Luin tänään äitini aamiaispöydässä Kodin Kuvalehteä, jonka sivuille oli ripoteltu 19 kappaletta, jotka ”auttavat jaksamaan.” Olen ollut huomaavinani, että musiikilta nimenomaan haetaan jonkinlaista lohtua: sitä kuuluisaa vagus-hermon tasapainottamista ja palautumista arjen haasteista. Yritä siinä sitten olla Scott Walker. Täytyy myöntää, että oma hitauteni tämän sarjan kirjoittamisessa on ollut jonkinlainen maailmanväsymys, joka alkaa joka aamu sanomalehden parissa. Musiikilta tulee helposti haettua juuri lohtua ja eskapismia, eikä haastetta, mikä johtaa usein nuoruudensuosikkien uudelleenkuunteluun tai Bachin ja Coltranen kanssa fiilistelyyn. Haasteita voi hakea muualta.
Usein enemmän tai vähemmän elokuvamusiikin kanssa tekemisissä olevien, minimalistissävytteisten nykysäveltäjien teokset tarjoavat omanlaistaan turvaa, mutta kuten Max Richter Sleep-teosta kuunnellessa kävi, liiallisen tarkoitushakuinen terapeuttisuus kostautuu viime kädessä. Törmäsin Ólafur Arnaldsin Island Songs -levyn Doria-kappaleeseen muistaakseni työläppärin sovellyksen alkaessa soittaa sitä jonkun Richter-teoksen jälkeen ja sen kanssa kävi jotenkin kummasti: jouduin kuuntelemaan kappaleen uudelleen kun se kosketti. Vaikka musiikki oli päällepäin kuultuna sitä samaa, melankolista kolmisointujousiherutusta kuin moni muun saman tyylilajin edustaja, tulkinnassa oli jotain aitoutta, ja jopa kytevää intohimoa. Kun rupesin kuuntelemaan itse levyä, yllätyksekseni levyllä esiintyneen kuoron, puhallinorkesterin ja jopa pianon epävireisyys ei haitannut vaan jollakin kummallisella tavalla vain korosti autenttista, taianomaista tunnelmaa.
Lue myös:
- Review: Michael Oldfield – Heaven’s Open (1991)
- Review: Talk Talk – The Colour Of Spring (1986)
- Levyarvio: Jeff Wayne – Jeff Wayne’s Musical Version Of The War Of The Worlds (1978)
- Review: Gong – Shamal (1976)
- Review: Genesis – A Trick Of The Tail (1976)
- Review: Rush – Moving Pictures (1981)
- Review: Pavlov’s Dog – At The Sound Of The Bell (1976)
- Levyarvio: Pavlov’s Dog – At The Sound Of The Bell (1976)
- Levyarvio: Godspeed You! Black Emperor – Lift Your Skinny Fists Like Antennas To Heaven (2000)
Island Songs on Arnaldsin rakkaudentunnustus kotimaalleen Islannille. Pieni saarivaltio on kummallinen kulttuurin suurvalta, josta on kohonnut varsinkin eri musiikinlajien kansainvälisiä nimiä. Levyllä on seitsemän kappaletta, jotka äänitettiin niinikään seitsemän viikon aikana kukin eri paikassa. Osa esiintyjistä on paikallisia musiikin harrastajia. Tyylilaji on pääosin kamarimusiikkimainen, mutta joukossa on myös yksi englanniksi laulettu pop-pianoballadi ja paikallisen sinfoniaorkesterin vastinpariksi asetettu modulaarisyntetisaattori.
Eli tavallaan ei pitäisi toimia yhtään, ainakaan meikäläiselle. Guardian-sanomalehtikin antoi kaksi tähteä otsikolla ”sweet, boring hipster melancholia.” Mutta myönnän: olen kuunnellut monta kertaa, ja kuuntelen jatkossakin. Tämä käy sydämeen ja tulee hyvä mieli.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti