Koko 1980-luvun ajan Alice oli julkaissut vuosittain uuden albumin. Vuonna 1989 julkaistun, hyvän vastaanoton saaneen Il sole nella pioggian jälkeen hän kuitenkin piti pidemmän levytystauon. Odotus palkittiin loppuvuodesta 1992, kun Alicen kahdestoista albumi Mezzogiorno sulle Alpi (Keskipäivä Alpeilla) julkaistiin.
Alicen tuntuu jatkaneen Mezzogiorno sulle Alpilla musiikissaan jokseenkin luontevaan suuntaan. Edellisellä albumilla onnistuneita ominaisuuksia jalostettiin pidemmälle ja samalla musiikkiin otettiin myös uusia vaikutteita. Albumilla kuullaan aiempaa selvemmin vaikutteita mm. jazzista ja aasialaisesta kansanmusiikista.
Muutaman aiemman albumin tapaan myös Mezzogiorno sulle Alpi on Francesco Messinan tuottama. Albumilla kuullaan italialaisten muusikoiden lisäksi muusikoita muualtakin. Oman lisänsä levyn äänimaisemaan pääsevät tuomaan mm. kosketinsoittaja Richard Barbieri, basisti Danny Thompson, kitaristit Dave Gregory ja Jakko Jakszyk sekä rumpali Gavin Harrison, joista kaksi viimeistä päätyi vuosia myöhemmin King Crimsoniin. Albumia äänitettiin vuonna 1991 yli puolen vuoden ajan ja eri kappaleiden soittajatiedot vaihtelevat melkoisesti, joten tuskinpa studiolla päästiin kuitenkaan kokemaan mitään supersessioita.
Levy alkaa tyylikkäästi kappaleella ”In viaggio sul tuo viso”. Paolo Fresun eteerisellä trumpetilla sekä akustisella kitaralla alkavan kappaleen tyyli muuttuu yllättäen ohjelmoitujen ja Gavin Harrisonin soittamien rumpujen tullessa mukaan. Alice lähestulkoon kuiskailee säkeistöjen sanoituksia, minkä ansiosta hänen varsinainen laulunsa tuntuu tavallistakin voimakkaammalta. Tässä, kuten levyn muissakin lauluissa, on dynamiikkaa. ”In viaggio sul tuo viso” tuntuu koostuvan irrallisista osista, jotka seuraavat toisiaan välillä hieman töksähtäenkin, mutta silti onnistuneesti. Ehkä hämmentävin osa kuullaan viimeisenä, kun Alice laulaa traditionaalista unkarinkielistä uskonnollista laulua ”Istenem, Istenem”. Alice levytti ”Istenem, Istenemin” uudelleen vuonna 1999 ilmestyneelle albumilleen God Is My D.J.
”Passano gli anni” tuntuu tavoittavan viehättävästi laulun aiheen tunnelman – vuodet kuluvat. Sävyltään pohdiskelevalla ja hivenen melankolisella kappaleella huomio tuntuu kiinnittyvän Alicen laulun lisäksi Gavin Harrisonin rumpuihin, Danny Thompsonin kontrabassoon sekä Dave Gregoryn ja Jakko Jakszykin kitaroihin kosketinsoitinten kutoessa pehmeää pohjaa. Kun Alicen ääni voimistuu kertosäkeesssä, tuntuu kaunis melodia heräävän henkiin. Kappaleen miksauksessa kaikki tuntuu olevan miellyttävästi tasapainossa.
Tim Buckleyn säveltämä ”Blue Melody” saa tällä levyllä tyylikkään jazzahtavan tulkinnan. Gavin Harrison ja Danny Thompson onnistuvat luomaan kappaleelle vähäeleisen pohjan, jota Jakko Jakszykin kitara ja Stefano Battaglian piano koristelevat. Kaikesta tyylikkyydestä huolimatta muuttaisin ”Blue Melodyssa” yhden asian. Vaikka Alicen italialaisella dramatiikalla laulama ja jännällä korostuksella ääntämä englanti onkin periaatteessa ihan viehättävän kuuloista, niin ”Blue Melodylla” sellainen kuulostaa hieman häiritsevältä. Soittajat ovat kuitenkin onnistuneet luomaan kappaleelle niin hienon tunnelman, että tuollainen kauneusvirhe on helppo antaa anteeksi. Toisaalta yksi englanninkielinen kappale italiankielisten joukossa rikkoo hieman albumikokonaisuutta.
”Neve d’aprilen” pohjalla kuullaan jännittävää yhdistelmää Gavin Harrisonin rumpuja ja ohjelmoitua perkussiota. Vaikka Dave Gregoryn kitara tuokin kappaleelle erikoista tunnelmaa, ei itse kappale kuitenkaan ole erityisen mieleenjäävä. Se tuntuu häviävän mielestä kuin laulun ”huhtikuun lumi”.
”Rain Town” on rauhallinen tunnelmapala, joka valitettavasti tyytyy lähinnä maalailemaan mielikuvia Alicen äänen, kosketinsoittimien, kitaroiden ja satunnaisten perkussioäänten avulla. Toteutukseltaan se tuntuu pikemminkin hieman keskeneräiseksi jääneeltä kokeilulta kuin loppuun asti viedyltä kappaleelta.
”Il colore della lontananza” kuulostaa aiempien kappaleiden jälkeen erikoiselta. Metronomintarkka ohjelmoitu perkussio ja laiskahkolta kuulostava melodia saavat kappaleen kuulostamaan hämmentävän ristiriitaiselta. Alicen ääni kuulostaa kuitenkin kaiken utuisuuden keskellä miellyttävän raukealta ja sensuellilta.
Lue myös:
- Year by Year : Best Albums of 2025 – 11-25
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2025 – Sijat 11-25
- Review: Kansas – Song For America (1975)
- Review: Robert Wyatt – Ruth Is Stranger Than Richard (1975)
- Review: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
- Levyarvio: The Mars Volta – Lucro sucio; Los ojos del vacio (2025)
Vain hieman yli minuutin mittainen, lähes ambientilta kuulostava ”Tim” oli omistettu kahdella edellisellä albumilla mukana olleelle äänitysteknikko Tim Kramerille. Kaunis ele, joka tuntuu symboloivan sitä, että levyjä tehdessään Alice ottaa mukana olleet työtoverit ”musiikillisiksi perheenjäsenikseen”.
Mezzogiorno sulle Alpilla tunnutaan liikkuvan selkeiden melodioiden ja miellyttävän äänimaiseman merkeissä. Myös “Lungo ritorno a casa” kuulostaa lähinnä kappaleelta, jonka on tarkoitus vain kuulostaa hyvältä. Korvakarkkia italialaiseen tyyliin. Melodia lipuu helpon kuuloisesti ja koskettimilla toteutettua pohjaa on koristeltu akustisilla kitaroilla ja Paolo Fresun trumpetilla.
“La recessione” on toteutettu kauniin hienovaraisesti. Kappaleen tekstinä on Pier Paolo Pasolinin kirjoittama runo teoksesta La meglio gioventù. Vaikka Alice tuntuu lähinnä lukevan tekstiä välillä tarpeettomankin nopeasti, on kokonaisuus suorastaan maaginen.
Paolo Fresun trumpetti lumoaa kappaleella “Madre notte”. Vain kosketinsoittimilla ja trumpetilla toteutettu kappale kuulostaa hetkittäin hieman Miles Davisin 1960-luvun kokeiluilta. Sanoituksia on vain vähän ja hieno lopputulos tuntuu karkailevan jonnekin musiikillisen lokeroinnin ulottumattomiin. ”Madre nottesta” äänitettiin ”Istenem, Istenemin” tapaan uusi versio God Is My D.J.:lle.
“Luce della sera” alkaa Natsume Sosekin kirjoittamalla japaninkielisellä haikulla. Tälle kappaleelle on saatu luotua kiehtovalla tavalla häiritsevä tunnelma – onkohan yhdeksi tekijäksi merkitty Richard Barbieri vaikuttanut paljonkin kappaleen rakenteeseen? Stefano Battaglian piano kilahtelee epämääräisesti, eikä Gavin Harrisonin perkussio oikeastaan tunnu tukevan kappaleen rakennetta. ”Luce della sera” alkaa olla niillä rajoilla, joissa musiikki tuntuu muuttuvan itsetarkoituksellisen oudoksi. Kappale – ja samalla koko levy – päättyy lopulta yllättäen ja jättää jälkeensä hämmentyneen olon. Toisaalta tällainen kappale ei olisi voinut olla albumilla kovinkaan luontevasti missään muussakaan kohtaa.
Alice oli siirtynyt Mezzogiorno sulle Alpilla musiikissaan hieman entistä kauemmaksi popista. Vaikka jo edellinen albumi Il sole nella pioggia oli tyylikäs taidepop-kokonaisuus, esittelee Mezzogiorno sulle Alpi selvästi kypsemmän laulajattaren. Lauluihin on otettu vaikutteita eri musiikkityyleistä ja eri puolilta maailmaa, mutta silti lopputulos kuulostaa yhtenäiseltä. Kaikkihan on kuitenkin liitetty italialaisen musiikin perinteisesti selkeään melodiatajuun, johon on tietysti lisätty selvästi enemmän kuin pelkkä hyppysellinen suuria tunteita.
Mezzogiorno sulle Alpi myi mukavasti. Se jäi kuitenkin Alicen viimeiseksi vain uutta materiaalia sisältäneeksi albumiksi, jonka EMI julkaisi. Alice olisi toivonut, että EMI julkaissut materiaalia hänen seuraavalta projektiltaan Art et Décoration, jolla oli mukana sinfoniaorkesteri. Se ei jostain syystä levy-yhtiölle sopinut. Sen sijaan EMI päätti julkaista kokoelmalevyn, jolla kuultiin Alicen 1980-luvun tuotantoa. Sillä kuultiin myös remiksaus alunperin Azimut-albumilla olleesta kappaleesta ”Chan-son egocentrique”, jolla laulaa myös Franco Battiato. Lupaa suoraan sanottuna aika kamalalta kuulostavaan remiksaukseen ei ollut kysytty kummaltakaan, minkä seurauksena kumpikin laulaja ilmoitti yhteistyön EMI:n kanssa olevan ohi.
Alice oli Il sole nella pioggialla ja Mezzogiorno sulle Alpilla selvästi löytänyt itselleen sopivan tyylin, jolla hän jatkoikin koko uuden vuosikymmenen. 1990-luvulla Alicen albumeilla kuultiin tyylikkäästi toteutettua taidepoppia, jota oli toteuttamassa italialaisen vakiokaartin lisäksi myös kansainvälisesti tunnettuja muusikoita. Lopputuloksena saatiin hienoja ja monipuolisia albumeja, jotka Alice kruunaa äänellään.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Lue myös: Talk Talk– Spirit Of Eden (1988)
Tuottaja: Francesco Messina
Levy-yhtiö: EMI
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti