Kahden ensimmäisen, loistavasti menestyneen albumin ja niihin liittyneiden kiertueiden jälkeen Led Zeppelin palasi Englantiin. Kahdesta ensimmäisestä, hurjia määriä myyneestä levystä tulleet rojaltit alkoivat vihdoinkin näkyä myös pankkitilien saldoissa ja muusikot ostivat kodit perheilleen. Kitaristi Jimmy Pagen ostama talo Boleskine House taitaa olla tunnetuin, sen aikaisempi omistaja nimittäin oli Aleister Crowley (1875-1947), yksi Britannian kuuluisimmista okkultisteista.
Tulevan albumin äänitykset oli aloitettu jo marraskuussa 1969 Olympic studiolla ja lisää äänityksiä tehtiin vuoden loppupuolella kiertueiden lomassa. Varsinkin Yhdysvalloissa kiertue-elämä alkoi kuitenkin olla niin uuvuttavaa, että yhtye päätti alkuvuodesta 1970 pitää taukoa keikkailussa ja keskittyä uuden materiaalin tekemiseen. Robert Plant päätti vetäytyä Walesissa sijaitsevaan Bron-Yr-Aur -nimiseen mökkiin, jossa hän oli käynyt usein lapsuudessaan perheensä kanssa. Plant houkutteli Jimmy Pagen mukaan kertomalla seudun legendoista, joista osa liittyi kuningas Arthuriin ja Pyöreän pöydän ritareihin.
Bron-Yr-Aurin askeettiset olosuhteet – mökissä ei ollut sähköja ja vesikin piti hakea läheisestä virrasta – saivatkin uutta materiaalia kirjoittaneet nuorukaiset luomisvireeseen. Erilainen ympäristö vaikutti syntyneisiin lauluihin ja joissain lähteissä mainitaan myös The Bandin debyyttialbumi Music From Big Pinkin ja Van Morrisonin Astral Weeksin vaikuttaneen parivaljakkoon. Toisaalta Page oli hyvin selvillä siitä, ettei Led Zeppelin pystyisi jatkamaan enää paljonkaan pidemmälle raskaan rockin suunnassa. Yhtyeen jäsenet olivat muutenkin sitä mieltä, että Led Zeppelinin kannattaa koettaa kehittyä musiikillisesti ja kokeilla erilaisia tyylejä. Kolmannella albumilla akustiset kappaleet saivat fanien yllätykseksi aiempaa suuremman roolin.
Page ja Plant kirjoittivat suuren osan Led Zeppelin III:lle päätyneistä kappaleista Bron-Yr-Aurissa, mutta materiaalia syntyi myös yhtyeen kokoontuessa harjoittelemaan Headley Grange -nimiseen rakennukseen. 1700-luvun lopussa rakennettu talo oli ehtinyt toimia mm. orpokotina, mutta 1960-luvulta lähtien sitä oli vuokrattu rockyhtyeiden käyttöön. Pagen mukaan talo ei ollut noihin aikoihin erityisen hyvässä kunnossa eikä lämmityskään toiminut, mutta yksi seikka teki siitä houkuttelevan harjoittelupaikan – kukaan ei ollut valittanut taloa aiemmin käyttäneistä yhtyeistä. Harjoitusten aikana Page ja kumppanit päättivät, että he voisivat myös äänittää tulevaa levyään Headley Grangessa Rolling Stonesin sittemmin legendaariseksi tulleen studiorekan avulla. Ilmeisesti järjestely sopi Led Zeppelinille, sillä yhtye palasi Headley Grangeen äänittämään myös seuraavaa albumiaan. Itse asiassa sinne oli tarkoitus palata myöhemminkin, mutta tuolloin rakennus oli päässyt rapistumaan lähes asuinkelvottomaksi. Sittemmin Headley Grange on kunnostettu yksityisasunnoksi.
Aiempaa kiireettömämpi ja keskittyneempi levynteko näkyi ja kuului myös kappaleilla käytettyjen erilaisten instrumenttien määrässä. John Paul Jones soitti basson ja Hammondien lisäksi Moog-syntetisaattoria, mandoliinia ja kontrabassoa. Jimmy Pagekaan ei tyytynyt soittamaan pelkästään akustisia ja sähkökitaroita, vaan käytti myös mandoliinia, banjoa, pedal steeliä ja dulcimeria. John Bonhamkin tuntui käyttävän albumilla enemmän tamburiinia kuin rumpupatteriaan.
Led Zeppelin III:lla ei ole montaa rokkibiisiä ja ne vähätkin ovat avausraita ”Immigrant Songia” lukuun ottamatta melko keveitä. Levy hämmensi sekä faneja että kriitikoita, jotka odottivat yhtyeen jatkavan kahden ensimmäisen albumin tyylillä. Vaikkei levy ollutkaan kaupallisesti yhtä suuri menestys kuin edelliset levyt, oli se Led Zeppelinin musiikillisen kehityksen kannalta tärkeä. Tämän jälkeen yhtyeen musiikkia ei voinut enää lokeroida pelkäksi raskaaksi, bluespohjaiseksi rockiksi.
“We come from the land of the ice and snow
From the midnight sun where the hot springs flow
The hammer of the gods
Will drive our ships to new lands
To fight the horde, sing and cry
Valhalla, I am coming”
Levyn avausraita ”Immigrant Song” ei yllätä muulla kuin aiheellaan. Tiukka riffi kuljettaa kappaletta tuttuun tyyliin. Plant sai idean sanoituksiin yhtyeen käydessä esiintymässä kesäkuussa 1970 Islannissa. Kappale syntyi nopeasti ja se soitettiin ensimmäisen kerran keikalla jo kuusi päivää Islannissa käynnin jälkeen. Menevä kappale julkaistiin Yhdysvalloissa singlenä ja se nousi siellä sijalle 16. (Tanskassa viikinkien jälkeläiset ostivat singleä sikäläisen singlelistan kolmanteen sijaan oikeuttaneen määrän.) Kappaleella mainittu Jumalten vasara oli niin vaikuttava ilmaisu, että siihen on viitattu useissa Led Zeppelinistä kertovien kirjojen nimissä. ”Immigrant Song” on vuosien varrella päätynyt useisiin elokuviin ja kieltämättä sen alussa kuultavat Plantin huudahdukset hymyilyttivät, kun kuulin laulun Marvel-elokuva Thor: Ragnarökin trailerilla jokunen vuosi sitten.
Studiojuttelulla alkava ”Friends” muuttaa levyn tunnelmaa melkoisesti. Laulun ja akustisen kitaran lisäksi kappaleella kuullaan kevyttä bongorummutusta sekä John Paul Jonesin itämaiseen tyyliin sovittamia viuluja. Pagen kokeilut kitaroiden erilaisilla virityksillä lisääntyivät tämän albumin yhteydessä.
“Friends” päättyy John Paul Jonesin Moogilla soittamaan ääneen. ”Celebration Dayn” kitarariffi alkaa Moogin vielä pöristessä taustalla. Keveästi rullaavalla ja positiivisuutta tihkuvalla kappaleella Jones ja Bonham saavat rytmin rullaamaan todella herkullisesti. Pagen kitaratyöskentely on vaikuttavaa kuunneltavaa.
Lue myös:
- Year by Year: Best Albums of 1975 – 21-30
- Review: Pekka Pohjola Group – Kätkävaaran lohikäärme (1980)
- Year by Year : Best Albums of 2025 – 1-10
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2025 – Sijat 1-10
- Levyarvio: To Whine And Martyr – I’m The Light (2025)
- Year by Year : Best Albums of 2025 – 11-25
”Since I’ve Been Loving You” oli yksi ensimmäisistä Led Zeppelin III:lle tehdyistä kappaleista. Se lienee Led Zeppelinin hienoin blues, joskin siitä on löydetty varsinkin sanoitusten osalta liiankin selkeitä yhtäläisyyksiä Moby Grapen ”Never”-kappaleen kanssa. Likipitäen livenä soitetulla kappaleella John Paul Jones soittaa Hammondeja ja hoitaa bassokulun urkujen pedaaleilla. Vaikka Plantin sanoitukset kulkevatkin tuttuja polkuja, tuntuu hänen tulkinnassaan olevan tällä kertaa poikkeuksellisen voimakas tunnelataus. Kappaleen lauluosuuden äänittänyt Richard Digby Smith on kertonut, että Page yllytti Plantia improvisoimaan lopussa vielä enemmän. Kitarasoolon äänittäminen oli tiettävästi hankalaa ja perfektionismiin taipuvainen Page äänittikin erilaisia versioita useilla eri studioilla. Lopulta albumille päätyi aivan ensimmäisenä äänitetty soolo.
“Out On The Tiles” on albumin kappaleista ainoa, jonka tekijätietoihin on merkitty myös Bonhamin nimi. Se on saanut alkunsa nimenomaan Bonhamin musiikillisesta ideasta. Rytmiltään hauskasti pomppiva kappale on myös sanoituksiltaan kepeän positiivinen. ”All I need from you is all your love / All you gotta give to me is all your love.” Levyn vuonna 2014 julkaistulla remasteroidulla versiolla on tarjolla myös instrumentaaliversio, jonka nimeksi on Bonhamin rumpusoundin vuoksi merkitty työnimenä käytetty ”Bathroom Sound”.
Vanhaan englantilaiseen kansanlauluun The Maid Freed From The Gallows pohjautuva “Gallows Pole” alkaa folktunnelmissa. Jimmy Pagen väitetään pitäneen englantilaisen Dorris Hendersonin vuonna 1965 Hangman-nimellä julkaisemasta versiosta. Laulussa hirttotuomiota odottava henkilö pyytää pyöveliä odottamaan vielä hetken, mutta lopulta edes veljen tuoma kulta ja hopea tai sisaren uhraus eivät saa estettyä hirttäjäisiä. ”Gallows Pole” kasvaa hienosti eri instrumenttien ilmestyessä äänimaisemaan kappaleen edetessä. Jonesin ja Bonhamin muodostama rytmiryhmä saa kappaleen rullaamaan lopussa vastustamattomasti.
Jimmy Pagen säveltämän ja sanoittaman “Tangerinen” alussa Page keskeyttää soittonsa ja aloittaa sitten uudelleen. Se antaa kappaleelle intiimin tunnelman ja inhimillistä lämpöä. ”Tangerine” oli saanut alkunsa jo Yardbirdsin loppuaikoina, mutta Walesissa kappaleen sovitukseen ilmestyi countryvaikutteita – sen aikana Page soittaa myös pedal steeliä. Tätä herkkää kappaletta ei ihan äkkiä uskoisi ”Whole Lotta Love” -kvartetin esittämäksi.
Bron-Yr-Aurilla sävelletty ”That’s The Way” syntyi Pagen ja Plantin mukaan kivuttomasti. Kävelyretken tauolla Page alkoi soittaa kitaraa, johon Plant vastasi improvisoiduilla sanoituksilla. Page nappasi repusta kasettisoittimen ja äänitti kappaleen, jonka työnimenä oli ”The Boy Next Door”. Kappaleesta tuli myöhemmin osa Led Zeppelinin pitkien keikkojen akustista suvantovaihetta.
Rempseä ralli ”Bron-Y-Aur Stomp” oli äänitetty ensimmäisen kerran jo Led Zeppelin III:n ensimmäisissä sessioissa, mutta vielä tuolloin “Jenning’s Farm Blues” -niminen kappale soitettiin sähköisillä instrumenteilla. Levylle päätynyt akustisempi versio on tarttuvan hilpeä – netistä löytyneen tiedon mukaan Bonham soittaa kappaleella lusikoita.
Albumi ei luultavasti voisi päättyä juuri kummallisemmin kuin ”Hats Off To (Roy) Harperilla”. Kyseessä on todella oudoilla soundeilla esitetty versio mm. Bukka Whiten esittämästä ”Shake ’Em On Downista”. Page soittaa kitaraansa bottleneck-tyylillä ja Plantin laulun häijy vibraatto on tehty vahvistimen avulla.
”Hats Off To (Roy) Harperin” nimessä mainittu Roy Harper on englantilainen laulaja-lauluntekijä, jonka soittoa Page oli kuullut jo 1960-luvun puolivälissä. Pitkän uran tehneen Harperin nimi tuntuu olevan tavalliselle musiikinkuluttajalle kuitenkin tuttu ainoastaan siksi, että hän on työskennellyt niin monien tunnettujen muusikoiden kanssa. Tunnetuin esimerkki taitaa olla vierailu Pink Floydin ”Have A Cigarilla”. Jimmy Page vieraili – tosin salanimen S. Flavius Mercurius suojissa – heti vuonna 1971 Harperin Stormcock-albumin kappaleella ”Same Old Rock” ja vuosien varrella Harperin levyillä ovat vierailleet mm. David Gilmour, Kate Bush sekä Paul ja Linda McCartney.
Led Zeppelinin luomisvire oli Led Zeppelin III:n aikoihin huikea ja sessioissa äänitettiin myös materiaalia, joka ei päätynyt tälle albumille. Ainoastaan koko yhtyeen tekemäksi merkitty rento ”Hey, Hey, What Can I Do” julkaistiin vielä samana vuonna albumin kanssa, sillä se pääsi joissakin maissa julkaistun ”Immigrant Song” -singlen kääntöpuolelle. Akustinen kitarasoolo ”Bron-Yr-Aur” päätyi Physical Graffitille ja kevyehkö ”Poor Tom” Led Zeppelinin hajoamisen jälkeen julkaistulle kokoelmalevylle Coda, tosin jälkimmäiseen kappaleeseen oli ilmeisesti tehty myöhemmin studiokorjailuja. Raakamiksaus perinteisestä bluesista ”Key To The Highway / Trouble In Mind” julkaistiin vuoden 2014 remasteroidun albumin bonuksien joukossa. Led Zeppelin III:n sessioissa äänitettiin myös varhainen versio John Paul Jonesin säveltämästä ”No Quarterista”.
Page näki paljon vaivaa musiikin yksityiskohtien suhteen. Albumia Jimmy Pagen kanssa miksannut ja masteroinut Terry Manning kertoi jälkeenpäin, että Page jätti tarkoituksella kuuluviin monia asioita, joiden oli tarkoitus muokata levyn tunnelmaa. Siksi kappaleiden alussa saattoi kuulua juttelua tai epäonnistunut aloitus. ”Jos levykannessa lukee ’Produced by Jimmy Page’, niin se todellakin tarkoittaa sitä”, sanoi Manning.
Albumin huomiotaherättävän kannen suunnitteli Jimmy Pagen ystävä Richard Drew, joka käytti taiteilijanimeä Zacron. Erilaiset sikin sokin olevat kuvat täyttävät avattavakantisen albumin kannet. Zacron joutui jopa taistelemaan saadakseen sijoiteltua Atlanticin logon kanteen tavallisesta poikkeavaan kohtaan ja vinoon! Kansikuvan surrealistisesta maailmasta voi löytää yhtymäkohtia vaikkapa Frank Zappan Uncle Meatin kansikuvaan tai Monty Pythonin animaatiojaksoihin. Jännittävintä lp-levyn kannessa oli kuitenkin sen sisällä ollut pyörivä volvelle-kiekko, jota liikuttamalla kannen pyöreisiin aukkoihin ilmestyi erilaisia kuvia, mm. yhtyeen jäsenten kasvoja. Page ei ollut erityisen tyytyväinen lopputulokseen, sillä hänestä se tuntui vievän liikaa huomiota albumin musiikista.
Led Zeppelin III julkaistiin lokakuussa 1970. Se nousi luonnollisesti listojen kärkipäähän, mutta myyntiluvut jäivät aikaisempia levyjä vaatimattomammiksi. Sekä fanit että kriitikot ihmettelivät tyylin muutosta. Led Zeppelinin jopa uskottiin hypänneen Crosby, Stills & Nashin kaltaisten, folkvaikutteisten amerikkalaisten yhtyeiden kelkkaan. Tämä loukkasi Pagea, jonka musiikilliset mielenkiinnon kohteet olivat aina olleet monipuoliset. Robert Plant kuitenkin puolusteli albumia sanomalla, että sen jälkeen vain taivas on heidän rajanaan.
Vaikka Led Zeppelin III nousi listojen kärkeen ja sitä myytiin kultalevyihin oikeuttavia määriä, olivat myyntiluvut silti pettymys levy-yhtiölle. Albumi katosi myyntilistoilta nopeasti Led Zeppelin II:n jatkaessa voittokulkuaan. Manageri Peter Grant tosin totesi Pagelle, ettei jokainen albumi voikaan olla samanlainen menestys. Silti Grant ymmärsi, ettei toiseen ”epäonnistumiseen” ollut varaa. Loppuvuoden keikat peruttiin ja Grant komensi yhtyeen valmistelemaan seuraavaa albumia. Grant hylkäsi jopa miljoonan dollarin arvoisen tarjouksen Saksassa järjestettävästä uudenvuodenkeikasta, joka olisi välitetty satelliittien avulla ympäri maailmaa. Kieltäytymisen syyksi hän tosin väitti sitä, että lumimyrskyt olisivat voineet vaikuttaa lähetyksen äänenlaatuun.
Monien fanien ja kriitikoiden oli vaikea hyväksyä Led Zeppelinin musiikin muuttumista. Monessa yhteydessä todettiin varsin negatiiviseen sävyyn, ettei Led Zeppelin III kuulostanut Led Zeppelin II:lta. Siksi yhtyeen jäsenille olikin jo varhaisessa vaiheessa selvää, ettei seuraavan albumin nimeksi tulisi ainakaan ”Led Zeppelin IV”. Selvää oli myös se, että se seuraava levy olisi todella tärkeä yhtyeen tulevaisuuden kannalta.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Avainsanat: hard-rock, rock, 1970
Lue myös: Levyarvio: Led Zeppelin – IV (1971)
Tuottaja: Jimmy Page
Levy-yhtiö: Atlantic
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti