Levyarvio: Absoluuttinen Nollapiste – Suljettu (1999)

Suljettu on Absoluuttisen Nollapisteen neljäs studioalbumi.

Absoluuttinen Nollapiste syntyi Rovaniemellä 1990-luvun alussa vokalisti–kitaristi Tommi Liimatan ja rumpali Tomi Krutsinin ympärille, pian mukaansa saaden kitaristi–kosketinsoittaja Aki Lääkkölän ja basisti Aake Otsalan. Yhtye loi oman maailmansa, jossa arkinen ja absurdi kohtasivat. Yhtyettä verrattiin usein Love Recordsin 70-luvun artisteihin, erityisesti Wigwamiin.

Wigwam-vaikutteita ja ylipäätään bändin progepuolta kuitenkin ehkä hieman liioiteltiin, sillä Absoluuttinen Nollapiste oli ensimmäisten levyjensä aikana oikeastaan enemmänkin Wigwamin ja Kari Peitsamon epätodennäköinen leikkauspiste. Yhtyeen varhaiset levyt asettuvat ikään kuin Wigwamin älykkään, monikerroksisen progerockin ja Peitsamon kotikutoisen, absurdin rockin välimaastoon. Wigwamilta yhtye peri melodisen kunnianhimon, rakenteellisen omaperäisyyden ja tavan käyttää koukeroisuutta enemmän ilmaisukeinona kuin päämääränä. Peitsamolta taas tuli kieli poskessa -asenne, arjen havaintojen muuttaminen surrealismiksi sekä hauskan ja vakavan vaivaton rinnakkaiselo.

Yhtyeen kahdella ensimmäisellä levyllä on oma vinksahtanut charminsa, mutta kolmas levy, hieman aiempaa enemmän suomirockin valtavirtaa kohti kääntynyt Simpukka-amppeli, ei oikein vakuuttanut itseäni. Biisimateriaali oli kehnompaa kuin aiemmin, eikä muillakaan sektoreilla levy vienyt yhtyettä eteenpäin. Bändi oli vaarassa jämähtää paikoilleen heti uran alkutaipaleella. Suljettu muutti kaiken tämän.

Siinä missä aiemmat levyt olivat tuntuneet hieman hähmäisiltä kokoelmilta satunnaisia biisejä, joista osa jäi irtovitsien tasolle, on Suljettu koherentti kokonaisuus. Tästä on kiittäminen etenkin albumin konseptia, joka ikään kuin nostaa vähäisempienkin raitojen arvoa — ei niin, että niitä juurikaan olisi. Musiikillinen materiaali on laadukkaampaa kuin koskaan aiemmin ja myös Liimatan sanoitusten taso on noussut. Ne tasapainoilevat ihailtavasti hauskan ja traagisen välillä ilman, että kumpikaan puoli kärsii – ei ihan helppo tehtävä! Musiikki on aavistuksen verran progempaa ja soittosuoritusten tasokin on nousussa. Absojen muusikot eivät ole virtuoosiluokkaa, mutta he saavat aikaan mukavan grooven ja kaiken on hoidettu hyvällä maulla: ali- tai ylisoittoa ei kuulla. Erityisesti edukseen instrumentaalipuolella nousevat rumpali Krutsin, joka irrottelee siellä täällä todella maukkaasti, ja kitaristi Lääkkölä, joka soittaa monipuolisella otteella ja ennen kaikkea erittäin tyylikkäästi.

Absoluuttinen Nollapiste vuonna 1999.

Suljettu on Absoluuttisen Nollapisteen ensimmäinen konseptialbumi. Levyn tarina sai inspiraationsa Liimatan soololevyllä Liimatan Pan Alley (1996) kuullusta kappaleesta ”Jokea silmiin” (Suljetulla kuullaan puolestaan kappale ”Joen silmille”). Sirpalaisesti ja epälineaarisesti kerrottu tarina käsittelee isän ja pojan vaikeaa suhdetta pohjoisessa maalaiskylässä. Tarinaa kertovat vuorotellen isä, poika ja setä, joka on ilmeisesti lavastanut kuolemansa. Osa kappaleista loikkaa päätarinan ulkopuolelle ja tarkastelee kylän muiden ihmisten perheensisäisiä (suljettuja) suhteita. Voisi melkein sanoa, että kyseessä on supisuomalainen versio Twin Peaksista ilman yliluonnollisia elementtejä. Kuten David Lynchin sarjassa, myös Suljetun ytimessä on tavallaan murhamysteeri – kylään uutena tulokkaana muuttanutta isää epäillään poikansa seksuaalisesta ahdistelusta ja murhasta – mutta käytännössä tarina kertoo kuitenkin laajemmista teemoista: mielenterveysongelmista, perisuomalaisesta puhumattomuudesta, suljettujen yhteisöjen ahdasmielisyydestä ja jopa 1990-luvun lamasta.

Kuten yllä olevasta voi päätellä, Suljetun tunnelma on tummasävyisempi ja surumielisempi kuin aiemmilla albumeilla, mutta Liimatan vinksahtanut huumorintaju ja lakoniset irtolausahdukset (“on helpompi siirtää kuukautisia / kuin juorun kertomista” tai “vain pikkukaloilla on charmantti ote elämään”) nostavat päätään edelleen ilahduttavan tasaisesti pitkin levyä. Ja silloinkin, kun Liimatan sanoitukset uivat synkimmissä vesissä, tunnelmaa keventää yleensä musiikki, joka helkkää eteenpäin pirteällä ja valoisalla otteella.

Täysin progen syvään päätyyn Absoluuttinen Nollapiste ei heittäydy Suljetullakaan, vaan kyse on enemmänkin progepopista. Enkä sano tätä vähättelevästi, sillä popin ja progen yhdistely luontevasti – niin ettei kumpikaan suunta vesity – on haastava taitolaji, johon harva pystyy. Suljetun kappaleet pysyttelevät enimmäkseen säkeistö–kertosäe-rakenteissa, vain siellä täällä hieman rajoja rikkoen. Pitkiä instrumentaalijaksoja ei kuulla ja myös soolot (enimmäkseen kitaralla) pysyvät kompakteina. Progen suuntaan musiikkia vievät kuitenkin aiempaa useammin esiintyvät tempojen ja tahtilajien muutokset, hetkittäin käytetty yllättävä instrumentaatio ja tietysti albumin vahva konseptuaalisuus sekä Liimatan monimutkaiset lyriikat.

Lue myös

Levy käynnistyy väkevästi surumielisellä kappaleella ”Kasvatus”. Hautajaismaisesti surisevien urkujen varassa soiva koraali tuntuu suoralta viittaukselta Jukka Gustavsonin ajan Wigwamiin, kun taas hulvaton ”Sukututkimus lannistaa” ponnistaa veijarimaisen popin puolelle lystikkään groovensa potkimana. Tämä kuvastaa hyvin musiikin kaksijakoisuutta, joka ei kuitenkaan koskaan muodostu ongelmaksi – päinvastoin, tämä jännite on yksi levyn vahvuuksista. Jos olen oikein ymmärtänyt, Liimatta olisi ollut kiinnostunut viemään yhtyeen musiikkia huomattavasti progempaan suuntaan, mutta osa bändin jäsenistä vastusti. Lopputulos on ikään kuin kompromissi, josta syntyi jotain ainutlaatuista.

Suljettu on lähes täysin Liimatan säveltämä ja sanoittama, mutta yksi levyn ehdottomista kohokohdista on kohtalokkaan painokkaasti soiva, Aake Otsalan säveltämä, sanoittama ja laulama maalaistunnelmaa huokuva ”Portaat”. Se on suoraviivainen kappale, jossa olisi ollut hittipotentiaalia, joka valitettavasti jäi lunastamatta (syytän huuliharppua!). Otsala vastaa myös pehmeästi soivasta kappaleesta ”Joutomaa”, joka sekin on mainio. Otsalan kappaleet kumartavat enemmän valtavirran suuntaan kuin Liimatan, mutta eivät liian syvään, ja ne solahtavat oikein mukavasti osaksi levykokonaisuutta, vaikka eivät suoranaisesti liity päätarinaan.

Selvimmin progen puolelle loikataan mutkikkaasti rytmittelevässä ”Tungos on lavaste” -biisissä, jossa on kunnon progeintro tahtilajivaihdoksineen (ja lyhyt nokkahuiluvälike, joka tuo välittömästi mieleen Gentle Giantin!) ja tietysti albumin huipentavassa, 20-minuuttisessa neliosaisessa laulusarjassa ”Suvannossa ylpeä ilme”, jonka toisessa osassa kuullaan Steve Howen mieleen tuovaa rehvakasta kitarointia.

Jos Suljetun ensimmäisestä vajaasta 40 minuutista haluaa välttämättä keksiä valitettavaa, niin se on se, että musiikki jää aavistuksen tasapaksuksi. Tempot ovat samanlaisia eikä suuria yllätyksiä tai nostatuksia juuri ole tarjolla. ”Suvannossa ylpeä ilme” korjaa tämän, sillä se tarjoaa enemmän yllättäviä käänteitä ja sisältää muutaman maukkaan kliimaksin, kuten neljännen osan yllättävän syntetisaattoriujelluksen, josta siirrytään leikaten vaatimattomasti soivaan nokkahuiluun. Myös viimeisen biisin sankarillinen kitarajakso aivan lopussa on komeaa kuultavaa – sen olisi tosin voinut venyttää vielä pidemmälle. Mutta ymmärrän, että se ei ehkä olisi sopinut yhtyeen periaatteessa vaatimattomaan ja maanläheiseen eetokseen.

(Hieman asian vierestä on todettava myös, että Krutsinin cameo-rooli tarinan pojan äänenä on hulvaton yksityiskohta.)

Suljettu on pitkä levy, mutta kantaa 57-minuuttisen kestonsa yllättävän kevyesti kiitos tarttuvan musiikin ja Liimatan huikean tarinankerronnan. Suljettu ei ilmestyessään myynyt kovin hyvin, mutta sai kotimaiselta musiikkilehdistöltä innostuneen vastaanoton – ja syystä. Se on kevyesti yhtyeen vahvin levy tähän mennessä ja yksi suomirockin kirkkaimmista helmistä.

Parhaat biisit: ”Kasvatus”, ”Portaat”, ”Kupit on kuin olisi häät”, ”Joutomaa”, ”Tungos on lavaste”, ”Suvannossa ylpeä ilme”

Rating: 4.5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lue myös: Levyarvio: Kuusumun profeetta – Kukin kaappiaan selässään kantaa (2001)

Kappaleet

  1. Kasvatus – 2.23 (säv. Aki Lääkkölä, Tommi Liimatta)
  2. Mihin – 3.07
  3. Sukututkimus lannistaa – 3.43
  4. Portaat – 3.24 (säv. ja san. Aake Otsala)
  5. Kupit on kuin olisi häät – 2.57 (säv. Otsala, Liimatta, Lääkkölä)
  6. Esinekeräilyn hitaus – 2.34
  7. Täällä on joku – 3.18
  8. Joutomaa – 3.19 (säv. ja san. Otsala)
  9. Joen silmille – 3.08
  10. Tungos on lavaste – 5.25
  11. Kiilakivi – 2.40
  12. – 16. Suvannossa ylpeä ilme I–V – 20.46

Tommi Liimatta: laulu, nokkahuilu, kitara Aki Lääkkölä: kitara, urut, synat, flyygeli, haitari Aake Otsala: basso, huuliharppu, laulu, kitara Tomi Krutsin: rummut, perkussiot, laulu Teemu Eskelinen: taustalaulu, perkussiot, laulu

Tuottaja: Absoluuttinen Nollapiste
Levy-yhtiö: Johanna

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑