Levyarvio: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)

Lucro sucio; Los ojos del vacio on The Mars Voltan yhdeksäs studioalbumi.

The Mars Volta on yhtye, joka syntyi halusta rikkoa rajoja. Kun kitaristi Omar Rodríguez-López ja vokalisti Cedric Bixler-Zavala jättivät post-hardcore-yhtye At the Drive-Inin sen kolmannen albumin jälkeen, he halusivat tehdä musiikkia, jossa kappaleiden pituus, rakenne ja ilmaisullinen rohkeus eivät olisi este vaan lähtökohta. Jazzin, psykedeliarockin ja progressiivisen rockin rinnalle nousivat voimakkaat latinovaikutteet, ja tämän kaiken mahdollisti vuonna 2001 perustettu The Mars Volta.

Yhtyeen esikois-EP Tremulant oli jo lupaava käyntikortti, mutta todellinen läpimurto tapahtui debyyttialbumilla De-Loused in the Comatorium (2003). Rick Rubinin tuottama levy oli valtava harppaus eteenpäin: konseptuaalinen, kaoottinen ja dramaattinen kokonaisuus, jossa pitkät kappaleet, aggressiivinen asenne ja virtuoosimainen soitto sulautuivat hengästyttäväksi tarinalliseksi kaareksi. Levy myi yli puoli miljoonaa kappaletta ja siitä tuli nopeasti modernin progressiivisen rockin merkkiteos – harvinainen tapaus; se oli musiikkia joka oli eittämättömästo progea, mutta samaan aikaan se oli myös levy josta oli cool tykätä.

De-Lousedin jälkeen yhtye julkaisi viisi albumia, joilla sen ilmaisu muuttui yhä kokeellisemmaksi ja äänekkäämmäksi. Samalla sisäiset jännitteet, jatkuvat kokoonpanomuutokset ja Rodríguez-Lópezin eri projektehin hajautunut luova energia heikensivät parivaljakon yhteistyötä. Vuoteen 2012 mennessä heidän luova suhteensa oli käytännössä romahtanut, ja Bixler-Zavala ilmoitti vuoden 2013 alussa yhtyeen toiminnan päättymisestä. 

Omar Rodríguez-López ja Cedric Bixler-Zavala

Vuonna 2022 Rodríguez-López ja Bixler-Zavala palasivat kuitenkin yhteen ja The Mars Volta palasi niin esiintymislavoille kuin studioon. Pitkän tauon jälkeen seuranneet paluulevyt ovat osoittaneet, että kaaoksen tilalle on vähitellen hiipinyt seesteisempi ja harkitumpi ilmaisu.

Lucro sucio; Los ojos del vacío (”Likainen voitto; tyhjyyden silmät”) jatkaa tätä kehitystä vakuuttavasti. Yhtye tunnetaan ennen kaikkea aggressiivisesti rymistelevästä, monikerroksisesta ja kaoottisesta musiikistaan, mutta tällä levyllä painopiste on selvästi toisenlainen. 

Kahdeksantoista suhteellisen lyhyttä kappaletta muodostavat saumattomasti etenevän kokonaisuuden, jossa raidat lipuvat toisiinsa ilman selkeitä katkoksia. Kyseessä on selkeä konseptialbumi, vaikka sen tarinallinen puoli saattaa jäädä osin hämärän peittoon – ainakin jos kuulija, kuten allekirjoittanut, ei ole koskaan pitänyt The Mars Voltan sanoitusten huolellisesta purkamisesta ensisijaisena kuuntelun ehtona. Tunnelma kantaa, ja se riittää. Sanoituksiin uppoutuminen voi jäädä myöhempien vuosien iloksi.

Lue myös: Levyarvio: Tool – Fear Inoculum (2019)

Vaikka albumin yhtenäinen laulusarjamuoto viittaa progressiivisen rockin syvään päätyyn, se sisältää samalla joitakin yhtyeen uran popmaisimmista hetkistä. Osa kappaleista on unenomaista, eteerisen kaunista taiderockia, joka tuo mieleen ennemmin Mewin tai Radioheadin kuin varhaisen Mars Voltan kaoottiset purkaukset. Paikoin musiikki kuulostaa hämmentävästi siltä kuin 1970-luvun lopun Genesis kohtaisi Aphex Twinin lattarihenkisellä jazzilla höystettynä. Kappale “Cue the Sun”, jonka teemaan palataan useaan otteeseen albumin aikana, tuo suorastaan mieleen Phil Collinsin 1980-luvun alun soolotuotannon – tosin esitettynä hieman vinksahtaneemmalla otteella.

Näistä vertauksista huolimatta kokonaisuus kuulostaa silti hyvinkin omaperäiseltä on upeaa kuin saumattoman oloisesti yhtyeen musiikilinen matka tällä kertaa kulkee. Se on kuin kuumehuureinen psykedeelinen uni joka omaa vinksahtanutta logiikkaansa noudattaen leijailee suvantokohdista myrskyisämpiin hetkiin aivan vastustamattoman ihastuttavalla tavalla. Ja vaikka aiemmin viittasiin poppiin on kuitenkin hyvä huomata, että tuo viittaa lähinnä levyn pehmeään ja sisäänsä kutsuvaan äänimaailmaan sekä muutaman todella koukuttavaan kertosäkeeseen. Suuri osa levyn kappaleista hylkää kuitenkin täysin popmusiikin tutut säkeistö/kertosäe-rakenteet ja luottaa sen sijaan jo edellä mainittuun unenomaiseen ja luultavasti hyvinkin intuitiivisesti syntyneisiin kehittelyihin joissa tunnelma, tekstuurit ja soundit ovat tärkeämpiä kuin popin loppuun kulutettu logiikka.

1980-lukuhenkisesti hehkuvat syntetisaattorit ovat pääosassa, ja kitarat jäävät selväksi sivuelementiksi. Josh Moreaun lämmin, matalalta mouruava bassokitara sen sijaan saa runsaasti tilaa – ja nousee hetkittäin jopa sooloilevaan rooliin – muodostaen maukkaan vastaparin kirkkaasti soiville syntikoille ja Bixler-Zavalan korkealle kurottaville vokaaleille. Leo Genovesen saksofonitunnelmoinnit lisäävät jazzahtavaa orgaanisuutta muuten usein viileään äänimaailmaan, ja tutut latinoperkussiot tuovat polyrytmistä energiaa eteerisen pinnan alle. Bixler-Zavala laulaa (sanoitukset ovat välillä englanniksi, välillä espanjaksi) kenties kauniimmin kuin koskaan: falsetti, kaiut ja efektit tekevät äänestä aavemaisella tavalla koukuttavan.

Lue myös

Internet-reaktioista päätellen vaikuttaa siltä, että minimalistisiin pahvikansiin pakattu Lucro sucio; Los ojos del vacio on todella suututtanut monet vanhat The Mars Volta -fanit. Olkoon niin. Minulle se on The Mars Voltan tyydyttävin albumikokonaisuus sitten De-Loused in the Comatoriumin. Itse asiassa – ja tiedän tämän loksauttavan muutaman leuan – se saattaa hyvinkin olla jopa yhtyeen paras levy. Ilmeisesti Rodríguez-López ja Bixler-Zavala luottavat albumiin; he eivät ole halunneet antaa sen tiimoilta haastatteluja, mutta The Mars Volta yllätti faninsa esittämällä levyn kokonaisuudessaan keikoilla jo ennen sen ilmestymistä.

Yli 25 vuotta perustamisensa jälkeen The Mars Volta ei edelleenkään suostu kangistumaan kaavoihinsa. Lucro sucio; Los ojos del vacío on vuoden yllättävin progepop-helmi: levy, jossa helposti lähestyttävyys ja rohkea avantgardistinen kokeellisuus kohtaavat tavalla joka on lähes mahdotonta saada toimimaan kunnialla, mutta tällä kertaa The Mars Volta onnistuu siinä liput liehuen.

Parhaat biisit: ”Reina Tormenta”, ”Enlazan las tinieblas”, ”Cue The Sun”, ”Celaje”, ”Un Disparo al Vacío”, ”Lucro Sucio”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Rating: 4.5 out of 5.
Lue myös: Levyarvio: Tool – Ænima (1996)

Kappaleet

  1. ”Fin” 1:14
  2. ”Reina Tormenta” 1:10
  3. ”Enlazan las Tinieblas” 3:12
  4. ”Mictlán” 2:33
  5. The Iron Rose” 3:48
  6. ”Cue the Sun”v2:16
  7. ”Alba del Orate”v3:12
  8. ”Voice in My Knives” 2:41
  9. ”Poseedora de Mi Sombra” 2:47
  10. ”Celaje” 3:48
  11. ”Vociferó” 2:28
  12. ”Mito de los Trece Cielos” 1:05
  13. ”Un Disparo al Vacío” 3:31
  14. ”Detrás de la Puerta Dorada” 0:29
  15. ”Maullidos” 2:56
  16. ”Morgana” 3:05
  17. ”Cue the Sun (Reprise)” 3:29
  18. ”Lucro Sucio” 5:44

The Mars Volta

Omar Rodríguez-López: syntetisaattorit, kitarat Cedric Bixler-Zavala: vokaalit Marcel Rodríguez-López: syntetisaattorit, koskettimet, perkussiot Linda-Philomène Tsoungui: rummut Leo Genovese: koskettimet, saksofoni Josh Moreau: bassokitara

Muut muusikot

Daniel Diaz: perkussiot Eva Gardner: bassokitara Willy Rodriguez: rummut

Tuottaja: Omar Rodríguez-López
Levy-yhtiö: Clouds Hill

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑