Juhlitaan kymmenennettä viikon teos –kierrosta todellisella progeklassikolla. Foxtrot sijoittuu sinfonisen progen kaanoniin jo pelkästään ”Supper’s Ready” –eepoksen ansiosta. Tämä on paljon sanottu, sillä Foxtrot julkaistiin samana vuonna 1972 mm. Close to the Edgen ja Thick as a Brickin kanssa – ”eeppisten mittaluokkien vuosi”, kuten Pienemmpien purojen päätoimittaja toisaalla totesi.
”Supper’s Ready” on kieltämättä yksi sinfonisen progen mestari- ja merkkiteoksista (palatakseni Kreuhnin Facebook-ryhmässämme tarjoamaan erotteluun). Se nousee kaikenlaisissa äänestyksissä kilpailemaan kaulakkain Close to the Edgen nimikappaleen kanssa kaikkein suosituimman progekappaleen kruunusta (”Supper”taisi voittaa taannoin Classic Rock Progin listauksessa ja ”CttE” tuli toiseksi). Tässä kappaleessa minuun tekee suurimman vaikutuksen sen alku. Olen usein pohtinut, kuka on kirjoittanut noiden upeiden 12-kielisten soittamat sointuharmoniat. Modulaatiot viittaavat Tony Banksiin, mutta kuvittelisi kitaristien kirjoittaneen demokraattisessa bändissä omat sointunsa. Jonkinlaisen vastauksen antaa Genesiksen kultakauden kiertuemanageri Richard Macphail, joka uudessa kirjassaan My Book of Genesis kertoo Steve Hackettin käyttäneen Tony Banksista titteliä ”the chord master” ja usein konsultoineen Banksia, sointujen ”tietosanakirjaa”.
”Supper’s Ready” on rakenteeltaan ns. Odysseia, ”sinne ja takaisin”. Se on musiikillinen matka joka alkaa pastoraalisesta Englannista, ”sitting roomista”, ja palaa sinne melkoisten käänteiden jälkeen. Matkalla kohdataan tulipalosta huolehtiva palomies ja ilmestyskirjan peto. En jaksa uskoa, että lyriikoissa oli tarkoitus olla sen enempää järkeä kuin ”Close to the Edgessäkään”. Ne ovat sarja vahvan teatraalisia tuokiokuvia, jotka kehystävät ajatusten Tonavana virtaavaa musiikkia.
Lue myös Janne Yliruusin arvostelu Foxtrotista täältä >
En ollut kuunnellut Foxtrot-levyä ”Supper’s Readyä” lukuun ottamatta pitkään aikaan. ”Watcher of the Skiesin”, joka Macphailin mukaan sai innoituksensa King Crimsonin käyttämästä Mellotronista toki muistin, samoin ”Get Them Out by Fridayn”. Ensimmäisen liven avanneen ”Watcherin” mystisyys oli yhä tallella, ”Get Them Outissa” minua häiritsi nuoren Peter Gabrielin rähjäävä laulutapa. Voi kuinka paljon hienommin hänen äänensä soi kolmossoolon ja So-levyn välisellä ajanjaksolla! Gabriel on minun kirjoissani rock-musiikin paras laulaja, mutta hänen kypsymiseensä meni aikaa.
Olin puolestaan kokonaan unohtanut Hackettin upean ”Horizon’s” –kitarapastissin, joka minusta nousee jopa Steve Howen ”Mood for a Dayn” edelle; kuten myös hienon balladin ”Time Table” ja mielenkiintoisen progepalan ”Can-Utility and the Coastliners”, jossa esiintyy samanlaisia synatemppuja kuin seuraavan levyn ”Dancing with the Moonlit Knightilla”.
Olipa mukava kuunnella tämä levy pitkästä aikaa! Ei se ihan tavoita Close to the Edgen eheyttä ja kypsyyttä, mutta kyllä tämä minulta saa viisi tähteä milloin vain.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Banks on itse ainakin kertonut säveltäneensä ”Lover’s Leapin” ja ”Guaranteed Eternal Sanctuary Manin” sointukierrot kitaralla. Modulaatiot ja äänenkuljetus yleensäkin ovat niissä hyvin banksilaisia ja heijastelevat ehkä enemmän pianomaista ajattelua kuin jotain mitä kitaralla soittaisi luonnollisesti. Krediittien mukaan Banks soittaa yhtä kolmesta kappaleessa kuultavasta kitarasta, joten Hackett ja Rutherford ovat saattaneet seurata johtajaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo samassa uskossa minäkin olen ollut että Banksille kuuluu suurin kunnia noista kitaraosuuksista.
TykkääTykkää