Viikon Teos 52: Tony Levin – World Diary (1995)

Ystäväni keplotteli meidät kerran Pori Jazzin bäkkärille. Olimme seuraamassa Bela Fleck and the Flecktonesin keikkaa ja fanitimme silloin erityisesti virtuoosibasisti Victor Wootenia. Bela murjotti, mutta Victor hymyili periamerikkalaiseen tapaan kuin Hangon keksi ja oli muutenkin ystävällinen. Kerroin hänelle lukeneeni Soundi-lehdestä Tony Levinin haastattelun. Noihin aikoihin Levin ei juuri julkisuudessa esiintynyt, ja harvinaisessa haastattelussa hän oli todennut ihailevansa nuoren polven soittajista juuri Wootenia, jolla oli hurjasta tekniikastaan huolimatta tyylitajua olla ylisoittamasta. Kun kerroin tämän Victorille, hänen hymynsä levisi korvasta korvaan: ”no jos Tony Levin sanoo noin, minun täytyy olla tehnyt jotain oikein.”

Soundin haastattelu oli muistaakseni otsikoitu ”Basistien Basisti”, mikä vaikuttaakin osuvalta kuvaukselta. Levin on selvästi sähköbasistien ammattikunnan kiltavanhimpia, kautta linjan arvostettu ammattilainen. Toisaalta hän myöskin lihallistaa vanhan liiton basistin stereotypian: nöyrä soittaja, joka ei tee itsestään numeroa, mutta luo pohjan kaikkien muiden muusikoiden onnistumiselle. Pystybasson soittajista vastaava hahmo on minusta Dave Holland, jolla on tosin ollut näkyvämpi rooli yhtyeen johtajana. Levinin konstailematonta persoonaa kuvaa Bill Brufordin elämänkerrassa mainittu anekdootti kun toimittaja kysyi Tonylta minkälaisia eroja hän näkee soittamisessa Bill Brufordin ja Steve Gaddin kanssa. ”Toinen heistä tulee keikalle ajoissa”, vastasi Tony.

Levinin soitossa on käsittämätöntä juurevuutta, joka luo perusturvallisen olon kuulijalla, ja varmasti myös kanssamuusikoille. Minulle hänen soittonsa tämä puoli nousee loistavasti esiin vaikkapa King Crimsonin Thrak –levyn ”One Time” –balladista, ja Peter Gabrielin Secret World –live levyn Shaking the Tree –kappaleen pystybassoraidasta, johon Peter huudahtaa ”shaking his tree: Mr. Tony Levin!” Toisaalta Levin taipuu juuri siihen mihin kappale vie: King Crimsonin nykykokoonpanossa hän tuplailee Stickillä Robert Frippin juoksutukset kun tarve vaatii, ilmeen sen kummemmin värähtämättä.
World Diary –levy on minulle henkilökohtaisesti tärkeä, ja olen iloinen voidessani tuoda sen esiin tässä sarjassa. Levy oli Levinin ensimmäinen esiintulo sooloartistina, ja sopii täydellisti ilmaisemaan hänen taiteilijapersoonaansa. Usein studiossa ja yhtyesoittajina toimineiden artistien soololevyt ovat tappavan tylsiä ja varman päälle pelattuja; Levin tarjoaa maanläheisen, vilpittömän ja rosoisen kuunteluelämyksen, joka perustuu muusikoiden väliseen vuorovaikutukseen. Levy on äänitetty juuri Gabrielin Secret World –kiertueella, ja monet sen raidoista on äänitetty hotellihuoneissa. Kappaleet ovat usein duoja tai trioja, ja soittajina on yhtyetovereita Gabrielin bändistä tai Bill Brufordin kaltaisia vanhoja kuomia.

Tärkeimpänä vaikutelmana minulle levystä jää syvällinen rakkaus musiikkiin, spontaanin kohtaamisen riemu, ja muusikoiden välinen kunnioitus. Siinä on samaa välittömyyttä kuin vaikkapa Keith Jarrettin Kölnin konsertissa.Levy ei löydy Spotifysta, mutta sen voi (ja kannattaa) kuunnella kokonaisuudessaan osoitteessa https://tonylevin-papabear.bandcamp.com/album/world-diary.


Kirjoittaja: SAKU MANTERE

Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: