Venäläisen Modest Musorgskin (1839-1881) vuonna 1874 pianolle säveltämä “Pictures at an Exhibition” eli ”Näyttelykuvia” on saanut osakseen monenlaista kohtelua. Vaikka pianoteoksesta tehtiin Musorgskin kuolemaa seuranneiden 40 vuoden aikana satunnaisesti orkesterisovituksia, se tuntui jäävän unohduksiin. ”Näyttelykuvista” tuli suosittu vasta kun ranskalainen Maurice Ravel sovitti sen orkesterillekapellimestari Serge Koussevitzkyn pyynnöstä vuonna 1922. Koussevitzky, joka tiettävästi oli värikäs persoona, piti vuosien ajan yksinoikeuden Ravelin orkestraation esittämiseen. Tästäkin syystä ”Näyttelykuvista” on tehty uusia sovituksia myös myöhemmin. Ravelin versiokaan ei noudata alkuperäistä teosta täydellisesti, alunperin ”Promenadeja” oli enemmänkin. Lisäksi Ravelin sovitusta on arvosteltu siitä, että se on kadottanut osan teoksen venäläisestä luonteesta.
Musorgskin musiikki on tietoisen venäläistä. Se ei ollut mitenkään poikkeuksellista, sillä samoihin aikoihin monien muidenkin taiteenalojen venäläiset edustajat alkoivat ottaa töihinsä kansallisia vaikutteita. Yksi heistä oli arkkitehti Viktor Hartmann, joka oli Musorgskin ystävä. Hartmannin kuoltua 1873 hänen töistään koottiin muistonäyttely Pietariin. Musorgski päätti kunnioittaa ystäväänsä säveltämällä teoksen, jossa hän kuvaili musiikin keinoin kymmentä näyttelyssä olleista noin 400 työstä. Valitettavasti vain harvat Hartmannin töistä ovat säilyneet näihin päiviin asti.
Kerrotaan, ettei Musorgski halunnut säveltää sinfonioita tai sonaatteja, koska ne tuntuivat hänestä musiikkimuodoltaan liian abstrakteilta. Musorgskin mielestä musiikin piti olla kuvailevaa ja hän kutsui oopperoitaankin musiikkidraamoiksi. Niissä kuvailtiin musiikin keinoin henkilöiden luonnetta ja tunteita. Musorgski ei ollut tyytyväinen oman aikansa sävelkieleen, koska hänestä sillä ei pystynyt kuvailemaan todellisen elämän ankaruutta ja karuutta. Hänen teoksissaan käyttämäänsä tyyliä ei kuitenkaan kunnolla ymmärretty hänen elinaikanaan. Musorgskin kuoleman jälkeen jopa hänen säveltäjäystävänsä Nikolai Rimski-Korsakov muutti töistä kohtia, joihin hänen mielestään oli jäänyt epätarkkuuksia, huolimattomuusvirheitä tai muita vikoja. Näyttelykuvia säästyi kuitenkin jostain syystä tältä kohtalolta. Siitä huolimatta myös levytetyt pianoversiot vaihtelevat laajuutensa osalta.
Kaikista eri ”Näyttelykuvien” versioista valitsin esiteltäväksi Fritz Reinerin johtaman Chicagon sinfoniaorkesterin esittämän version, joka on äänitetty joulukuussa 1957. Vaikkei esityksessä ehkä olekaan saavutettu aivan täydellisesti teoksen venäläistä henkeä, on se kuitenkin soitannollisesti ja aikansa tapaan luonnolliselta kuulostavine äänityksineen miellyttävää kuunneltavaa. Fritz Reiner oli kuulemma kapellimestari, joka nosti Chicagon sinfoniaorkesterin itsevaltiaan otteilla Yhdysvaltojen huippuorkesterien joukkoon. Jos jazzin maailmassa oli äkkipikaisia hire them, fire them -mentaliteetilla varustettuja orkesterinjohtajia, niin Reiner toimi samalla tavalla.
Teos alkaa ”Promenadella”, joka kuvailee kävelyä näyttelysalissa. Mielenkiintoisesti vuorottelevissa 5/4 ja 6/4-tahtilajeissa keinuva rytmi ei yllättäen tunnu ollenkaan oudolta. Vaskilla soitettuna melodia kuulostaa alussa oikeastaan rauhalliselta marssilta. Jousien käyttökin tuo sille juhlallisuutta. Kun teemaa varioidaan myöhemmin, siihen tuntuu ilmestyvän Musorgskin musiikissaan tavoittelemia tunteita, mm. surumielisyyttä.
”Gnomus” kuvailee Hartmannin maalauksen groteskin näköistä pähkinänsärkijää, joka muodoltaan muistutti jykeväleukaista peikkoa tai maahista. Jousien käyttö tuo kappaleelle pahaenteisyyttä. Kun vasket liittyvät mukaan, muuttuu groteski ”Gnomus” lähes uhkaavaksi. Ero pianoversion humoristisempaan otteeseen on selkeä, mutta kumpikin lähestymistapa sopii tähän osaan.
Seuraava ”Promenade” on variaatio ensimmäisestä. Se tuntuu varsin kevyeltä ja rauhalliselta edellisen osan jälkeen kuultuna. Se valmisteleekin kuulijaa seuraavan taulun esittelemään seesteisempään tunnelmaan.
Kauniin tunnelmallisessa ”Il Vecchio Castellossa” kuvaillaan Hartmannin opiskeluaikoinaan Italiassa maalaamaa akvarellia, jossa näkyy tunnistamaton vanha linna. Musorgski otti kuitenkin keskeiseksi aiheeksi maalauksen etualalla näkyvän trubaduurin. Jousien hallitsema osa on rauhallinen ja hieman melankolinen.
Lue myös:
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
Seuraavaksi kuullaan jälleen hieman erilainen ”Promenade”, tällä kertaa vaskien ja jousien vuorotellen esittämänä.
”Tuileries” kuvailee Pariisilaista puistoa, jossa näkyy lapsenvahteja ja Musorgskin nuotteihinsa tekemien merkintöjen mukaan kinastelevia lapsia. Vain minuutin mittaisen kappaleen kepeän leikkisä sovitus on viehättävä. Joistakin ennen Ravelia tehdyistä sovituksista ”Tuileries” oli jätetty pois, sillä sen musiikkia pidettiin liian ”ranskalaisena” ja sellaisena kokonaisuutta rikkovana.
”Bydlo” kuvailee puolalaisia puupyöräisiä härkävankkureita. Ei liene ihme, että musiikki on marssimaista ja vankkureiden raskautta korostetaan soittamalla melodiaa tuuballa. Jouset tuovat musiikkiin kohtalonomaisuutta, samoin puolivälin jälkeen kuultava rummunpärinä.
Hiljaisempi versio ”Promenadesta” tuntuu ottaneen vaikutteita ”Bydlon” tunnelmasta. Se keskeytyy äkkiä, kun ”Ballet of the Chicks in their Shells” alkaa. Hartmann oli suunnitellut balettiesitystä varten tanssijoille puvut, jotka muistuttivat kananmunia. Minuutin mittainen kevyt ja jopa humoristinen scherzo sisältää hämmentäviä riitasointuja, se jopa loppuu sellaiseen.
Seuraavaksi kuullaan ”Samuel Goldenburg and Schmuyle”. Hartmannin taulussa köyhä mies pyytää rikkaalta rahaa puolalaisessa ghetossa. Jouset edustavat Samuel Goldenburgia, vasket Schmuylea. Täytyy kyllä antaa tunnustusta Ravelille, jonka sovittamat vasket kuvailevat osuvasti ärsyttävää rahanruinaajaa. Kontrasti jousien esittämään, selvästi kunnioitettavaan rikkaampaan juutalaiseen on melkoinen.
”The Marketplace At Limoges” kuvailee ranskalaista Limoges’n toria. Musiikin vauhdikkuus maalaa hienosti kuvan torin kuhinasta ja ihmisvilinästä. ”Tuileriesin” tapaan myös tämä osa jätettiin aiemmin pois joistakin sovituksista sen tyylin ”ranskalaisuuden” vuoksi.
”Catacombae, sepulchrum romanum” perustuu Harmannin maalaukseen, jossa hän on maalannut itsensä katakombiin jonkun toisen seuraan luita tutkimaan. Se on hidas, synkkä ja vähäeleinen kuvaus pariisilaisesta katakombista.
”Con mortuis in lingua mortua” (”kuolleiden kanssa kuolleiden kielellä”) jatkuu suoraan edellisen osan perään. Se ei perustu Hartmannin maalauksiin, vaan on Musorgskin musiikillinen huomionosoitus kuolleelle ystävälleen. Se jatkaa edellisen osan hitaalla ja musiikillisesti melko niukalla ja pelkistetyllä linjalla. Ehkäpä tätä voisi kuvailla jopa ambientiksi.
Kahden selvästi Hartmannin kuoleman inspiroiman vakavamielisemmän osan jälkeen ”Näyttelykuvien” luonne muuttuu. ”The Hut on Fowl’s Legs” perustuu vanhaan venäläiseen satuun, jossa ihmisiä syövä Baba Jaga -noita asuu mökissä, jolla on kanan jalat. Hartmannin maalauksessa ei tiettävästi ollut kuvattuna mökkiä, vaan pikkutarkasti tuon mökin kuvalla koristeltu kaappikello. Vauhdikas kappale tuntuu kuvailevan Baba Jagan villiä lentoa huhmareella halki metsän. ”The Hut on Fowl’s Legs” on yksi ”Näyttelykuvien” huimimmista osista ja Ravelin sovitus käyttää orkesterin eri osia hienosti tunnelman luomiseen. Musiikillisesti määränpäänä tuntuu olevan ”Näyttelykuvien” viimeinen osa, joka alkaa välittömästi ”The Hut On Fowl’s Legsin” päätyttyä.
”The Great Gate at Kiev” on Näyttelykuvien majesteetillinen finaali. Hartmann oli osallistunut työllään kilpailuun, jossa suunniteltiin Kiovaan suurta porttia. Sellaista ei kuitenkaan toteutettu rahoituksen puutteen vuoksi. Musiikissa kuljetaan suuren portin läpi juhlavissa tunnelmissa fanfaarien soidessa. Jo alkuperäinen, vain pianolle sävelletty osa oli uljas, mutta Ravel sovitti sen vielä suureellisemmaksi. Sävellyksessä kuullaan kauniisti myös viittauksia ”Promenadeen”. ”The Great Gate at Kiev” on todellakin onnistunut ja mieleenjäävä päätös hienolle ja monipuoliselle teokselle.
Näyttelykuvissa Musorgski onnistui luomaan musiikin keinoin erilaisia tunnelmia. Ravelin eri osissa käyttämät erilaiset soitinvalinnat lisäävät teoksen episodimaisuutta, mutta se osaltaan lisää ”Näyttelykuvien” kiehtovuutta. Ei oikeastaan ole mikään ihme, että Ravelin orkesterisovituksesta tuli nopeasti huomattavasti Musorgskin alkuperäistä versiota tunnetumpi. Esimerkiksi Emerson, Lake & Palmerin kosketinsoittaja Keith Emerson hämmästyi, kun hänelle selvisi ”Näyttelykuvien” olevan alunperin pianolle sävelletty teos. Mielestäni kuitenkin useampien instrumenttien käyttö laajentaa teoksen herättämien tunteiden skaalaa.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Emerson Lake & Palmer: Pictures At An Exhibition (1971)
Levy-yhtiö: RCA Victor
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti