Löysin israelilais-bostonilaisyhtye Hagon esikoislevyn Gnosis-tietokannasta haistellessani 2018 levysatoa. Levy oli arvioitsijoiden suosiossa ja näytti mielenkiintoiselta. Yhtyeestä itsestään ei ole kovin helppoa löytää tietoa, sillä journalistit eivät ole vielä löytäneet sitä. Ilmeisesti yhtye on nuoren israelilaiskitaristi Yoel Geninin johtama projekti, jonka jäsenistö on opiskellut Bostonin maineikkaassa Berklee College of Musicissa. Yhtye itse luonnehtii Bandcamp-sivullaan musiikkiaan: “A musical melting pot of Progressive Metal, Jazz, and Middle Eastern elements, or as we like to call it – Falafel Djent.”
Kuvaus, ja levyn ensimmäiset 30 sekuntia saivat minut epäluuloiseksi. Berklee on progen saralla tuottanut harmittavan paljon dreamtheatereita ja animalsasleaderseja, jotka valitettavan usein jäävät tekniikkakikkailuksi musiikin kustannuksella. Tietokoneet soittavat nykyään ihan mitä vain, joten ihmisten ei tarvitse. Annoin kuitenkin levyn jatkua juoksulenkin taustalla ja yllätyin todella positiivisesti. Tarkasti soitettu, hieman King Crimsonin ”Disciplineä” muistuttava 5/8-kulku ei jatkunutkaan hirvittävänä djent-tuuttauksena, vaan aukesi kauniin jazzharmonian maailmaan, jota tuettiin särökitaroiden lisäksi saksofonilla. Saksofoni kuuluu yhtyeen peruskvintetin peruskokoonpanoon koskettimien, kitaran, bassojen ja rumpujen lisäksi. Levy jatkui mielenkiintoisena musiikillisena matkana, jossa israelilaiset vaikutteet sopivat saumattomasti yhteen metallikitaroiden ja modernin jazz-harmonian kanssa.
Levyllä on selvästi tavoiteltu temaattista yhtenäisyyttä; levyn avaava 5/8-kitarakuvio esiintyy myös levyn keskipaikkeilla pianon soittamana ”Dawn of Machine” –kappaleella, ja se päättää ”Trafalmadore”-kappaleen epilogin. Musiikki on kitarariffivoittoista; Genin soittaa erittäin tyylikkäästi. Nuoresta iästään huolimatta hän on virtuoosi, joka ei ylisoita. Kitarasoundi on kaunis sekä puhtaana että särötettynä, ja mutkikkaammissakin osissa on kissamaista notkeutta. Jostain syystä mieleeni tulee Allan Holdsworth, kuitenkin enemmän hengenheimolaisena kuin suoranaisena tyylillisenä esikuvana.
Hagon musiikissa kuulee Toolin vaikutuksen numeromystiikan tutkimisena. Djent-vaikute on myös läsnä, mutta ilokseni se on aika hillittyä, eikä mene ylisoittamiseksi. Kokonaisuudessaan levyssä soi nuoruuden into ja siihen harvemmin kuuluva tyylitaju. Kokonaisuudessaan levy on kuitenkin ehkä materiaalin vahvuuteen nähden liian pitkä. Puristamalla kokonaisuus 45 minuuttiin olisi voinut luoda timantin, nyt paikoitellen mielenkiinto herpaantuu. Olisin itse kuullut ”Shdemati”- ja ”Aurora” kappaleen lisäksi muillakin kappaleilla laulua; nuo kaksi jäivät minulle levyn vahvimmiksi.
Kokonaisuudessaan levy on harvinaisen mielenkiintoinen ja vahva debyytti. Toivon, että bändi pystyy jatkamaan materiaalinsa kehittämistä. Moderni klassikkolevy voi odottaa kulman takana.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Vastaa