippin diktaattorimainen ote hänen vaatiessa viimeistä sanaa asiassa kuin asiassa levyä tehdessä.
Frippin läsnäolo ei mielestäni kuitenkaan radikaalisti vaikuttanut levyn tyyliin. Lopputulos on toki hieman hiotumpi ja hallitumpi ja vaikka kappaleet ovat sävelletymmän ja strukturoidumman oloisia on musiikki yhä selkeästi tunnistettavissa canterburymaiseksi kokeelliseksi jazz-rockiksi jota yhtyeen debyyttikin oli.
Suuri kunnia aiempaa koherenteimmista kappaleista kuulunee kosketinsoittaja MacRaelle joka saa monta sävellyskrediittiä levyllä. Albumin yksi kohokohdista onkin, 8 minuuttinen ja monimutkainen jazz-rock -revittely ”Marchides” on yksi ehdottomista kohokohdista. MacRaen koukeroinen sähköpianon pimputtelu kautta levyn on myös mainiota kuultavaa ja tuntuu että hän suoriutuu myös levyn vapaamuotoisemman materiaalin parissa huomattavasti paremmin kuin edeltäjänsä Dave Sinclair joka ei ole mikään suuri improvisoija.
Wyattin alkuperäiset ambitiot ”laulubändistä” eivät toteutuneet Little Red Recordilla yhtään debyyttiä enempää. Yhtyeen musiikki on tälläkin kertaa hyvin kokeellista ja vaikka vokaaleita käytetään efektinomaisesti monessakin kappaleessa on levyllä vain muutama oikea laulubiisi joista keskeisin on Millerin säveltämä hieno ja vähäeleinen ”God Song” johon Wyatt teki erittäin sarkastiset, mutta silti vilpittömän tuntuiset, sanoitukset jossa hän puhuttelee suoraan Jumalaa.
Little Red Record on kokonaisuutena aavistuksen verran vahvempi levy kuin yhtyeen debyytti ja yksi parhaita esimerkkejä Canterburyn-skenen omaperäisestä näkemyksestä siitä mitä syntyy kun jazz-rock kohtaa progressiivisen rockin.
Parhaat biisit: ”Marchides”, ”God Song”, ”Floria Fidgit”
Arvosana: ****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”Starting in the Middle of the Day We Can Drink Our Politics Away” (MacRae, Wyatt) – 2:31
- ”Marchides” (MacRae) – 8:25
- ”Nan True’s Hole” (Miller, Wyatt) – 3:37
- ”Righteous Rhumba” (aka ”Lything and Gracing”) (Miller, Wyatt) – 2:50
- ”Brandy as in Benj” (MacRae) – 4:24
- ”Gloria Gloom” (MacCormick, Wyatt) – 8:05
- ”God Song” (Miller, Wyatt) – 2:59
- ”Flora Fidgit” (MacCormick) – 3:27
- ”Smoke Signal” (MacRae) – 6:38
Bändi:
Phil Miller: kitarat Dave MacRae: Fender Rhodes sähköpiano, piano, urut, syntetisaattori Bill MacCormick: basso Robert Wyatt: rummut, vokaalit
Vierailijat:
Brian Eno: syntetisaattori (”Gloria Gloom”) Ruby Crystal: (Julie Christien salanimi) – vokaalit (”Nan True’s Hole”)
Tuotanto: Robert Fripp
Levy-yhtiö: CBS
Muut levyarviot löydät täältä.
Pienemmät Purot 