Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – Damage (1994)

Entisen Japan -laulaja David Sylvianin ja King Crimson -kitaristi Robert Frippin yhteistyö sai alkunsa vuonna 1985 ”Steel Cathedrals” nimisen ambient-teoksen myötä. Vuotta myöhemmin Fripp soitti suuren osan kitararaidoista Sylvianin kolmannella soololevyllä Gone To Earth. Gone To Earthin jälkeen herrat jatkoivat omille teilleen kunnes Fripp alkoi 90-luvun alussa kaavailemaan King Crimsonin paluuta. Fripp tarjosi Sylvianille vokalistin paikkaa uudessa Crimsonissa. Yllättynyt Sylvian oli imarreltu, mutta kieltäytyi kunniasta. Crimsonin sijasta Sylvian ja Fripp lähtivät yhdessä Stick-soittaja Trey Gunnin kanssa lyhyelle Japanin kiertueelle. Kiertueen repertuaari koostui lähinnä improvisioidusta musiikista ja tavoitteena oli synnyttää biisiaihioita yhteistä studiolevyä varten.

Materiaalia saatiin aikaisiksi ja lopputuloksena syntyi David Bottrillin tuottama The First Day joka ilmestyi elokuussa 1993. The First Day tarjoili funkahtavaa ja yllättävän raskaasti rokkaavaa musiikkia joka sisälsi jopa hieman King Crimsoniin viittavia tunnelmia.

Levyn valmistuttua oli aika lähteä kiertueelle. Sylvianilla ja Frippillä oli ktuitenkin ongelma; levyllä Stickia soittanut Trey Gunn lähtisi kyllä pitämään huolta matalista taajuuksista huolta myös kiertueelle, mutta porukasta puuttui rumpali. Tämä taas oli seurausta siitä, että The First Daylle rumpuja soittamaan pestattu Jerry Marotta sai kengän kuvan takapuoleensa Sylvianin toimesta jo sessioiden alkuvaiheessa minkä jälkeen levyn rytmiraitojen rakentaminen jäi tietokoneiden ja tuottaja Bottrillin varaan. Kiertueelle haluttiin kuitenkin oikea rumpali.

Rumpalia etsittiin koesoitoissa ja niissä kävi kuuluisiakin soittajia joista uutisoiduin oli King Crimsonin alkuperäinen rumpali Michael Giles. Giles ei tullut valituksi vaan arpa osui tätä vanhempaa mestaria ihailevaan nuoreen amerikkalaiseen rumpaliin Pat Mastelottoon.

Vuonna 1955 Kaliforniassa syntynyt Pat Mastelotto oli nuorena suuri progressiivisen rockin fani ja King Crimson kuului hänen suurimpiin suosikkeihinsa. 10 vuotiaana rumpujen soiton aloittanut Mastelotto päätyi sessiorumpaliksi 70-luvun lopulla ja saavutti 80-luvun alussa menestystä Mr. Misterin riveissä jonka perustajajäsen hän oli. Mr. Mister teki pari isoa hittiä (”Broken Wing” ja ”Kyrie”), mutta yhtyeen toiminta hyytyi 80-luvun lopulle tultaessa. Mastelotto palasi sessiorumpaliksi ja tässä vaiheessa hän päätyi soittamaan hittibiisissä jonka melkein kuka tahansa 90-luvulla television avannut ihminen on kuullut. Mastelotto nimittäin soittaa The Rembrandtsin ärsyttävässä rallattelussa ”I’ll Be There For You” joka tunnetaan myös yhden maailman suosituimman sitcomin eli Friendsin alkutunnarina.

Mastelotton krediitit eivät varsinaisesti enteile sitä, että hän päätyisi soittamaan kahden arvostetun taiderokkarin yhteiseen bändiin. Mastelotto kuuli puolivahingossa Sylvianin ja Frippin järjestämistä koesoitoista ja hän sai kiertotietä yhteyden kaksikon manageriin joka suht vastentahtoisesti lupasi mahdollisuuden osallistua koesoittoihin kunhan tämä lentäisi USA:sta Englantiin omalla kustannuksella. Siihen Mastelotto oli enemmän kuin valmis. Mastelotto on myöntänyt ettei hän ennalta juurikaan edes uskonut omiin mahdollisuuksiinsa saada pestiä, mutta hän otti koko hankkeen ikään kuin seikkailuna ja mahdollisuutena tavata kaksi ihailemaansa muusikkoa. Niin siinä kuitenkin lopulta kävi, että Fripp tykästyi Mastelotton soittoon. Loppu on historiaa. Mastelotton uran suunta muuttui radikaalisti. Nyt hänestä tuli osa Fripp-universumia joka johti Sylvian & Fripp -pestin jälkeen suoraan King Crimsoniin ja sen jälkeen lukuisiin erilaisiin hyvin progressiivisiin projekteihin joista mainittakoon vaikka Tuner, KTU, Stick Men ja O.R.k. Mastelotto ei enää ikinä palannut sessiorumpaliksi ja hän soitti King Crimsonin riveissä aina vuoteen 2021 asti jolloin tuo legendaarinen yhtye soitti viimeiset keikkansa.

Vaan palataanpa takaisin Sylvianin ja Frippin kiertueeseen.

Road To Graceland nimen saaneen kiertueen kokoonpanon täydentää amerikkalainen avantgarde-kitaristi Michael Brook joka soittaa ”infinite”-kitaraa. Infinite-kitara on Brookin oma tekniikka luoda hieman vastaavanlaisia ambientmaisia kitaravalleja joita Fripp luo omalla Frippertronics-menetelmällään (ja myöhemmin sen digitaalisella Soundscapes -versiolla). Eli Brookin rooli levyllä on pitkälti soittaa teksturaalisia ambient-osioita Frippin keskittyessä hieman tavanomaisempaan kitarointiin. Tavanomaisempaan siinä mielessä, että siitä maallikkokin tunnistaa, että nyt äänessä on kitara!

Damage -levy taltioitiin joulukuussa kahdelta Road To Graceland -kiertueen keikalta Royal Alber Hallista. Liven tuotti yhdessä Frippin kanssa The First Daylta tuttu David Bottrill.

72 minuuttinen levy koostuu tietenkin pääosin The First Dayn materiaalista, mutta mukana on myös kolme aivan uutta kappaletta ”The First Day”, ”Damage” ja ”Blinding Light Of Heaven” (josta myöhemmin julkaistiin myös studioversio Sylvianin kokoelmalevyllä) jotka kaikki on merkitty Sylvianin, Gunnin ja Frippin nimiin. Kyseessä lieneekin kappaleita joita sävellettiin jo The First Dayn sessioissa ja jotka jäivät seesteisyydensä takia syrjään sillä Sylvian ja Fripp päättivät lopulta keskittyä esikoislevyllään rokkaavampaan materiaaliin. The First Dayn ja uusien kappaleiden lisäksi kuullaan myös tulkinnat Sylvianin biiseistä ”Gone To Earth” ja ”Wave” sekä ”River Man” Rain Tree Crown (tavallaan Japan -yhtyeen reunion) ainokaiselta levyltä.

The First Day oli jopa yllättävän räyhäkkä levy, mutta Damage käynnistyy rohkealla tavalla hyvin hiljaisella ja herkällä uudella kappaleella. Sylvianin sähköpianon ja ambientmaisesti soivien kitaran ja kevyen Stick-näppäilyn säestämä ”Damage” on kaunis balladi jonka sanoitukset Sylvian kirjoitti erityisesti lohduttaakseen Frippiä jonka äiti kuoli The First Day -levyn äänitysten aikoihin. Toisaalta sanoituksien on kerrottu käsittelevän myös Sylvianille erityisen tuskallista parisuhteen hajoamista.

‘Until the present incarnation of King Crimson, working with David was the happiest undertaking of my professional life; and this song, one of my all-time favouritists. What gorgeous singing, heart-wrenching! A privilege to accompany.’
Robert Fripp kappaleesta ”Damage”

Seuraava biisi ”God’s Monkey” kääntää päälle rokkaavamman vaihteen. Ja ai että miten hienolta tämä biisi kuulostaa nyt kun studioversion mekaaniset rumpuluupit on korvattu Mastelotton elävämmällä kolistelulla oikean rumpusetin parissa. Myös Gunnin Stick soi vapautuneemmin ja Frippin sähkökitara purevammin. Erinomaisesti äänitetyn levyn soundi on ihanan ilmava, mutta silti voimakas ja dynaaminen.

Lue myös: Levyarvio: King Crimson – VROOOM (1994)

”God’s Monkey” ei ole levyn parhaimmistoa, mutta hyvä esimerkki siitä miten paljon paremmalta The First Dayn materiaalia kuulostaa livenä. Todellisiksi huippuhetkiksi nousee ”Brightness Falls”, ”20th Century Dreaming (A Shaman’s Song)”, ”Wave” ja ”Firepower”.

”Brightness Falls” tarjoilee kohtalokasta draamaa monipuolisten raskaiden riffien eteenpäin potkimana ja tarjoilee muutamia hienoja lyhyitä soolo-breikkejä Frippiltä. Biisin outro tribaalisesti soivine rumpuineen ja kuulaasti ujeltavine kitarasyntetisaattoreineen on myös hieno.

Pääosin 5/4 tahtilajissa kulkeva ja instrumentaaliosiossa 6/8:iin vaihtava ”20th Century Dreaming (A Shaman’s Song)” antaa tilaisuuden Mastelottolle kolistella todella vaikuttavasti rumpujensa parissa. Vaikka Mastelotto oli vasta aloittamassa polkuaan progressiivisen musiikin parissa oli hän jo tässä vaiheessa väkevä rumpali. Biisin kruunaa Frippin vuoroin helisevä, vuoroin suriseva kitara ja Sylvianin suorastaan hunajainen baritoniääni.

Sylvianin Gone To Earthilla alunperin kuultu ”Wave” on puolestaan Frippin yksi upeimmista hetkistä levyllä.

Kappaleen intron sähkökitarasoundi on jotain aivan aivan jumalaista. Kuin suriseva kimppu joka suuntaan sinkoilevia lasersäteitä. Eikä tuo kuvaus kerro vielä mitään siitä emotionaalisesta latauksesta jonka Fripp onnistuu soittoonsa lataamaan. Aivan tolkuttoman upeaa kitarointia monella eri tasolla. Trumpettimaisella soundilla soiva kitarasyntetisaattorisoolo ei tosin aivan pärjää alkuperäiselle studioversiolle.

Tuhdin hypnoottisen basso-grooven varassa keinuva lihaksikas ”Firepower” on levyn biiseistä ehkäpä eniten King Crimsonilta kuulostavaa musiikkia epäsäännöllisine rytmeineen ja sisältää vaikuttavaa kitaraujellusta Frippiltä.

‘There’s a tremendous amount of commitment brought to a performance each night with Robert. It’s something I hadn’t experienced to that degree before. So that was a wonderful experience.’
David Sylvian, 1999

The First Daylla tolkuttoman ylipitkäksi venytetty ”Darshan (The Road to Graceland)” on armollisesti karsittu studioversiotaan seitsemän minuuttia lyhyemmäksi. Eli ”Darshanilla” on mittaa enää ”vain” 10 minuuttia. Lyhyempänä ja tiukempana versiona biisi toimii huomattavasti paremmin. Tälläkin kertaa se tarjoilee hypnoottisen grooven jonka päällä Frippin suriseva kitara riehuu lumoavasti, mutta nyt hommaa ei vesitetä tolkuttomalla toistolla.

Lue myös

Levy alkoi rauhallisella kappaleella ja sellaiseen se myös päätetään. Uusi kappale ”The First Day” (jota ei siis kuultu samannimisellä studiolevyllä) nostaa pääosaan Sylvianin vokaalit. Sylvian on laulanut kautta levyn upeasti, mutta hänen äänensä lähes paljaaksi jättävä ”The First Day” osoittaa armottoman selvästi miten huikeasta laulajasta on kyse (vaikka muutamassa kohtaa vibraatto särähtää vähän turhan rajusti). Gunn on todennut Sylvianista, että hän on laulaja jonka ei tarvitse koskaan laulaa kovaa vaan ääni soi silti vahvana ja koko tilan haltuun ottavana. Juuri siltä kuulostaa myös ”The First Day”.

90-luvun alkupuolella kaikenlaiset erikoispakkaukset olivat vielä harvinaisuuksia ja siksipä Damage oli ilmestyessään erityisen vaikuttava tapaus. Rajoitettuna painoksena julkaistu Damage oli kääritty mustaan tukevasta pahvista rakennettuun pakkaukseen joka oli puolestaan koristeltu hopeisella abstraktilla painatuksella. Mukana oli 32 sivuinen paksu taiteellisia kuvia sisältävä vihkonen ja jopa itse CD-levy oli 24-karaatin kullalla pinnoitettu. Alkuperäisen Damagen miksauksesta vastasi Robert Fripp yhdessä Bottrillin kanssa. Jostain syystä Sylvian päätti remiksauttaa uudelleen levyn vuonna 2001. Uusi Damage julkaistiin tavanomaisessa jewel case -pakkauksessa uudella kappalejärjestyksellä. ”Darshan” korvattiiin ”Jean The Birdmanilla”. Frippin ja Sylvianin miksausten erot eivät ole kovin suuria, mutta minusta Frippin versio soi hieman ilmavammin ja dynaamisemmin. Ja Frippin version kappalejärjestys on ehdottomasti kiinnostavampi vaikkei ilmeisesti vastannut yhtä realistisesti konserttikokemusta kuin Sylvianin näkemys levystä. Omasta mielestäni vuoden 1994 alkuperäinen Damage on ehdottomasti se definitiivinen versio levystä, mutta jos saatavilla on vain Sylvianin versio on se aivan pätevä korvike.

Studiolevy The First Day sisältää hienoa musiikkia, mutta sen toteutus ei lopulta aivan lunastanut valtavia odotuksia joita Sylvianin ja Frippin kaltaisten artistien yhteistyölle väkisinkin tulee asetettua. Äärimmäisen tyylikäs Damage korjaa tilannetta huomattavasti. Sen tarjoaman eloisamman versiot The First Dayn kappaleista kohottavat tuon materiaalin arvoa minkä lisäksi se tarjoilee muutaman mainion version Sylvianin vanhemmasta tuotannosta ja pari uutta vaikuttavaa balladia. Damage on yksi 90-luvun parhaista livelevyistä täynnä voimakasta ja kaunista musiikkia jonka jokaisesta nuotista paistaa sitä tehneiden muusikoiden syvällinen musikaalisuus.

Parhaat biisit: ”Brightness Falls”, ”Firepower”, ”20th Century Dreaming (A Shaman’s Song)”, ”Wave”, ”Damage”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lue myös: Levyarvio: Rain Tree Crow – s/t (1991)

Kappaleet

”Damage” (Robert Fripp, Trey Gunn, David Sylvian) – 4:31
”God’s Monkey” (David Bottrill, Fripp, Gunn, Sylvian) – 6:42
”Brightness Falls” (Fripp, Gunn, Sylvian) – 6:29
”Every Colour You Are” (Richard Barbieri, Steve Jansen, Mick Karn, Sylvian) – 5:40
”Firepower” (Fripp, Gunn, Sylvian) – 7:02
”Gone to Earth” (Fripp, Sylvian) – 2:28
”20th Century Dreaming (A Shaman’s Song)” (Fripp, Gunn, Sylvian) – 8:03
”Wave” (Sylvian) – 6:11
”River Man” (Sylvian) – 5:01
”Darshan (The Road to Graceland)” (Bottrill, Fripp, Gunn, Sylvian) – 10:47
”Blinding Light of Heaven” (Fripp, Gunn, Sylvian) – 4:15
”The First Day” (Fripp, Gunn, Sylvian) – 4:44

Muusikot

David Sylvian: vokaalit, kitara, koskettmet, nauhat Robert Fripp: kitara, Frippertronics Trey Gunn: Chapman Stick, taustavokaalit Michael Brook: Infinite-kitara Pat Mastelotto: rummut